Annetaanpa taas koordinaatit ja kerrataan viime aikoina tapahtunutta. Ensimmäisenä uusi kirjailijatuttavuus. Olin selannut jotain vanhaa kuvalehteä, jossa oli maininta Tuomas Vimman esikoiskirjasta Helsinki 12. Jostain syystä kiinnostuin. Pari päivää myöhemmin löysin sen Iso Roban Fidan hyllystä ja ostin. Otin sen mukaani Tukholmaan hyttilukemisekseni. Aloin lukea. Hermostuin ja ärryin siitä kielenkäytöstä ja öykkäröinnistä niin, että heitin ensimmäistä kertaa elämässäni kirjan roskikseen. Kuului vain vaimea kumahdus. Koska olin reissussa yksin ja olin jo tuijotellut merelle melko pitkään, kaivoin kirjan roskiksesta ja annoin sille uuden mahdollisuuden. Olin edelleen hyvin suutuksissani, mutta sitten aloin tottua siihen kieleen ja tapahtumat veivät mukanaan niin, että seuraavana päivänä luin Vimmaa vimmaisesti useammallakin puistonpenkillä ja havahduin vasta, kun joku pappa tuli kysymään missä on lähin Handelsbankenin konttori. Ja kun en ehtinyt kirjaa aivan loppuun matkan aikana, pysähdyin Suomenlinnan lauttarantaan penkille lukemaan viimeiset sivut, ennen kuin hilasin vetolaukkuni Espaa pitkin kotiin.
Kävelin taas aika lailla. Joku kumma vetää minua aina välillä Södersjukhusetille, vaikka se on ankeista ankeimman näköinen rakennuskompleksi. Mutta kun sinne sijoittuu aina niin paljon äksöniä ruotsalaisissa rikossarjoissa, joiden suurkuluttajia olemme. Niinpä maleksin taas siinä liepeillä aikani, kunnes laskeuduin rappusia Ringvägenille ja sukelsin Söderin uumeniin löytääkseni lähimmän kaupan, josta saisin nenäliinoja ja vettä. Ja kuinka ollakaan, paria päivää myöhemmin Beckissä legendaarinen Mikael Persbrandtin esittämä Gunvald Larson- hahmo veti Södersjukhusetissa viimeisen henkäyksensä (koska tuottajat olivat kyllästyneet päihdeongelmaisen Persbrandtin konstailuun ja kirjoittivat hänet ulos sarjasta. Nythän hän on lehtitietojen mukaan ollut raittiina jo kolme vuotta.)
Pääsiäisenä kävimme Oulussa, ja nyt se totisesti oli viimeinen kerta Myllyojalla, sillä miehen sisko ja miehensä ovat ostaneet asunnon kerrostalosta Tuirasta ja muuttavat sinne vielä ennen kesää. (Tällä kertaa matkalukemisena Tuomas Vimman Gourmet, mieskin luki sen ja piti hauskana). Kävimme katsomassa heidän uutta kotiaan. Oikein viehättävä ja näköalat ovat hienot. Mies on asunut nuorukaisena samassa talossa kiinni olevassa pienemmässä talossa ja heidän äitinsä kivenheiton päässä.
Saapa nähdä miten he sopeutuvat uuteen ympäristöön yltiösosiaalisen Myllyojan jälkeen. Mylliksellä ovet ovat aina auki ja niistä myös kuljetaan. Ensimmäisenä iltana sisään tulivat Atte ja Raija kadun toisesta päästä. Aamulla ovesta tuli se naapuri, jolla on kesäisin kanoja. Nyt hänellä oli kädessään folioon pakattu kimpale savustettua lohta, jota "hullu ranskalainen vävy" oli halunnut väen vängällä valmistaa iltamyöhällä, vaikka tulisija oli pitänyt kaivaa ensin esiin metrin korkuisesta hangesta. "Se niin tykkää lohesta", naapuri selitti.
Päivällä miehen sisko puolestaan keksi, että Aten ja Raijan tuoma kuohuviinipullo oli edelleen avaamatta ja että meidän pitää ottaa se kainaloomme ja mennä heille tyhjentämään se porukalla. Ketään ei ollut kotona. "Voidaan me silti tässä istuskella" miehen sisko sanoi aurinkoisella terassilla. Tuttu tuskan hiki alkoi taas kohota otsalleni. "No ei todellakaan ruveta ryypiskelemään kenenkään vieraan pihassa, kun ne eivät ole kotona!, sähisin. Miehen sisko soitti Raijalle. He olivat kaupassa. Kun he tulivat, Raija kysyi ihmeissään miehen siskolta onko hän unohtanut, missä avaimia pidetään. "Kai sinä tajuat, ettei tuommoinen käy päinsä kerrostalossa?", varmistin miehen siskolta myöhemmin. "He he hee!", hän vastasi.
Tulin Oulun reissun aikana kipeäksi ja olen herännyt monena yönä hakkaaviin yskänkohtauksiin. Pelkään oikeasti vielä yskiväni silmät päästäni tai kylkiluuni hajalle. Parempaan päin tässä silti ollaan menossa, mutta hengästyn yhä poikkeuksellisen herkästi. Siksi olikin ehkä typerää, mutta myös hyvin antoisaa lähteä pitkälle kävelyretkelle Pispalaan, kuten sunnuntaina tein käytyäni ensin tapaamassa isoasiskoa. Sisko oli kyllin röyhkeä pyytääkseen kahta Lidlin kevytkolapulloa. Lidlin pullot ovat kahden litran pulloja ja matka Hallituskadun Lidlistä Koulukadulle tasaista uuvuttavaa ylämäkeä! Saavuin perille nyreänä, hiessä ja sydän takoen ja ojensin siskolle megapullot colaa, värivoiteen, tupakat ja uuden t- paidan teatraalisesti läähättäen. "Kiva!", hän sanoi. Sitten hän näytti minulle jotain vanhaa äänestysaiheista Putous-sketsiä YouTubesta. Lidlissä nuori kassaherra tervehti minua: "Moikkelis koikkelis!".
Pieni tyttö oli kävelyllä äitinsä ja isänsä kanssa.
- Myrrkkymarrjoja!, hän kiljaisi.
- Eihännoo, ku rruusummarrjoja, äitinsä selitti. - Niistä tehrräään tarrhaan rruusummarrjasoppaa!
Lauri Viidan muistomerkin luo pyrähti äiti parin lapsensa ja yhden ulkomaalaisen vieraan kanssa. Eksoottisempi otus seisoskeli paikallaan sohjossa hämillisen näköisenä äidin osoitellessa kivilohkareita ja selittäessä:
- Lauri Viita...ööö...literature...poems!
- Mikä tää oikein on? hän lapsensa kyselivät hypellessään ympäriinsä.
Ulkomaalainen pälyili varovasti ympärilleen ja lapset huusivat että "lähretään meneen täältä".
Täytyy mennä kesällä uudestaan. Pispalan portaat ja flunssatoipilaan sydän eivät ole aivan ykkösyhdistelmä. Mies on asunut nuoruudessaan jonkin aikaa myös yhdessä Pispalan röttelöistä.
Kerroin isälle näkemästäni.
- Sun taitaa jo tehdä aika paljon mieli muuttaa Tampereelle? isä sanoi.
- No ei kyllä tee.
- Hanna, tules tänne! äiti huusi epätavallisen käskevään sävyyn makuuhuoneesta. Menin katsomaan mikä hänellä on hätänä.
- Katso tuota iltaruskoa, hän sanoi.
Se oli kieltämättä upea. Pinkkiä, oranssia, persikkaa ja aprikoosia.
- Mites se sun loru menikään? Iltarusko hyvä rusko, aamurusko päivän pasko?
- Niin juuri!
Lassi Valtonen: Pispala https://www.youtube.com/watch?v=dYU008bN0oA
