torstai 29. syyskuuta 2016

Kahdeksalta on jo myöhä


On syksyistä. Tuntuu ihanalta. Olimme viime viikonloppuna mökillä ja hämärä laskeutui jo puoli kahdeksan maissa. Tuntui mukamas hyvinkin uskaliaalta mennä rantaan ja kastautua (17-asteiseen) veteen laiturilta vielä silloin. Nukuimme ovi auki ja nautimme siitä, että oli todellakin pimeää kuin pussissa. Ainoa valonlähde, digiboksin vihreä valopilkku, peitettiin sanomalehdellä ja kiikkustuoli vedettiin vielä siihen eteen.


Sain kukkasipulit istutettua. Niitä oli lähemmäs viisisataa. Kävimme toiveikkaalla sieniretkellä, mutta emme löytäneet kuin kuivaa käppyräistä koivun tuohta maasta. Keräsimme sitten sitä. Oivallista sytykettä! Äiti ja isä olivat syöneet eloonjäämiskaapistani Tobleronen! Tein kaalilaatikkoa ja omena-riisipuuroa uunissa. Grillasimme makkaraa.




Edellisenä viikonloppuna olin Turussa ja kävimme syömässä kantarellipizzat Denniksessä ja sen jälkeen katsomassa hartaasti odottamamme Bridget Jonesin Babyn. Sali oli tietysti täynnä ja saimme lahjapussin, jossa oli energiajuomaa, suklaalevy, lakritsipatukka ja lahjakortti Tukholmanristeilylle! Ja koska risteily oli Helsingistä ja ystävättärellä on perheensä kanssa kaikkea muutakin harrastusta ja hässäkkää, hän antoi omankin risteilynsä minulle!Seuraavan viikon tiistaina ajattelin käydä katsomassa Bridgetin vielä vähin äänin uudestaan Tennispalatsin aamupäivänäytöksessä ennen lelukauppatöitä. Kuinkas ollakaan Kampin ostoskeskuksen läpi oikaistessani vastaan tulivat miehen sisko miehensä kanssa (olivat Oulusta käymässä) ja oli pakko kertoa minne olen matkalla, etteivät olisi ihmetelleet miksen ehdi jäädä juttelemaan ja kun illalla tulin töistä, mies totesi lakonisesti löhötuolista tietokoneensa takaa: 
- Sinut on nähty. Pyyhältämässä silmät kiiluen katsomaan Bridget Jonesia. Toista kertaa.
Karkkikauppa elokuvateatterin vieressä Turussa

Turussa yökylässä. Sain kissaseuraa.
Eräänä iltana limeä lohkoessani sanoin miehelle, että limen tuoksu on kyllä niin ihana, että se saattaa olla jopa lempituoksuni koko maailmassa ja kysyin mikä hänen lempituoksunsa on. "Raha", hän vastasi.


 Olen edelleen jaksanut käydä Yrjönkadun uimahallissa aina kun on naisten päivä. Olen alkanut inhota tiistaita, torstaita ja lauantaita, koska silloin naisia ei päästetä! Vedellä on jotenkin ihanan rauhoittava vaikutus. Samaten  saunalla. Yleensä olen todella syvällä omissa mietteissäni, mutta tulen silti bonganneeksi milloin mitäkin (onko tuo aatelissormus?!) ja salakuuntelu on tietenkin aina yhtä mieluisaa puuhaa. Eräs nuori nainen sanoi ystävättärelleen, vaikka kuitenkin ehkä enemmän itselleen, että no, eivät ne muutkaan aamulla metrossa niin onnellisilta näyttäneet...

Ehdotin miehelle, että koska emme voi jakaa uimaharrastusta, voisimme käydä sellaisella lenkillä, jossa vuorotellen hölkättäisiin minuutti ja käveltäisiin minuutti."Onko sinulla mitään käsitystä siitä, miten pitkä aika minuutti on?!", hän kysyi tyrmistyneenä. (Itse asiassa on: olen tässä viikon verran yrittänyt lankuttaa minuutin päivässä. Siinäpä teille oiva kuntoiluliike suoraan helvetistä).

No, mies ei innostunut hölkästä, mutta hän pyöräilee edelleen kuin hullu ja äsken hän soitti innoissaan Eläintarhan kentältä, että oli saanut työnnetyksi neljän kilon kuulaa kauden ennätykselliset 10,27! Illalla taitaa olla tiedossa juhlat!


Mary Chapin Carpenter: I have a need for solitude: https://youtu.be/Oyp0tipm9b8

torstai 15. syyskuuta 2016

Elämää uima-altaassa ja tv-tuolissa



Pakko myöntää, että ihmiseksi joka kyllästyy niin herkästi kaikkeen, luon todella nopeasti rutiineja joita sitten noudatan orjallisesti. Minähän kyllästytän itse itseni hengiltä! Vaikka toisaalta rutiinit kyllä helpottavatkin elämää melkoisesti. Ajatellaan nyt vaikka tätä uutta uimahallivillitystäni. Parin ensikerrran hapuilun jälkeen kaikki on selvää kuin pläkki. Voisin pakata uimakassini vaikka unissani ja kävellä matkan perille silmät kiinni. Kassista löytyy aina samat tuotteet: kaksi pyyhettä, toinen suuri ja muhkea kaikenlaista kietoutumista varten (kietoutuminen on aivan olennaista, että saa kaiken irti kylpylämäisestä miljööstä) ja toinen alunperin lauteille levitettäväksi, mutta käytännössä pään ympäri turbaaniksi kiedottavaksi (koska istun/makaan lauteilla kietoutuneena beigeen jättipyyhkeeseeni), hiusharja, sekä yksisarvisuute (vantaalaisesta halpismarketista eurolla ostettu lastenshampoo) peseytymistä varten, ynnä pinkki pilkullinen uimapuku. Olen jo alkanut hermoilla mitä sitten, kun yksisarvisuute jonain päivänä loppuu. Mistä uutta tilalle?! Ei ainakaan Tokmannilla ollut eikä Vantaalle pääse ilman miehen pakettiautoilevaa ystävää, joka on parhaillaan tiluksillaan  jossain Ivalon metsissä ja palaa ties milloin.
Yksisarvisuute, kertokaa jos näette jossain!
Uimakassi


Yrjönkadun uimahalli on kyllä ihana. Olen nähnyt siellä niin korkean, valehtelematta puolimetrisen, turkoosin uimalakin ettei tosikaan. Saunassa (MINUN nurkassani!) kyyhötti selkä oveen päin nainen, joka näytti itkevän, mutta en voinut olla ihan varma, ja muutenkin, pitäähän ihmisen antaa itkeä rauhassa, jos siltä tuntuu. Muita mieleenjääneitä välähdyksiä kuntoilumaailmasta ovat nuori nainen, joka katseli joogamatto kainalossaan Piruetin näyteikkunoita samalla kun kiskoi nautinnollisesti tupakkaa ja Hakaniemen 24/7 kuntosalin pukuhuoneen penkillä istunut mummeli, joka mutusti banaania ja tuijotti katse tyhjänä kaukaisuuteen.


Syksy on kaikin puolin ihanaa aikaa. Nautin elämästä aina paljon täydemmin kuin muina aikoina. Energiaa riittää paitsi liikuntaan, myös kulttuuriin. 


Tietenkin olen jo kolunnut kaikki yksityiskohdat uudesta Bridget Jones-elokuvasta ja minulla on täysi piteleminen itsessäni, etten ryntää katsomaan sitä jo huomenna, vaan maltan odottaa ylihuomiseen, jolloin menemme katsomaan sen yhdessä ystävättäreni kanssa Turussa. Hän on jo varannut liput. Kysyin mieheltä, olisiko kauhean paha, jos olisin jo nähnyt sen kertaalleen siinä vaiheessa ja hän sanoi, että se olisi enemmän kuin paha, se olisi törkeää, joten ei auta kuin malttaa odottaa. Yhdessä miehen kanssa olemme tohkeissamme BBC:n "Sota ja rauha"-sarjasta. Pierre on niin ihana. Ja Anatole jotain aivan yököttävää, kuten siskonsakin. Uusi ruotsalainen "Nousuvesi" on saanut alustavan hyväksyntämme ja lisäksi seuraamme norjalaista "Mammonaa", vaikka se onkin vähän turhan väkivaltainen. Lisäksi ehdin jo innostua, kun New Yorkin täydellisten naisten kahdeksas tuotantokausi näytetään meilläkin näin tuoreena ja katsoin MTV-katsomosta kolme ensimmäistä jaksoa (ne näytetään tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin niin myöhään etten jaksa valvoa, uimaharrastukseni on tehnyt minusta entistäkin parempiunisen) ja olin vähän pettynyt. Naisethan vaikuttavat aivan riivatuilta! Bethenny "I'm sweating like a whore in church"- Frankelkin on suorastaan häijy! Ja Carole seuraa perässä tai jos on omillaan, on löysä tylsimys! Ja tuntuu kiusalliselta katsoa, miten uusi tulokas Jules, rehvastlee investointialalla työskentelevän miniatyyriaviomiehensä "vanhalla rahalla", kun tietää (juorulehdistä!) pariskunnan parhaillaan käyvän  läpi likaista avioeroa ja mies on kieltäytynyt maksamasta Julesille ja lapsille 10 000 dollarin kuukausittaista elatusavustusta vedoten varattomuuteensa. Kaikki luottokortitkin kuulemma aivan tapissa. No, kun nyt kuitenkin pääsin sarjan kanssa vauhtiin, ajattelin hoitaa koko proggiksen alta pois katsomalla KAIKKI kauden jaksot netistä jo etukäteen. Koen tällä tavoin jotenkin säästäväni aikaa. Ymmärrättekö mitä tarkoitan? No, suoraan sanottuna en ymmärrä oikein itsekään, mutta siltä se tuntuu.
Joitain tärkeitä hankintojakin on tullut tehtyä. Olen ostanut kukkasipuleita mökille. Äiti täyttää ensi toukokuussa kahdeksankymmentä ja haluan että piha kukkii. Tässä  puhutaan nyt  sadoista sipuleista. Lisäksi ostin lentolaukun. Sille myönnettiin naurettava kymmenen vuoden takuu. Valitsin yllättäen grafiitinharmaan enkä mitään pinkkiä tai kissakuvioista. Ajattelin, että jos mieskin tuntee joskus vastustamatonta halua painella vähäksi aikaa tiehensä, hän voi käyttää samaa laukkua.

Ellie Goulding: Still falling for you: https://www.youtube.com/watch?v=pvP_OwVSFpk

maanantai 5. syyskuuta 2016

Joutsenlaulujen joutsenlaulu

Blogini täyttää taas yhden vuoden lisää. Viisikö? No, tehdäänpä sen kunniaksi postaus. Elokuu menikin vähemmillä tilityksillä. Kävin mökillä. Isän sisarukset oli kutsuttu kahville ja tein elämäni ensimmäisen voileipäkakun. Onnistui hyvin, mutta minäpä valitsinkin netistä reseptiksi "Maailman paras voileipäkakku"-ohjeen. Keitin hilloa puolukoista ja omenoista. Omenahillosta tuli erityisen hyvää. Lisäsin siihen höysteeksi Pommacia! Tein kaalilaatikkoa. Se on niin hyvää, että tein sitä vielä uudestaan kotonakin piittaamatta siitä, että keskustelupalstalla oli närkästynyt avaus otsikolla "Kaaliruokien valmistaminen kerrostaloissa kriminalisoitava!".

Matkalla mökille vaihdoin Tampereella bussia. Lähtöön oli muutama minuutti. Kuski oli puheliaalla tuulella. 
- Jaha, väännelläänpäs vähän näitä...vaikka ei se mitään auta. Ha ha...maksimissaan kolme astetta viilenee... (hän selittää viittilöiden miten neste kiertää siellä ja täällä ja sen on tarkoitus säännöstellä lämpötilaa...mutta systeemi on kuulemma huono).
- Modernin näköinen tämä bussi kyllä on...
- Viimeinen Suomessa valmistettu linja-auto! Se on loppu nyt. Vai hetkinen...onko toiseksi viimeinen...odotas, käyn katsomassa numeron... (ja hän toden totta ponkaisee ylös, menee ulos, kiertää katsomaan bussin numeron ja palaa voittoisana). Tämä on viimeinen! Joutsenlaulujen joutsenlaulu!
- Oho, no tästähän täytyy ottaa sitten kuva...
- Mene tuolta ulkoa ottamaan niin että numero näkyy!
- Jaa...no  jos nyt sitten...(menen, näpsäisen hänen mielikseen pari kuvaa ja palaan paikalleni).
- Nuo ihmiset tuossa viereisessä bussissa naureskeli, kun sä otit valokuvia linja-autosta!
Niinpä tietenkin.


Äiti on saanut Alzheimer-diagnoosin ja taudin etenemistä hidastava lääkitys on aloitettu. Lisäksi hänen kasvoistaan oli juuri poistettu viisitoista senttiä tikkejä, tyvisolusyövän leikkaamisen jäljiltä. Ei se ollutkaan ollut melanooma, vaan juuri tuo tyvisolusyöpä. Nyt kun heillä olisi todellista syytä heittäytyä hysteerisiksi ja rypeä huolissa, he ovatkin ennennäkemättömän tyyniä. Tai ainakin kanavoivat huolensa täysin absurdeihin kohteisiin.
 - Meinaatko sä jättää tuon laukun tuohon terassille auki tuolla lailla? (vetolaukku, jonka pohjalla juoksutrikoot ja parit alushousut).
- Meinaan.
- Etkö sä pelkää, että joku jänis loikkaa sinne? Ja MÖYRII siellä?!
- Öööö....en?

Kaupungissa olen ottanut tavakseni kiertää lauantaiaamuisin Katajanokan ennen lelukaupan avaamista. Se on tosi ihanaa. Juuri ketään ei näy missään, mutta ne vähät ihmiset, joita tulee vastaan, ottavat hienovaraista kontaktia. Mattolaiturilta uimaan menevä mummo hymyilee ja huiskuttaa minulle tervehdykseksi. Vanhempi takkuista koiraa taluttava herrasmies nostaa lakkiaan ja tiedustelee:
- Mistäs kaukaa sitä tullaan?
- Aina Kampista asti!
- No sillä lailla, sillä lailla...tervetuloa tänne Katajanokalle!
Jäänmurtajia kohti hölkkäävä turisti tiedustelee "Excuse me...onko Stockmann tässä suunnassa?".
Kävin vapaapäivänä Tampereella isoasiskoa tapaamassa ja viemässä hänelle hänen kovasti kaipaamaansa Yves Rocherin ripsiväriä ja värivoidetta. Tampereella ei enää ole Yves Rocherin kauppaa. Isosisko taitaa ylipäätään olla viimeisiä ihmisiä maan päällä, joka kyseisen firman tuotteita suosii. Oli tuulista ja harmaata. Poikkesin paluumatkalla Aleksanterinkirkkoon. Isä ja äiti on vihitty siellä pikkuruisissa kahden todistajan häissä. Ajattelin istua vähän rauhassa, mutta ei siitä mitään tullut kun kaksi kirkon työntekijää kiisteli koko ajan kovaan ääneen siitä onko kaksitoista euroa lippalakista paljon vai vähän.


Kotona olen varautunut mahdolliseen kriisiin, tai "yhteiskunnan häiriötilaan" hankkimalla neuvotulla tavalla "kotivaran". Meillä on sängyn alla viiden litran vesitonkka. Hankin vielä toisen, vaikka ei meillä ole aikomusta jäädä tänne kriisin osuessa vettä litkimään. Olen myös varannut kaappiin ruokaa. Säilykkeitä, mutta etupäässä sellaista runsasenergistä sellaisenaan syötävää muonaa, jonka voi pakata rinkkaan, kun lähtee litomaan (kohti mökkiä, jonne myös on varattu kotivara). Tähän ei kannata jäädä, jos yhteiskunta "ajautuu häiriötilaan". Olen Remekseni lukenut. Mutta en minä missään varsinaisissa katastrofifiiliksissä ole. Se oli enemmänkin sellainen leikki. Enimmän aikaa olen keskittynyt lukemaan Venetsia-aiheista kirjallisuutta. Silloin kun en katso live web-kameran kuvaa Canal Grandelta tai Pyhän Markuksen aukiolta. Kävimme Taiteiden yönä myös Kansallismuseossa kuuntelemassa Casanova-aiheisen luennon ja tutustumassa Venetsia-aiheiseen valokuvanäyttelyyn.


Viime perjantaina Kiasma järjesti "filosofian yön". Koko yön aamuseitsemään asti olisi ollut tarjolla erilaisia filosofian luentoja. Tottakai me menimme. Tottakai kaikki muutkin menivät. Tottakai me saimme ahdistuskohtauksen ja olimme jo ennen iltakymmentä Casa Largossa pyyhkimässä otsaamme ja rauhoittamassa hermojamme (tarjous)kuohuviinilasillisen ääressä. Ilkka Niiniluoto-rukka kuljeskeli siellä salista saliin. Hänen oma luentonsa oli merkitty alkavaksi vasta aamukuudelta. 

Venetsiaintoiluni lisäksi olen murtautunut ulos mieleni vankilasta ja ruvennut hyödyntämään Yrjönkadun uimahallia, kun se kerran on noin lähellä. Uimahalli avattiin kesätauon jälkeen viime maanantaina. Olen käynyt siellä jo neljä kertaa! Olisin käynyt useamminkin, mutta tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin on miesten vuoro.

James Blunt: Same mistake: https://youtu.be/T13ZpTP0E5g