Tehtäköön nyt heti alkajaisiksi selväksi: minä rakastan Nora Ephronia. Jos te inhoatte Nora Ephronia, te tulette inhoamaan myös tätä blogia, joten voitte jättää lukemisen tähän. Jos te ette tiedä kuka Nora Ephron on, niin hän on noin seitsemänkymppinen nainen, joka on tehnyt elokuvia joista saan edelleen suunnattomasti mielihyvää, sellaisia kuin "Kun Harry tapasi Sallyn", "Sinulle on postia", "Julie ja Julia" ja muistaakseni myös "Uneton Seattlessa" ja lisäksi hän kirjoittaa hauskasti, niin hauskasti, että The New York Timesin kriitikkokin sanoi että hän osaa kirjoittaa paremmin mistä tahansa kuin kukaan toinen mistään, mikä on tietysti ihanaa, jos on Nora Ephron ja masentavaa, jos on joku muu. Kun Noran kirjoituskokoelmaa "En voi mitään kaulalleni" myytiin Akateemisessa kahdella eurolla olin tosi loukkaantunut hänen puolestaan ja ostin heti viisi. Minusta olisi IHANAA olla sellainen kuin Nora, mutta se ei käy. Kerronpa miksi.
Minä rakastan AJATUSTA ihanasta ja runsaasta puutarhasta. Kylvän keväisin runsaasti siemeniä ja syksyisin kiloittain tulppaanien ja narsissien ja hyasinttien ja krookusten ja helmililjojen sipuleita ynnä joka vuosi jonkun pensaan tai puun, jonka on tarkoitus jäädä elämään sen jälkeen kun minusta joskus aika jättää. Ylpeilen jälkikasvun sijaan kuudella mökin pihalla kasvavalla tammella, jotka olen suurella rakkaudella kasvattanut itse Ruissalosta muinoin keräämistäni tammenterhoista nyt parimetrisiksi puiksi. Visioin tammikuusta lähtien siemenluetteloiden äärellä pikkutarkkoja ja monimutkaisia kukkapenkkejä ja alkukesästä aina muistan kastellakin kylvöksiäni, mutta sitten tapahtuu lössähdys ja kyllästyminen mökkielämään tai Harry Potter-elokuva tulee ensi-iltaan ja on palattava kaupunkiin ja loppukesästä ihmettelen että tämmöinenkö tästä tuli ja miksei tämä kuki ja miksi "jättikurpitsa" on vain pingispallon kokoinen. Puutarhani ei siis kestä tarkkaa syynäystä, mutta se rehottaa kyllä alati mielessäni ja vaalin ehdottomasti suhdettani luontoon aivan olennaisena osana identiteettiäni.
Noran päässä ei ole tilaa puutarha- tai luontofiilistelyille. Hän on sanonut: "Näyttäkää minulle nainen joka itkee kun puut syksyllä pudottavat lehtensä, niin minä näytän teille tosi kusipään". Nora ei ole erityisen hempeä luonne. Hän asuu New Yorkissa ja on innoissaan siitä, että kaiken tarvittavan saa tilattua kotiovelle mihin vuorokauden aikaan tahansa. Nora ei voi ymmärtää miltä tuntuu kasvattaa ja vaalia puita ja iloita niiden raikkaan vihreistä lehdistä joka kevät ja surra kun ne kesän mittaan muuttuvat pölyisiksi ja tunkkaisen tummanvihreiksi ja saavat jotain inhottavaa sienirihmastoa oksilleen. En ole koskaan tavannut Noraa. Jos tapaisin, pitäisin tammeni ja puutarhani visusti omana tietonani. Minusta olisi inhottavaa, jos Nora pitäisi minua kusipäänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti