Denise ylittää rajan

Ihan suotta naisille suunnattua kepeää viihdekirjallisuutta mollataan. Parhaimmillaan se on todella rentouttavaa, niin kuin iso karkkipussi ja vieläpä ilman kaloreita. Mutta aivan kuten karkinsyönnissä annostelu on vaikeaa ja raja nautinnon ja ällötyksen välillä on hiuksenhieno, myös viihdekirjallisuutta lukiessa on joskus vaikea tietää etukäteen mikä yksittäinen juonenkäänne syöksee hyvistä fiiliksistä ällötyksen puolelle. Oma suosikkini viihdekirjailijoissa oli pitkään ruotsalainen Denise Rudberg, jonka kirjoja yhdistää se, että niissä seikkaillaan Tukholmassa ja se, että päähenkilöltä ei ikinä lopu rahat. Hänellä on tietysti ongelmia, kenelläpä ei, mutta ne ovat lähinnä sitä luokkaa että teini-iässä solmittu suhde ajautuu loppuun tai on kertynyt vähän ylipainoa tai käsikirjoitus hylätään, mutta viimeistään kirjan puolivälissä on jo laihduttu ja löydetty uusi suhde aivan yllättävältä taholta ja nohevoiduttu perustamaan oma yritys tai ostamaan ihana asunto jonka kunnostaminen on hyvää terapiaa.

            Ei minua haittaa, vaikka romaanin fiktiivisellä hahmolla olisi vaikka kuinka paljon rahaa ja mukava elämä Östermalmilla. Luen kirjoja Tukholman kartta levitettynä lähistölle, sillä Denise muistaa aina antaa tarkat koordinaatit missä päähenkilö milloinkin liikkuu ja viljelee anteliaasti trendikuppiloiden ja taidegallerioiden ja vaateputiikkien nimiä ja se on minusta mahtavaa. Ihan kuin olisi itse siellä, mutta rahaa ei kulu yhtään, päähenkilö maksaa kaiken omasta pohjattomasta pussistaan tai päähenkilön isä tai miesystävä maksaa.

            Denisestä on ollut korvaamatonta apua Tukholman tuntemuksen kasvattamisessa ja pienen alkuepävarmuuden jälkeen jolloin tuntui samalta kuin vuohenjuuston kanssa että ei oikein osaa päättää inhoaako vai rakastaako, olen viihtynyt valtavan hyvin Denisen ja hänen menestyksekkäiden ja nokkelien ja äveriäiden henkilöhahmojensa parissa. Mutta sitten Denise meni ja pilasi kaiken! Olin lukenut Åse-kirjaa kakistelematta melkein sata sivua ja päässyt sisarusten Åsen ja Matilden mukana perustamaan hienon ja menestyvän sisustusliikkeen MÅ:n ja olin jo kuin kotonani Åsen 130-neliöisessä Östermalmin huoneistossa, jonka hän oli ostanut hetken mielijohteesta niin kuin he olivat polkaisseet firmansakin pystyyn ja osallistuin mielihyvin heidän liikematkoihinsa, jotka suuntautuivat Milanoon, ja olin joutunut hämmästyksekseni hyväksymään, että maailmassa on oikeasti sen niminen muotisuunnittelija kuin James Perse, että se ei olekaan mikään Kummelihahmo, mutta sitten Denise ylitti rajan, minua alkoi ällöttää ja lukeminen jäi siihen enkä usko että pystyn enää koskaan tarttumaan Åse-kirjaan tuntematta vastenmielisyyttä ja viis siitä että en nyt saakaan ikinä tietää mitä kaikkea ihanaa Åselle myöhemmin tapahtui, sillä minusta hän on ällöttävä ja omahyväinen tuulihattu ja se on Denisen vika.

            Näin se tapahtui: Åse oli jälleen kerran Milanossa, tällä kertaa ilman siskoaan Matildea. Hän oli saanut Tukholmassa uusia hienostoystäviä, ja nämä hienostoystävät olivat kutsuneet hänet kartanoonsa viikonlopuksi. Ohjelmassa olisi huvittelua eläinten tappamisen muodossa (”jahtia” koreisiin kamppeisiin sonnustaunueena hopeinen taskumatti toisessa kourassa ja pyssy toisessa) ja hienoja samppanjaillallisia ja viimeisenä iltana loisteliaat naamiaiset. Naamiaisissa hienoin puku palkittaisiin matkalla Malediiveille ja tämä matka rahoitettaisiin siten, että kultakin osallistujalta kerättäisiin nimellinen neljäntuhannen kruunun osallistumismaksu (käsittämätöntä etten oksentanut jo tässä vaiheessa, no ei se enää kaukana ollut). Åse menee hotellihuoneessaan nettipankkiin maksaakseen naamiaisjuhlamaksun ja huomaa yllätyksekseen, että hänen tilillään onkin satatuhatta kruunua ylimääräistä ja ensin hän ihmettelee että mistä se on tullut, mutta sitten hän muistaakin, että ai niin, hänhän on hupimielessä ostanut vähän osakkeita ja nämä ovat hänelle maksettua osinkoa! En oikein tajua miten olen päässyt niin monen ällöttävän omahyväisen kohdan yli, mutta tämän yli en pääse millään. En siis ole kateellinen hienoista asunnoista enkä upeasta ulkonäöstä tai menestyksekkäästä urasta, mutta sen sijaan onnistunut sijoitustoiminta saa minut raivoisan kateelliseksi. En oikein tajua itsekään miksi, kai se johtuu siitä että olen niin kertakaikkisen kyvytön sijoittamaan rahojani järkevästi (ks. ”Milli-Mollin malli”). Minusta on aivan uskottavaa, että ihminen törmää vaikka minkälaisiin onnenpotkuihin miltei päivittäin, mutta en voi uskoa, että ihmisen tilillä on ”vahingossa” satatuhatta kruunua enemmän kuin pitäisi. Tilillä voi olla aivan hyvin vahingossa vähemmän rahaa kuin pitäisi, mutta ei koskaan enemmän. Siinä menee raja. Ettäs tiedät, Denise!