keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Perushyveellinen ihminen


Kevät on täällä! Se vain tuli! Helmikuussa! Ja maahantuoja toimitti uudet pehmoeläinkatalogit! Tällä kertaa markkinointiosastoa olivat innoittaneet taidemaailman klassikot. Jos tammikuu oli tipaton, helmikuu Hesarin (kuukauden tilausjaksomme päättyi eilen, saman tien voin katsoa tämän kuukauden jo kuitatuksi ja tähytä ahnaasti tulevaisuuteen), olkoon maaliskuu vaikka maailmanparannuksen! Aloitan itsestäni. Kreikkalaisen filosofian neljä perushyvettähän ovat viisaus, rohkeus, oikeudenmukaisuus ja kohtuullisuus. Tähtään niihin kaikkiin!  Harjoittelin jo niistä kolmea viimeksi mainittua, kun ehdotin  miehelle, josko avaisimme yhden värikkäitä hedelmänmakuisia rakeita sisältävän Menthos-pötkylän (rohkeus, pötkylä oli hänen laivatuliaisensa). Kun hän suostui, annoin suosiolla hänen valita ensin väri- ja makuvalikoimasta mieleisensä (oikeudenmukaisuus) ja kun hän oli valintansa tehnyt ja sanoi että loput olisivat minun, otin vain puolet ja jätin loput hänelle (kohtuus + oikeudenmukaisuus, sillä kuten sanottua, karkit olivat hänen). Mutta miten harjoittaisin viisautta? Istumalla tuolissa ja lukemalla kirjoja? Niin minä olen tähän asti tehnyt eikä sitä ole tämän enempää kertynyt. Ehkä sitä syntyy jotenkin vaivihkaa kolmen muun perushyveen sivutuotteena? Jää nähtäväksi.
Hyveelliseen kuukauteeni liittyy kohtuullisuuden alalajina pykälää tiukempi kurinalaisuus. Luvattoman paljon aikaa on mennyt siihen kun ensin kirjoitan aamusivut, luen Hesarin (no se on nyt onneksi loppu), vaihdan jossain vaiheessa ykkösen aamuteeveen Ruotsin aamutelevisioon ja toistelen heidän perässään ”Gomorron på dig!” ja ”Nu är det dags för rapport!” kunnes kyllästyn ja painelen taas nappeja vain huomatakseni, että ooh, nyt tulee ”Tuhluriprinsessat” . ”Tuhluriprinsessojen” loputtua on syytä luikkia suorinta tietä suihkuun mikäli mielii ehtiä tehdä edes jotain järkevää ennen töihin menoa, vaikka silloinkin joskus vielä jumiudun lukemaan netin keskustelupalstaa. Se nielee aikaa, mutta aika usein siinä tulee myös palkituksi jotenkin. Viimeksi tänään riemastuin, kun joku purnasi että nykyään kaikki työnhakuun liittyvä on niin hankalaa ja että hänen pitäisi täyttää kesätyöhakemus ruohonleikkaajan hommaan, mutta hän ei osaa, kun siinä pitää vastata sellaisiin kuin ”mitkä ovat tavoitteesi tämän työn suhteen” ja sitten häntä neuvottiin monin tavoin ja yksi ehdotti että laita siihen näin: ”Tavoitteeni on ajaa kaikki ruoho maapallolta. Tulen onnistumaan siinä.”

Tällä viikolla ehdin onneksi Lönnrotinkadun kierrätyskeskukseen. Jakoivat kaikki alakerran tavaransa ilmaiseksi pois. Kirjat ja kaikki! Katsokaa mikä saalis! Olisin voinut halutessani ahnehtia niin paljon kirjoja, että olisin voinut rakentaa niistä  ympärilleni majan! Tosin se ei olisi ollut järin viisasta, kohtuullista eikä liioin oikeudenmukaista muita lukutoukkia kohtaan. Rohkeaa kylläkin. Osa kirjoista minulla oli jo ennestään, mutta pokkarina, jotka laitan nyt sumeilematta eteenpäin, mutta sitten sain sellaisia aarteita kuin Helvi Hämäläisen päiväkirjat, joista en tule luopumaan ikinä! Nyt voin kerrata sen kohdan kun hän on Arvo Turtiaisen kanssa Kiinassa ja heille tarjotaan jälkiruokaa nimeltä ”Pieni sydäntä koskettava herkku” ja viiniä nimeltä ”Tuoksuva lumi”, olen kirjoittanutkin tästä jo bloggarin urani alkuvaiheissa. Se nyt vain kerta kaikkiaan on mielestäni yksi maailmankaikkeuden parhaista tarinoista. Enkä tietenkään  voinut jättää Nora Ephronin "Sydän karrella"-romaania. Minulla on niitä nyt neljä. Kun saan jostain vielä pari lisää, annan kaikille kirjapiiriläisille oman kappaleen.
Tänä aamuna ehdin tehdä kaalilaatikkoa saattohoitopotilaan, miehen ja itseni iloksi, jutella pitkään Tukholmanystävättären kanssa puhelimessa ja vielä sen päälle toivioretkelle Kanuunaan. Olin kohtuullinen (vain kolme tuotetta, yhteensä kuusi euroa), rohkea (aurinkolasit à la Ymmi Hinaaja/ Johnny Depp) ja viisas (hyvät villa/angorasormikkaat ja mukava punainen puuvillaneule, joka sopii kuin nakutettu mökkihommiin punaisten Tretornsaappaideni seuraksi). Tukholmanystävä laittoi linkin Hesarin juttuun, jossa hänen hyvän tuttavansa esikoiskirja sai uskomattoman ylistävät arvostelut Antti Majanderilta. Pysähdyin puun alle Agricolanpuistoon lukemaan sen ja olin vilpittömän iloinen kirjailijan puolesta. Hieno lopetus Hesarikuukaudelle ja lupaava aloitus hyvekuukaudelle.
 
   Ally McBeal: How to save a life:http://www.youtube.com/watch?v=PWoKETz1p8U

torstai 20. helmikuuta 2014

Helmikuun helmiä


Kuukausi on ottanut jotenkin koville. Kaikki on ollut tuhnuista, raskasta tai vähintäänkin mitätöntä. Harmaa suhjuinen keli ja väritön maisema ovat syösseet minut negatiivisuuteen jota olen sprinklerimäisesti levittänyt ympärilleni kertomalla auliisti jokaiselle otolliselle kohteelle miten inhoan juuri tällaista keliä ja tätä nimenomaista vuodenaikaa ja saadakseni surkeudesta kaiken irti keskityin Tampereen reissulla oikein varta vasten siihen miten ankeaa oli luistella harmaata jäistä ja vetistä kevyen liikenteen väylää, jota reunustivat mustat ja ruskeat risut ja tympeän tummanvihreät kuusiaidat
ja miten Hatanpään valtatietä koristivat koirien kakkakasat ja ihmisten viskomat roskat ja ajattelin mustassa mielessäni, että okei, kuvataan sitten tätä kun kerran mitään kaunista tai hauskaa ei ole tarjolla, mutta lopulta kyllästyin omiin kehää kiertäviin ajatuksiini ja sen jälkeen olen keskittynyt lähinnä nukkumiseen.  Viime yön saldo kymmenen tuntia. Silti heräsin jo seitsemältä.

Mutta tarkemmin ajateltuna, onhan tässä muutakin ollut. Kävin Tukholmassa. Juu, taas.
Nautin aamiaisesta. Jälleen.
Kävelin reilusti, som vanligt. 
Tällä kertaa suuntasin Östermalmille, sillä halusin leikkiä mediahenkilöä, jolla on kiire Radio- ja tv-huseteille (minua kiinnosti kovasti millaisia olisivat, no, eivät kummoisia esteettisessä mielessä, mutta tulipa nähtyä).

Tysta gatan.

 Sitten takaisin hyttiin  lukemaan, kuten aina,
maalaamaan vesiväreillä  (tämä oli uutta)! ja nukkumaan, naturligtvis.

Sain viimein pikkusiskon toisen kirjan, Kanarian säpinät, ja luin sen iloisena ja tyytyväisenä. Se on jopa parempi kuin ensimmäinen, Lokkisaaren säpinät! Siinä alkaa tehdä mieli seuramatkalle itsekin! Ja siinä kiroillaan maltillisesti tyyliin ”voi rypsiporsas!”. Ostakaa ja lukekaa! Heti paikalla!


Lisäksi luin taas Linda Olssonin ”Laulaisin sinulle lempeitä lauluja”, josta aina luovun ja johon aina palaan (tai oikeammin, se palautuu minulle), kun se kansi on niin kaunis ja tarina myös. Nytkin se nökötti Fredan erään divarin ulkopuolella kärryssä euron alennushintaan. Pakkohan se oli pelastaa. Mutta se on vaarallinen kirja! Kertaakaan en ole onnistunut lukemaan sitä niin etten olisi alkanut himoita lättyjä mansikkahillolla. En nytkään. Mies paistoi. Pitkin hampain nurkkaan ahdistettuna.  Hyviä olivat.
 
Parkatakkiini repesi pitkä viilto josta täytteet pursuilevat rumasti. En viitsinyt korjata sitä, sillä kaikki ompeluenergiani oli jo mennyt pikkusiskolta saamani koko toisen päädyn mitalta repeytyneen lempityynyni korjaamiseen. Aion kyllä vielä korjata takinkin ja viedä sen mökille, mutta tilasin netistä uuden tilalle. Aika hieno. Se osaa ajatella ja sopeutua tilanteisiin (huomattavasti paremmin kuin kantajansa!). Se pitää loitolla tuulen ja sateen, mutta toisaalta päästää ulos takin sisällä muhivan kosteuden (hien). Se on suunniteltu ruotsalaisten ensimmäisen Mount Everestille nousun kunniaksi. Sen fylli on jotain hienoa viiteen kertaan taiteltua erikoiskuitua. Voi pojat miten pitkälle olenkaan tullut siitä vaiheesta kun ihannoin pelkkiä luonnonkuituja ja ajattelin että sen hienompaa ei voi ollakaan kuin jotkut turpeesta kyhätyt sukat ja hamppupaita. Toistaiseksi olen testannut takkia vain Kampissa ja työmatkoilla (60m siivu), mutta olen valmis kokeilemaan sitä myös ääriolosuhteissa – Suomenlinnassa! Ja Korkeasaaressa!

Nyt on vapaapäivä, meillä molemmilla, ja iltapäivällä televisiosta tulee Suomi – Ruotsi – jääkiekko-ottelu. Lisäksi mies voitti arvonnassa hotelliyön, joten pääsemme huomenna nauttimaan Scandic Simonkentän iloista, varsinkin kylpyammeesta, sen saanti on jo varmistettu!  Joten ei tämä nyt ihan kauhean ankea kuukausi olekaan. Lähden törsäämään Dr. Hauschkan sitruunakylpyöljyyn. Olen sen edelleen Nora Ephronille velkaa.
 
Juha Vainio: Suomi - Ruotsi: http://www.youtube.com/watch?v=x4DHxN9dHuI

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Yllätyshurmos!



Taisin jo mainitakin ohimennen, että tykästyimme siihen uuteen Sherlock Holmesiin, mutta sehän loppui viime viikolla, eikä siitä koitunut mitään lievää harmistumista suurempaa tunnekuohua. Siksi olinkin aivan ällikällä lyöty omasta reaktiostani, jonka herätti iltapäivälehden lööppi, että sarjassa Sherlockia esittänyt Benedict Cumberbatch oli bongattu Katajanokalla kahvilassa! Eilen! Menin aivan tolaltani ja pyörin hädissäni ympyrää enkä voinut antaa itselleni anteeksi, että olin samaan aikaan hillunut aivan joutilaana ihan väärässä kaupunginosassa ja oloni oli aivan kihelmöivä ja ajattelin, että vaikka onkin toisessa kaupunginosassa, hän on kuitenkin jossain täällä, todennäköisesti muutaman kilometrin säteellä, joten jos pinnistän herkkyyteni äärimmilleen, saatan tuntea hänen värähtelynsä... Outoa sikälikin, että lämpenin koko Benedict-Sherlockille todella hitaasti ja vasta viimeisen jakson aikana sanoin miehelle, että ensin minä tykkäsin paljon enemmän tuosta kiltistä pyöreäpäisestä Watsonista, mutta nyt olen alkanut pitää tuosta hullusta Sherlockista. Ajatella, jos Benedict olisi varoittamatta astunut vaikka perjantaina lelukauppaan! Olisin pyörtynyt, se on saletti. P-Y-Ö-R-T-Y-N-Y-T!  Pitäisikö lähteä kaupungille stalkkaamaan? Ehkä ei.


Eikä ainakaan näin täydellä vatsalla. Meistä on tullut miehen kanssa, jos mahdollista, entistäkin kovempia syömäreitä. Syöminen kiihtyi entisestään sen jälkeen, kun mies tuli ystävänsä kanssa minua lelukauppaan vastaan. Heidän teki mielensä iltapalaksi Ikean hodareita ja he odottivat autossa vastapäätä lelukauppaa, että sain puodin suljetuksi ja sitten lähdimme Vantaan Ikeaan syömään hodareita (kaksi hodaria ja juoma yhteensä 1,70! Vain!) ja sieltä tuli sitten hankituksi kotiinkin yhtä sun toista ruokatavaraa (ynnä hieno tukeva astiateline vanhan rikkoutuneen tilalle). Lisäksi mies on heittäytynyt Olympialaishuumassaan kevytmieliseksi K-kaupassa ja tuonut kassi kaupalla kaikenlaisia herkkuja kotiin ja niitä olemme mussuttaneet ahneina, kyltymättöminä ja turmeltuneina, kunnes tänä aamuna toinen sanoi, että nyt tämä saa riittää ja toinen, että todellakin, mutta syödään nyt nämä sahramipullat tästä vielä kuljeksimasta ennen askeesiin siirtymistä (kohtuus on meille synonyymi tylsyydelle ja siksi liu’umme äärilaidasta toiseen).


Saattohoitopotilas kertoi miten oli pannut viime käynnillään Meilahdessa merkille kiintoisan seikan.  Kaikki sairaanhoitajat olivat nuoria hinteliä poikia kun taas lääkärit olivat olleet järjestään  nuoria naisia. Niin se maailma muuttuu. Jotkut asiat pysyvät kuitenkin ennallaan, kuten se, että mies yrittää pakottaa minua katsomaan Olympialaisia ja minä panen kiihkeästi vastaan (yhdessä rytäkässä peurahuoneen ovenkahva oli irrota kun minä yritin kaikin voimin pitää ovea kiinni miehen tempoessa sitä toiselta puolelta auki, jotta olisi saanut minut raahatuksi ruudun eteen katsomaan jotain järjetöntä pujottelua tai vastaavaa, vaikka minulla oli kesken Belinda Olssonin kirja, jonka pinnallinen mutta hauska päähenkilö oli juuri rukoillut jumalaa, että "anna rahaa, jotta voin juhlia"). Mutta minäpä keksinkin ryhtyä olympialaispakolaiseksi ja järjestää itselleni kaksi ihanaa urheiluvapaata vuorokautta karkaamalla taas pikku retkelle Tukholmaan. Hej då!

Benedict Cumberbatch Sesame Streetissä: http://www.youtube.com/watch?v=-7jS7X-2ggA
 Elton John: My Baby Loves Loving: http://www.youtube.com/watch?v=_KInU3R0_us
 

tiistai 4. helmikuuta 2014

Hyvää ja huonoa


Puoli-lei
Olen nukkunut viime aikoina kuin tukki ja pidempään kuin tavallisesti. Yleensä mies antaa minun nukkua rauhassa, mutta eilen heräsin siihen kun hän seisoi sängyn vieressä kahvikuppia ojentaen ja sanoi, että tässä olisi nyt vähän hyviä ja huonoja uutisia, kummat ensin? Mutta ei hän  odottanut päätöstäni, vaan jatkoi samaan syssyyn, että Philip Seymour Hoffman on kuollut (johon minä, että ei VOI olla totta!!!), mutta että jos nousen heti, aamuteeveessä olisi nyt key westiläisen eläinhoitolan kuntoutuksessa oleva pelikaani (johon minä kiinnostuneena että ai JAA... ja kömmin kahvikuppia seuraten sängystä nojatuoliin).  Älkää silti erehtykö luulemaan, että suhtautuisin Philip Seymor Hoffmanin kuolemaan vähättelevästi.  Me kumpikin pidimme hänestä suuresti ja olemme suruissamme.
Joudun taas turvautumaan kuviini, jotta muistan mitä tähdellistä helmikuu on tähän mennessä tarjoillut. Ainakin lunta. Sitä tuli viimein ja se muutti kaupunkikuvan tyystin toisenlaiseksi. 
 
Koffin puistossa pulkkaillaan.
 
Bulevardin S-marketin piha. Kamera toisessa, ananas toisessa kädessä.
S-marketissa oli hyvää tuoretta ananasta 0,99e kilo. Meille tulee taas vaihteeksi paperihesari ja  sen lukeminen tuntuu ihanan konkreettiselta ja mukavalta. Rakas ystävä Turusta kävi sunnuntaina kylässä. Menin häntä aamujunalle vastaan ja koska kaikki paikat olivat vielä kiinni, ajelimme ratikalla ensin täyden kolmoskierroksen ja sitten vielä vaihdolla Kaivopuiston rantaan
 
 
ja Caruselliin aamukahville, josta Kanuunaan, josta meille lounaalle, josta Forumiin tuliaisostoksille ja siitä Stockan herkkuosaston kautta  kello neljän junalle. Ystäväni on kaunis, älykäs ja hauska, mutta hän ei tee siitä numeroa. Me kumpikin arvostamme ystävyyttämme korkealle ja sen vuoksi näemme vuoron perään sen vaivan, että matkustamme toistemme luo parin kuukauden välein saadaksemme viettää päivän yhdessä.
Minä kerron  miten itkin kun en nähnyt ilotulitusta ja mietin johtuukohan se orastavista vaihdevuosista. Hän kertoo miten itki tammikuussa kolme päivää putkeen kun hänestä tuntui ettei osaa kasvattaa lapsiaan ja pelkää töihin paluuta, kun epäilee ettei osaa enää ammattiaankaan.  Hän sanoo, että kun hän tuntee olonsa todella kurjaksi, hän ajattelee että ei hän kuitenkaan voi olla läpeensä mätä, kun hänellä on kaltaiseni ystävä. Minä ajattelen samoin hänestä. Me sanomme tällaisia asioita häpeilemättä ääneen (ja lähettelemme toisillemme tekstiviestejä, joissa sanomme että "sinä olet Hyvä Ihminen"). Hänen kanssaan haluan jakaa arvokkaan samppanjan (mies avaa kuuliaisesti pullon ja väistyy sitten peurahuoneeseen pelaamaan shakkia).  Ystävä istuu nojatuolissa ja sanoo, ettei haluaisi lähteä koskaan pois ja että avattu Moët & Chandon saa koko pöydän ja  huoneen näyttämään ihanalta ja minä kerron miten miehen yksi tuttava, joka kävi hiljattain ensivisiitillä, kommentoi kotiamme että ”eihän täältä puutu enää kuin My Little Pony”. Ystävä kertoo ihmettelevänsä miten hänestä on voinut syntyä ihminen (tyttärensä), joka pitää liilasta väristä.
 
Muita kuulumisia. Ihastuimme miehen kanssa ”Uusi Sherlock”-sarjaan, mutta romanssi jäi lyhyeksi kun minisarjan kolmas ja viimeinen osa tuli ja meni jo. Sen sijaan olemme kyllästyneet ja pettyneet siihen ”Dome”-sarjaan, jota aloimme suurin toivein seurata kun halusimme jonkin yhteisen sarjan ”Sillan” tilalle.
Pakkanen on muuttunut suojasääksi ja kaunis valkoinen lumi mustaksi sohjoksi.  Iso Roban Fida muutti pois, mutta Lönnrotinkadun Fidasta ostin eilen Joan Didionin ”Iltojen sinessä”-kirjan, jonka hotkaisin illan mittaan.
Opin kaksi asiaa. Toinen on englannin iltahämärää, meidän sinistä hetkeämme kuvaava sana ”the gloaming” ja toinen lastenkasvatukseen liittyvä asia. Aion painaa sen tulikirjaimin mieleeni, jotta voin tarvittaessa jakaa tietoani eteenpäin. Se kuuluu näin: kun lapsella on lei, lapsi ei pidä takkia. Joan oppi sen aikanaan adoptiotyttäreltään, jonka muistolle ristiriitaisen vastaanoton saanut kirjakin on omistettu. Syy miksi asia kiinnitti huomioni, oli tietysti se, että lukiessani kyseisen lauseen, minullakin oli kaulassani lei! Tai ainakin puoli-lei. Ostin sen Accessorize-liikkeestä 70%:n alennuksella ja halusin tietysti heti sonnustautua siihen ja jouduin miettimään koko lelukauppavaatetukseni sen ympärille. Puin kyllä sen päälle takinkin. Mutta minä olenkin jo aikuinen.

Texas: Breathless: http://www.youtube.com/watch?v=ULJmF1bOQmI