Hovi- ja tavallisempia naisia

Pikkusisko oli meillä torstain ja perjantain välisen yön yökylässä. Hän oli viettänyt päivän kirjamessuilla ja tavannut myös serkkuamme. Terveisiä vain Riitalle, ehkä taas joskus törmätään Aleksilla/ kirjakaupassa/ Stockmannilla (tiemme risteävät sattumalta keskimäärin kerran vuodessa)! Pikkusisko toi muassaan kirjan, jota on tuputtanut ja tyrkyttänyt jo useaan otteeseen vakuutellen, että se olisi juuri minulle mieluisaa lukemista, mutta minä olen viivytellyt ja vältellyt, sillä vaikka meillä on monessa asiassa pikkusiskon kanssa yhteneväinen kirjamaku, ei se kuitenkaan identtinen ole. Pikkusisko pitää joistain aivan typeristä kirjoista (hän on erityisen mieltynyt kirjoihin, joissa vanhukset ovat humoristisella tavalla kuvattuina keskiössä ja toisaalta kavahtaa vaikkapa historiaan liittyviä teoksia, Katariina Suurestakin hän ihmetteli että "miten sä pystyt?!").

No, joskus hän on kuitenkin niin varma ja päättäväinen asiastaan, ettei luovuta ennen kuin näkee minun fyysisesti pitelevän kirjaa kädessäni ja avaavan sen. Ja pakko myöntää, aina siitä on seurannut hyvää. Vuosia, vuosia sitten hän pakottamalla PAKOTTI minut lukemaan Julia Cameronia, mistä olen hänelle syvästi kiitollinen ja nyt olen kiitollinen siitä, että hän toi minulle tuhat vuotta sitten eläneeseen japanilaiseen hovinaiseen pakkomielteen kehittäneen  Mia Kankimäen "Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin". Se on aivan fantastinen kirja! Otin sen mukaani, kun perjantaiaamuna nousimme Tampereen bussiin, josta minä sitten jatkoin mökille pitämään seuraa äidille, sillä isä oli puolivuosittaisella Tallinnnanmatkallaan Ollin atleettien kanssa. Kiitin siskoa esittelemällä hänelle pakaramustelmaani, joka teki toivomani vaikutuksen. Hän oli aivan kauhistuneen ällistyksen vallassa!

Tampere oli peittynyt lumeen. Kävin mökkibussia odotellessani Koskikeskuksen Tokmannilla ja ostin ulkotulia, pussillisen sekahedelmiä, Tuplan, kaksi paria sukkia, Essencen halpisluomiväripaletin ja olkaimettomat rintaliivit, tai oikeastaan sellaisen topin, ensi kesää ajatellen, sekä puisen punaisen tähdenmuotoisen joulukoristeen saunamökin oveen ripustettavaksi.. Sitten istuin mökkibussiin ja avasin pikkusiskolta saamani kirjan. Olin välittömästi myyty! Kirja on hauska ja informatiivinen yhtä aikaa. Ja elämän makuinen, rehellisen kuuloinen kuvaus siitä, mitä äärimmäinen tylsistyminen ja turhautuminen voivat saada aikaan! Kirja oli lähettyvilläni koko viikonlopun; tein se kädessäni nakkikeittoa, riisipuuroa, pannukakkua, janssoninkiusausta, pinaattikeittoa ja sekahedelmäsoppaa, jonka nostin kätevästi hankeen jäähtymään.

Kirja oli niin ikään vähintäänkin taskussani (minulla on harmaa trikoinen nokitahrojen peittämä mökkitakki, toisinaan yötä päivää, ja siinä on isot kätevät taskut joihin mahtuu kaikki tarpeellinen) lämmittäessäni pönttöuunia, saunaa, vettä tai saunamökkiä ja istuttaessani kukkasipulit (onnistui viimein sunnuntaiaamuna, kun lauantaiaamusta sunnuntaiaamuun kestänyt tauoton vesisade oli tehnyt tehtävänsä ja sulattanut lunta tarpeeksi.) Se oli taskussani myös hakiessani liiteristä puita ja tarpoessani postilaatikolle hakemaan Loimaan lehden, jossa oli mukava juttu pikkusiskosta ja aivan erityisen onnistunut kuva myös.

Kun nyt kerran jaoimme äidin kanssa saman mökin, päätin sopeutua hänen rytmiinsä. Perjantaina menimme nukkumaan jo kahdeksan maissa. Säkkipimeys on luksusta! Radio oli päällä koko yön, niin pienellä, että minä kuulin, mutta äiti ei häiriintynyt. Ihanaa musiikkia! Vanhoja klassikoita tiedonmurusilla ja vinyylilevyjen naksahteluilla höystettynä.Päätin viettää lähitulevaisuudessa päivän Eaglesin musiikkia kuunnellen ja kaikkia typeriä visailu- ja tosi-tv-ohjelmia visusti vältellen. Lauantai meni pakostakin pitkälti sisätiloissa tasaisen sateen vuoksi. Saunamökissä äiti istuskeli kiikkustuolissa ja minä luin pyyhe turbaanina "Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin".

- Mukavia tällaiset hetket, äiti sanoi.

- Mmmm-mmmm.

- Minun äitini kuoli 73- vuotiaana. Ei sitä koskaan tiedä montako tällaista on jäljellä.

- Haluatko nähdä jotain erikoista?, kysyin.

- No, mitä?

Nousin ja näytin pakaramustelmaani. Hän oli ällistyneen kauhistuksen vallassa!

Menimme taas aikaisin makuulle. Minä luin vielä kirjaa ja radio oli auki taustalla. Ihmiset saivat soittaa. Ei pitäisi antaa, se on niin kiusallista kuultavaa! Mutta jotkut toivoivat superhyviä kappaleita, vanhoja ja harvinaisia. Käsillä oli vuoden pisin yö, sillä neljältä siirryttäisiin talviaikaan. Yhdestätoista yhteen oli luvassa kummitustarinoita. Suljn radion ja luin vielä hiukan hovinainen Sei Shonagon ja kustannustoimittaja Mia Kankimäen seikkailuista ja ajatuksista. Sei Shonago oli laatinut useita listoja. Muun muassa "Miellyttävistä asioista" (kun löytää ison kasan tarinoita, joita ei ole lukenut), "Asioista vailla ansioita" (ruma henkilö, jolla on ikävä luonne) ja "Asioista, jotka ovat etäisiä, vaikka lähellä" (perheenjäsenten suhteet, jos he eivät rakasta toisiaan, joulukuun viimeinen ja tammikuun ensimmäinen päivä). Nämähän pätevät vielä näin tuhat vuotta myöhemminkin! Toisaalta jotkut ajatukset tuntuvat vieraammilta ja ajan hampaan jälki näkyy ja tuntuu. Vaikkapa siinä, että Sein mielestä "Palmunlehtivaunujen tulisi edetä verkkaiseen tahtiin. Koripunosvaunujen tulisi edetä rivakkaa vauhtia". Puolenyön jälkeen nousimme äidin kanssa syömään vähän pannukakkua.

Sunnuntaina isä tuli takaisin. Seisoin sysipimeässä rinteessä näyttämässä taskulampulla valoa. Reissu oli ollut onnistunut. Hän kantoi kädessään brandymäyräkoiraa. Otimme tervetuliaishömpsyt saunamökissä. Seuraavana aamuna heräsin kuudelta, bussi Tampereelle lähti puoli kahdeksalta. Kiitos kellojen siirron en joutunut seisomaan pysäkillä pilkkopimeässä huitomassa. Silti bussi meinasi ajaa ohi. Kuski perusteli sillä, ettei uskaltanut jarruttaa, koska tie oli vähän jäinen. Sitten hän kysyi kuuluuko minulle eläkeläisalennus! Kampissa menin heti matkahuoltoon noutamaan kosmetiikkajoulukalenterini. Se painoi 4,2 kiloa! Aion käyttää joka ikisen sen sisuksista paljastuvan uutteen ja seerumin viimeiseen tippaan saakka. Eläkeläisalennus?! Luukkujen (tai oikeammin laatikostosta löytyvien pahvirasioiden) avaaminen kuuluu ehdottomasti asioihin, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Kuten myös se, että kirjaa on ihanasti vielä vähän jäljellä.

 Eagles: The Last Resort: https://www.youtube.com/watch?v=p4zR9r9olOg

Sitä saa mitä tulee?

Olen nukkunut viime aikoina huonosti. Herään miehen piehtarointiin enkä saa enää unta. Suutun, painelen "sohvasänkyyn", sytytän jalkalampun ja luen kirjaa. Vaikka Henri Troyatin Katariina Suurta, jossa hän kertoo kepeästi ja kaunokirjalliseen tyyliin historiallisista tapahtumista ja herättää halun painella oitis Pietariin katsomaan paikkoja, tai Imbi Pajun Torjuttuja muistoja, josta on kepeys kaukana. Aamuyöstä nukahdan ja olen sikeässä unessa, kun mies herää uuteen aamuun täynnä tarmoa, kuten tapanaan on. Eräänä tällaisena aamuna herään siihen, kun mies seisoo kahvikuppi kädessään "sohvasängyn" vieressä ja kysyy:

- Kumpia sun mielestä on enemmän, luonnollisia vai parillisia lukuja?

- Mmmmhhhh...mitä...?

- Niin, että jos lukuja on ääretön määrä, niin kumpia sun mielestä on enemmän, parillisia vai luonnollisia?

- Onko se muka joku mielipidekysymys?

- No, tavallaan.

Kurottaudun ottamaan tarjotun kahvikupin ja vastaan että luonnollisia. Mies ilahtuu silminnähden.Hän sieppaa pöydältä tussin ja paperin ja raapustaa siihen lukujonon jonka alle toisen.

- Mutta ajattelepa, että jos jokaiselle kuviteltavissa olevalle luonnolliselle luvulle on olemassa pari parillisten joukossa, esimerkiksi ykköselle kakkonen, kakkoselle nelonen, kolmoselle kutonen ja niin edelleen äärettömyyteen asti, niin silloin kumpiakin on yhtä paljon.  Äärettömyyden paradoksi!

- Jaaha, okei.

Tämä kuukausi on koetellut monin tavoin. Kun olin Tampereella ja olin juuri asettunut television eteen nauttimaan uudesta hienosta ruotsalaissarjasta "Aika on meidän" ja avannut Lidlistä ostamani salmiakkisuklaalevyn ja tunkenut ensimmäisen kookkaan palan suuhuni, tunsin että nyt on jokin erilailla kuin ennen. Poskihampaastani oli lohjennut paikka! Suklaata syödessä!Miten pelottavaa. Tästäkö tämä yleinen mätäneminen ja lahoaminen nyt sitten alkaa? Sain nopeasti ajan Forumin Kukontorin hammaslääkäriin (valitsin netistä kilteimmän näköisen) ja asia on kunnossa, mutta perusturvallisuuteni ehti järkkyä.

Mutta koska asiat voivat aina olla huonomminkin, ei mennyt montaakaan päivää, kun minua kohtasi uusi onnettomuus. Puhelimeni varastettiin lelukaupasta. Se oli toki pöydällä kuin tarjottimella, mutta silti! Kuka tulee lelukauppaan ja varastaa myyjän puhelimen?! Katselin ympärilleni uusin, tuorein, suomuista vapautunein silmin ja ihmettelin miten paikka, jota olin pitänyt niin mukavana ja turvallisena voi olla sellainen käärmeenpesä!

Taas Forumiin, josta on näköjään tullut kriisikeskukseni, ja uusi puhelin oli kädessäni jo parin tunnin kuluttua tapahtuneesta. Menetin tuoreet Tallinnankuvani, ja tällä kertaa olin oikein panostanut! Olin reissussa yksin, koska mies oli varma, että Tallinnassa sataisi ja myrskyäisi ja halusi mieluummin pyöräillä. Siellä minä sitten kuvasin aurinkoisena hehkuvaa kaunista Tallinnan vanhaa kaupunkia ja kahvilaa ja tilaamaani kaakaokuppia, josta ottamani kuvan lähetinkin sitten miehelle solvaavan tekstiviestin säestyksellä:

- Kas, kaakaoni saapui! Täällä paistaa aurinko ja sinä olet tyhmä!

Hän vastasi laittamalla masentavan kuvan pikakahvistaan kuvattuna mustan hiirimaton päällä:

- Kas, pikakahvini valmistui! 

Sitten hän jatkoi vielä toiveikkaana, että " kyllä tyhmäkin voi saada tuliaisia." No, saihan hän. Kävi sääliksi, kun hän oli pyöräillyt koko päivän sateisessa Helsingissä.

Lal lal laa...musta tuoli on historiaa!

Seuraavana lauantaina olin töissä ja mieheltä tuli viesti, että hän on tavannut pubissa aivan uskomattoman tyypin, kaaosteoreetikon/ performanssitaiteilijan! Ars Fennicalla palkitun! Hän puhuu kohtaamisesta vieläkin ja häntä harmittaa , että minä jäin elämyksestä paitsi.

- Sä olisit RAKASTANUT sitä ihmistä!, hän toistelee.

Viime viikonloppuna olin  Turussa viettämässä ystävyyspäivää. Tällä kertaa viivyin oikein yön yli ja ihme ja kumma olen tässä vielä kertomassa tarinaa. Tapahtui nimittäin onnettomuus numero kolme! Olimme käyneet päivällä syömässä Aurajokirannassa ja tehneet vähän ostoksia ja sitten menimme ystävättären kotiin, jossa odottivat ystävättären perhe,  rapuillallinen ja kylpypalju!

Olin todella innoissani, sillä muistelin edellistä paljukertaani viime syksynä Bridget Jones-elokuvan jälkeen yhä lämmöllä. Mutta tällä kertaa kävi sillä lailla, että kun nousin paljusta pimeällä takapihalla ja lähdin liikkeelle lainaläpysköissäni, astuin vieraassa maastossa vahingossa kuoppaan ja kaaduin selälleni! Yhtenä hetkenä sitä lilluu tyytyväisenä kylpypaljussa ja seuraavassa makaa lehtien ja oksien, pikkukivien ja kuuran peittämässä maassa pinkissä uimapuvussaan ja arvuuttelee onko hengissä! Vasemmassa pakarassani on valtava puolikuun muotoinen mustelma ja oikeassa kyynärvarressani mandariinin kokoinen ja muotoinen mustelma, mutta muuten olen kunnossa. En ole edes koomassa, vaikka niin olisi hyvin voinut käydä! Mies on "tosi iloinen" siitä, etten kuollut (enkä koomassa) ja itsekin arvostan tätä niin paljon, että juhlistin asiaa tilaamalla netistä Look Fantasticin messevän kosmetiikkajoulukalenterin. Vaihteeksi olisi mukavaa saada sitä mitä tilaa.

Kygo: Stargazing:https://www.youtube.com/watch?v=hEdvvTF5js4