 |
| Ekbergin uudistus |
Täällä ollaan ja täynnä virtaa. Kone ainakin. Ei ollut helppo juttu se uuden laturin saaminen. Tai olisihan se ollut, jos olisin vain tyytynyt odottelemaan sen hidasta tuloa, mutta miehen siskon mies meni aivan tolaltaan kuultuaan tietokonekauppiaiden edesvastuuttomuudesta varaosien saatavuuden suhteen ja hän ilmoitti tekevänsä minulle uuden laturin ITSE. Minun piti vain ottaa ensin kuva entisen laturin kyljessä olevasta kilometrin pituisesta miniatyyrinumerosarjasta, mikä ei ollut onnistuakseen, kunnes miehen siskon mies ilmoitti, että minun on nyt vain "OPITTAVA ottamaan selvempiä kuvia". Sitten minun oli määrä leikata johto poikki laturin kyljestä ja postittaa se Ouluun, missä hän juotti (?) ja teippasi sen johonkin varastoistaan löytämäänsä vanhaan laturiin ja postitti minulle Helsinkiin, jossa kytkin sen vaahtosammutin käden ulottuvilla henkeäni pidätellen koneeseeni, joka ilmeisesti säikähti sen verran, että latautui 60 prosenttisesti, minkä jälkeen ryhtyi taas hyljeksimään laturia. Vika oli siinä "hyvin harvinaista mallia" olevassa kärsäosassa tai, mikä pahempaa, koneen sisällä siinä syöttöaukossa. Onneksi edellä mainitussa, sillä kun viimein oikea laturi tuli ja kytkin sen paikoilleen, kone alkoi imeä virtaa ahneesti. Huh!
Muita suuria uutisia on tietysti pikkusiskon kirja, Silmänkääntötemppu nimeltään. Se on oikeasti tosi hyvä ja koukuttava. Myös mies luki sen ja tykkäsi niin ikään. Hienoa Tamperekuvausta, tekee heti mieli lähteä Pispalaan haahuilemaan. Kirja on saanut ihan hyvän vastaanoton, paitsi Hämeen sanomissa joku oli marmattanut, että "liikaa Tamperekuvausta". Menkää, ostakaa ja lukekaa! Viime viikon sunnuntaina olin Turussa viettämässä ystävyyspäivää (ihana brunssi Foijassa!) ja siellä Akateemisessa se oli asianmukaisesti esillä, hyvä Turku!
Mitäs muuta? Tammikuu oli tietysti piiiiiiitkä kuin mikäkin, mutta helmikuu etenee rivakasti hauskojen ja herkullisten teemaleivonnaistensa jaksottamana. Ehdin jo ajatella, että olen jumalten ja onnetarten lempilapsi, kun sain Sonny Angel-keräilynukeista harvinaisen yksisarvisen, jonka julistin heti toteemieläimekseni ja hyvän onnen maskotikseni.
Mutta sitten heti perään tuli gynekologini kirje, jossa hän ilmoitti hankkineensa minulle lähetteen Naistenklinikalle, jotta munasarjakystani kehitystä ja laatua voitaisiin kartoittaa. Erehdyin googlettamaan vähän ja jouduin oitis jonnekin munasarjasyöpää sairastavien vertaistukiketjuun ja sain kuulla, että ennuste ei ole kaksinen: viiden vuoden kuluttua 50% diagnoosin saaneista oli elossa. Elämäni meni hetkessä sekaisin ja näin sen jo vilistävän silmieni editse ja mietin mitä TODELLA haluasin tehdä ja muistin, etten edelleenkään ole käynyt Gotlannissa, vaikka minulla on aavistus, että osa sielustasi lymyilee siellä enkä voi ikinä tuntea itseäni eheäksi, jos en käy noukkimassa sitä talteen.
No, tutkimuksissa kävi ilmi, että kysta on hävinnyt omia aikojaan. Lisäksi tajusin suhtautuneeni mielikuvitusdiagnoosiini kauhean pessimistisesti, mutta sellaista se aina tuppaa olemaan, kun sanotaan, että puolet sitä ja tätä. Kun sanotaan vaikka, että puolet avioliitoista päätyy eroon, ei tule lainkaan ajatelleeksi sitä, että puolet liitoista EI pääty eroon, mikä tuntuu aivan käsittämättömältä!
Muutenkin mielikuvat ovat monesti vääriä. Kun sanotaan vaikka "Syyria", ei tule ajatelleeksi ensimmäisenä hyvin järjestettyä terveydenhuoltoa, mutta yksi sieltä tullut opiskelijani oli kovin hämillään, kun äitinsä oli saanut kotiin laskun jouduttuaan käymään terveyskeskuksessa. "Meillä Syyriassa se oli aina ihan ilmaista, miksi täällä maksaa?", hän kysyi. Muutenkin he kyselevät vaikeita, kuten vaikka että miten tulee toimia, jos näkee kadulla kuolleen oravan. Eräs taitaa luulla, että "stringit" ovat yleisnimitys alushousuille, mutta en ole häveliäisyyssyistä kehdannut tentata, käyttääkö hän oikeasti narupöksyjä, kun hän valittaa olevansa sateen jäljiltä "likimärkä stringejä myöden". Sanon vain, että ei, et ole likimärkä, vaan litimärkä tai likomärkä. Hän ei ole moksiskaan, vaan käyttää jääräpäisesti likimärkää.
 |
| Toiset asiakkaat ovat suloisempia kuin toiset |
Muuten olen viettänyt aikaa töissä lelukaupassa ja kotona ruotsalaisten dekkarisarjojen parissa. Yrjönkadun uimahallissa olen kokeillut vesijuoksua. Olemme miehen kanssa katsoneet Johan Falkin koko tuotantokauden, sekä Maria Werniä ja Siltaa. Eilen Viaplaylta löytyi uusi islantilaissarja "Stella Blomqvist", jolle antanemme myös mahdollisuuden. Ja nyt kun sain tietokoneeni taas käyttöön, voin aktivoida joulupukilta saamani kuuden kuukauden pituisen nettikielikurssin. Pitäisi vain valita kieli. Ruotsi tietysti kiinnostaa, mutta muitakin vaihtoehtoja on. Metodi tuntuu mielekkäältä ja tehokkaalta.
Olen myös päättänyt lukea joka kuukausi jonkun kirjallisuuden klassikon. Ensimmäinen on Dostojevskin Idiootti. Mies aina huutelee, että missä ruhtinas Myskin nyt on, mutta toistaiseksi ainakin hän vain ajelehtii sosiaalisesta kokoontumisesta toiseen. Kerran hän oli jo päästä naimisiin, mutta ei sitten kuitenkaan. Venäläisten nimien muistaminen ja toisistaan erottaminen on yhtä tuskaa.
Seuraavana vuorossa on Gulliverin retket. Entiset mielikuvat ovat jostain lasten kuvakirjoista, mutta nyt ymmärrän suhtautua siihen poliittisena satiirina ja valtaapitävien kritisoimisena, jollaiseksi Swift sen oli kaiketi tarkoittanut. Idiootin välissä vedin vähän henkeä Anna-Leena Härkösen Kaikki oikein- romaanin parissa. Se oli minulla töissäkin mukana, sillä olin luvannaut lainata sen lelukauppapomolle ja ajattelin, että jos Anna-Leena Härkönen nyt ilmestyy tuohon ikkunan taakse, niin kuin toisinaan käy, näytän hänelle kirjaa lasin läpi. No, ilmeisesti ajattelin asiaa liiankin kuumeisesti, ja tulin manifestoineeksi hänet sisälle kauppaan, mutta silloin minulla ei enää ollut kirjaa, koska se oli jo lelukauppapomolla, enkä muutenkaan saanut sanotuksi hänelle mitään, sillä pahoittelin parhaillaan toiselle asiakkaalle tarrojen keräilyyn tarkoitettujen vihkosten puuttumista valikoimistamme. Valitin pikkusiskolle asiasta.
- Aina sä jäädyt Anna-Leena Härkösen edessä, hän aivan oikeutetusti moitti.
Pakenin Idioottia vielä Aila Meriluodon Lauri Viidasta kertovaan kirjaan, ja siinä hän kertoo, miten Lauri, joka kirjoitti ja luki "hartiavoimin" oli julistanut lukeneensa "maailman parhaan romaanin". Se oli Dostojevskin Idiootti. Palasin kiltisti kuukauden klassikkoni pariin.
Olen iloinen siitä, että saimme viimein lunta ja pakkasta. Oikein mainioita kuuden, seitsemän asteen lukemia ja nytkin sataa lunta. Kyllä tämä mustan ja märän pimeyden voittaa mennen tullen.
