Salainen CV

Aloitan opintieni pienessä puukoulussa ja olen hirveän huono askartelussa, muut ovat jo aloittaneet vessapaperirullista sätkynukkea kun minä vielä tuhraan punoslaukun kimpussa. Ainoastaan Kimmo P. on minuakin hitaampi; hänen askartelussaan ei ole MITÄÄN tolkkua.  Syön tuttia vielä kouluiässä (tietenkin vain kotona) ja uskon joulupukkiin vielä toisella luokalla. (Ilahdun, kun miehen siskonpojan vaimo kertoo häpeilemättä, että hän söi tuttia niin pitkään, että sai lopulta käydä itse ostamassa tuttinsa R-kioskilta.) Kun Taiska laulaa Haltin häistä, luulen hänen kertovan oikeasta historiallisesta tapahtumasta ja itken vuolaasti. Toisaalta itken edelleen kuullessani sen, vaikka tiedänkin ettei se ole oikeasti totta, että  "he kauas eivät ehtineet, vaan jäivät alle jään" ja että Kilpisjärvi syntyi Mallan kyynelistä. En osaa hiihtää enkä luistella enkä ikinä opikaan.  Huomaan, etten erityisemmin perusta koulunkäynnistä (vaikka opettaja onkin ihana Castafiore), mutta että lukeminen on ihanaa.

Yläasteella minulla on vaikeuksia englannissa modaalisten apuverbien kanssa ja ilkeä englanninopettaja. En sanottavasti pidä yläasteesta enkä lukiosta, ja olen sieltä päästyäni niin pihalla, että päädyn hätäännyksissäni kauppaopistoon. En oikein pääse jyvälle koko touhusta, mutta hankin mustan attaseasalkun, kun muillakin on.  Opin kuitenkin kirjoittamaan koneella kaikkia kymmentä sormea hyödyntäen ja nytkin kirjoitan tässä aika nopeasti ilman että joudun yhtään katsomaan näppäimistöä. Täytän kaksikymmentä.

Kauppaopiston jälkeen muutan Tampereelle ja pääsen viimein töihin riskisijoitusyhtiöön, missä minulla ei ole oikeastaan mitään muuta tekemistä kuin vastata puhelimeen ja keittää kahvia, jota haukutaan pahaksi. Kesälomalla tapaan vanhan poikaystävän, rakastun päätä pahkaa ja muutan hänen kanssaan Turkuun. Minulla on epäilykseni Turusta jo alun perin, mutta poikaystävä, myöhemmin aviomies, lohduttaa että älä itke, hän ostaa minulle bikinit ja niin minä suostun. Bikineissä on sinisiä ja punaisia kukkia valkoisella pohjalla. Mietin mitä voisin tehdä Turussa ja muistan, että naapurifirman sihteeri on kerran sanonut, että jos hän olisi nuorempi, hän lähtisi opiskelemaan englantilaista filologiaa. Muutan Turkuun ja lähetän hakupaperit Turun yliopistoon päästäkseni lukemaan englantilaista filologiaa.

Menemme naimisiin ja ostan Bulgari-hajuveden seuraksi ihanaa saman tuoksuista talkkia, jossa on aitoja kultahippuja. Se on tosi kallista ja tosi ylellistä ja kestää kauemmin kuin avioliitto, (joka sekin kyllä kestää monta, monta vuotta). Otan koiran, pienen pörröisen bichon frisén, vaikka mies sanoo, että rotu ei ole miehekäs, hän ei taluta (miehellä on itsellään ollut aiemmin Siperian husky). Koira tulee lentokoneen ohjaamossa Vantaalta. Mies ja koira rakastuvat päätä pahkaa ja vaikka koira pitää minustakin ja minä jumaloin sitä, se on loppupeleissä miehen koira. Täytän kolmekymmentä.

 Valmistun yliopistosta älyttömällä aineyhdistelmällä pääaineenani englantilainen filologia ja sivuaineina italian kääntäminen ja tulkkaus ja kotimainen kirjallisuus. Tulee avioero, koira kuolee, muutan yksiöön ränsistyneeseen puutaloon ja olen niin ahdistunut, että en voi muuta kuin seistä.  Suren aikani, mutta sitten ryhdistäydyn ja lähden jouluksi ja uudeksi vuodeksi Venetsiaan. Pyhän Markuksen torilla ilotulituksen räiskeessä ja kaiuttimista raikuvan Gloria Gaynorin diskomusiikin soidessa tunnen sisälläni riemua, rauhaa ja tasapainon, joiden vakuuttamana annan itselleni lupauksen: "Näin aion elää. Vien itseäni hienoihin paikkoihin, enkä KOSKAAN ryhdy parisuhteeseen." Kaksi viikkoa myöhemmin alan seurustella kollegani kanssa. Minusta on niin hassua, kun mies sanoo vesimelonia ”arbuusiksi”, kertoo miten hänellä oli lapsena kolme seeprapeippoa joiden nimet olivat Tip, Top ja Pop ja ääntää englannin sanan ”eagle” ”eegel”.

Minä opetan, mies opettaa. Kesäisin ollaan milloin Tukholmassa, milloin mökillä, milloin Helsingissä. Luen paljon kirjoja. Innostun neulomisesta. Neulon kolmisenkymmentä kaulaliinaa kunnes kyllästyn. Mies pyöräilee ja pelaa pikashakkia. Hän ei kyllästy. Ostamme tennismailat. Käytämme niitä pari kertaa. Täytän neljäkymmentä. Lennämme juhlan kunniaksi Amsterdamiin, jotta pääsen taputtelemaan lempifilosofini Spinozan patsasta.  Muutamme Helsingin Punavuoreen. Luulemme saavamme työtä heti paikalla. Emme saa. Alan antaa yksityistunteja. Ajattelen tienata ylimääräistä kääntämällä lastenkirjoja. Saan kaksisivuisesta koekäännöksestäni kolmisivuiset haukut. Luen lisää kirjoja. Katson paljon elokuvia. Alan kirjoittaa aikani kuluksi. Mies täyttää viisikymmentä.  Hankin askelmittarin. Leivon muffinsseja. Mies hankkii pyörään uuden satulan ja saa selkänsä kipeäksi. Hän pitää taukoa pyöräilystä ja pelaa sen sijaan shakkia. Kun selkä paranee, hän jatkaa pyöräilyä. Valmistun psykosynteesivalmentajaksi. Se ei sano kenellekään yhtään mitään, mutta koko elämääni leimannut tunne siitä, että olen aivan pihalla alkaa vähän hellittää. Alan kirjoittaa blogia. Odottelen Menestyksekästä Vaihettani alkavaksi hetkenä minä hyvänsä.

(linkistä Carrie Underwoodin "Lessons learned"

http://www.youtube.com/watch?v=hZFBl7xNXjc&feature=related