Lonkerotaivas

Onpa ihanaa, että tammikuu loppuu. On ottanut aika koville kestää tuota raskaana roikkuvaa taivasta ja mitätöntä värimaailmaa. Tuntuu että pitkään jatkunut harmaa ankeus on vaikuttanut kollektiivisesti yleismielialaan ja kansa vain tyytyy parhaansa mukaan sietämään elämäänsä sen sijaan, että nauttisi siitä täysin siemauksin. Luin piristyksekseni Helen Fieldingin  uusinta "Bridget Jones - Mad about The Boy"-kirjaa, koska se on kirjoitettu päiväkirjamuotoon, ja siinä voi sivuuttaa parissa tunnissa kaikki vuodenajat. Sain  toivoa  Bridgetin heinäkuun 11. päivän muistiinmerkinnästä: "Hirveä helle. Yhä vain! Emme voi uskoa onneamme. Koko kansa parveilee kaduilla, pinnaa töistä, juopottelee, kärkkyy seksiä ja valittaa kuumuutta."

On se mahdollista: Kuuma aamu Katajanokalla.

Uimakelit!

Muuttohurmoskin on asettunut suvantovaiheeseen ihan sen vuoksi, ettei yksinkertaisesti käy päinsä pakata koko kotia pakettiin montaa viikkoa etuajassa, kun siellä täytyy kuitenkin asuakin. Uutta mattoa kokeilin vähän läväyttämällä sen lattialle vanhan pörhöisen tilalle vähän ennen kuin mies tuli töistä. Hän ymmärsi kehua sitä vuolaasti "juuri tuommosesta matosta mää tykkään KAIKISTA eniten..!" mutta sitten minulle tulikin hätä että se nuhraantuu ennen aikojaan, joten sulloin sen Ikean kassiin odottamaan muuttoa. Sitten sulloin valkoisen karvajärkytyksen siihen pussiin missä uusi matto oli tullut, mutta otin sen vähän ajan päästä takaisin, sillä paljas lattia oli vähän turhan ankea. Muuta seinänvieriä koristaviin nyssyköihin sullottua; pellavapetivaatteet, uudet pöytäliinat ja verhot, kirpputorille menevää hinnoiteltua tavaraa, kirpputorille menevää hinnoittelematonta tavaraa, jonnekin muualle kuin uuteen kotiin päätyvää kirjallisuutta (mutta joka on hyvä pitää pinossa lattialla siltä varalta että kumminkin haluaisi vielä lukea jonkun ennen lopullista hylkäämistä...)

Kävin Tampereella tapaamassa perhettä. Annoin isollesiskolle Suomalaisen alesta ostamani Marilyn-kirjan josta hän oli mielissään. Hän kertoi vaikuttuneena nähneensä televisiosta ihanan musiikkivideon, se kävi kuulemma ihan minielokuvasta ja siinä tanssi pieni tyttö jolla oli "tämmöinen tukka" (isosisko piirsi käsillään otsaansa ja kasvojaan reunustamaan terävälinjaisen polkkatukan), josta heti tiesin hänen tarkoittavan Sian "Chandelier"-kappaleen virallista musiikkivideota. Kaivoin oitis puhelimeni esiin näyttääkseni videon hänelle, mutta kenttä tai joku oli huono, joten kirjoitin hänelle paperille vastaisuuden varalle avainsanat (you tube-> sia chandelier official) joilla hän pääsee katsomaan sitä uudelleen. Ja uudelleen ja uudelleen! 

Se onkin ihana video ja ihana kappale. Olimme tästä pikkusiskon kanssa yksimielisiä, kun myöhemmin mainitsin hänelle isosiskon Sia-innostuksesta ryystäessämme smoothieitamme (pikkusiskolla violetti marjasmoothie, minulla keltainen mangosmoothie) ihanassa Pyymäen Oma- kahvilassa Tuomiokirkonkadulla. Mutta totesimme myös, että se on lisäksi vaarallinen kipale, sillä siihen kertosäkeeseen ei kerta kaikkiaan VOI olla yhtymättä (vaikka olisi asiakaspalvelutehtävissä tai asioimassa tavaratalossa) ja vaikka tietää jo suunsa avatessaan että rahkeet eivät riitä ja että tämä nousee tästä vielä paaaljon korkeammalle eikä lopputulos ole kaunista kuultavaa. Emme voineet olla kokeilematta ihan vähän siellä kahvilassakin. 

Valitin pikkusiskollekin miten ankeaa on kun joka päivä on niin aistillisesti virikkeetön.

- Tarkoitatko  tuota lonkeron väristä taivasta?

- JUU! Se tosiaan on lonkeron värinen! Mä en ole ikinä edes  tykännyt lonkerosta.

- Synonyymi päänsärylle.

Sitten juttelimme vähän tulevasta muutostamme. Yritin selittää missä uusi koti sijaitsee ja että jatkossa kannattaa jäädä bussista Kisahallin pysäkillä niin on tosi lähellä, mutta pikkusisko kieltäytyi ymmärtämästä mitään.

- Töölössäkö se on?

- Niin, siinä on se Töölön kirkko ja puisto ja...

- En mä tiedä sieltä mitään, en oo ikinä käyny Töölössä.

- Mutta sähän asuitkin Helsingissä pari vuotta?!

- Nojuu. Mutta ei mulla ikinä ollu Töölöön mitään asiaa... (Pikkusisko asui Kalliossa).

Lonkeron värinen taivas, lonkeron värinen maa. Näkymä bussin ikkunasta...

Kotona isä ja äiti tutkivat kumpikin sanoma-/ristikkolehtiään valtavan valkokahvaisen luupin läpi. Molemmilla on omansa, ettei tule riitaa. "Kiira luistelee lauantaina suorana!"äiti huudahti innostuneen kiihdyksissään lehtensä äärestä (hän pitää kovasti taitoluistelusta ja oli harmillisesti missannut Kiiran nappiin menneen luistelun torstaina). "Mitä, eikö aio mennä ollenkaan kyyryyn?" me isän kanssa härnäsimme kuorossa. Vaihdoin jouluverhot kevätverhoihin ja tein kattilallisen pinaattikeittoa. Lonkeron värinen taivas suolsi valtavia lumihiutaleita joita puuskainen tuuli viskoi menemään. Pihapuun ylimmissä, ohuen ohuissa oksissa keikkui puhurin riepoteltavana jääräpäinen varis. Panin kellon soittamaan aikaisin ehtiäkseni bussiin. Siellä koinkin kummia!

Edessäni istui kaksi naista. Pirteinä kuin mitkäkin. Kuulin pakostakin mitä juttelivat. Toinen oli aivan uskomaton:

- Kyllähän me toivottiin, että oltaisiin saatu molemmat lapset samaan päiväkotiin niin olisi ollut kuskaaminen helpompaa, mutta ei se käynyt. Kai siellä oli niin täyttä tai jotain....Mutta sitten mää ajattelin, että eisennynniivväliäooo (= ei sen nyt niin väliä ole). Pääasia että on hoitopaikka! 

Keskustelu jatkui ja siirtyi koululaisten juttuihin. Havahduin ja höristin oikein korviani epäuskoisena kuullessani lauseen "no ei voi kyllä millään edellyttää että opettaja ehtii hoitaa..."vailla ironian häivääkään! Vaihdoin vähän ryhdikkäämpään asentoon nähdäkseni kuka tämä positiivisuuden ja hyväntahtoisuuden ruumiillistuma oikein oli. Ihan tavallinen keski-ikäinen nainen sinisessä toppatakissaan. Tuommoisen ihmisen kanssa on varmaan ihana elää! Päätin oitis ryhtyä samanlaiseksi ja lakata ensi töikseni valittamasta taivaan sävystä. Ja kun bussi tuli Helsinkiin, pilvien välistä pilkottikin sininen taivas!

Sia: Chandelier: https://www.youtube.com/watch?v=2vjPBrBU-TM

Sia: Chandelier lyric video: https://www.youtube.com/watch?v=8DS-h67qEiY

Ilves on uusi peura

Ooo miten olemmekaan panneet hösseliksi! Olemme lyöneet lukkoon tulevan osoitteemme. Muutamme Sibeliuksenkadulle. Sinne, mikä mielestäni oli ihan liian kaukana ja missä se välittäjänainen nauroi minulle päin naamaa että "älä höpötä" Meillä olisi kyllä ollut mistä valita. Olisimme voineet muuttaa Kamppiin tai Ullanlinnaan tai pysyä täällä Punavuoressa. Mutta kun se rappukäytävä oli niin hieno! Ja asunto niin valoisa (niin valoisa, että katsoin parhaaksi hommata makuuhuoneeseen valmiiksi jo pimennysverhot, en tiennyt että niitä saa vaaleinakin!). Eräs kirjapiiristämme vei minut sushilounaalle, jolloin kerroin vähän nolona retkahtaneeni rappukäytävään, mutta hänestä se ei ollut lainkaan noloa. "Entreehan on TODELLA tärkeä. Typerissä taloyhtiöissä on typerät entreet. Minä olen varsinainen aulafriikki. Hyvän aulan vuoksi on valmis antamaan anteeksi vaikka mitä!". Ja minusta on helpottavaa tietää jo etukäteen, että tässä talossa ei oveen ripustettavien joulukranssien mahtailevuudessa turhia kursailla. Joten se siihen, sanoi Lindlöfska (opin Outi Pakkasen "Rakastajasta", en ole ihan varma oliko se "Lindlöfska" vai joku muu, enkä voi tarkistaa, sillä pokkari on viety Kampin kirjakierrätyshyllyyn parin muun kirjarepullisen seassa). Meistä tulee siis töölöläisiä, sopii meille kuin sika satulaan (vai oliko se satula sialle?, tunnun olevan tänään sanontatuulella). Oikeasti me olemme kyllä pelottavan hyviä asettumaan minne hyvänsä, sopeutumiskykymme on lähes viruksen luokkaa. Hyvänen aika, vaelluksella sopeuduin jopa puskapissaamiseen niin hyvin, että juhannuksena kävin Tukholmassakin puskapissalla Kronobergin puistossa, ihan siinä poliisilaitoksen edessä!

Mies sanoi jossain vaiheessa asuntometsästystämme argumentointiani puolesta ja vastaan kuunnellessaan, että olisipa kiva jos voisi antaa minulle muhkean rahatukon jolla voisin hankkia minkä hyvänsä asunnon. Se voisi kuulemma olla jotain todella ökyä, mutta yhtä hyvin jokin rupuinen maakuoppa "jos sen reunalla sattuisi kasvamaan nätti orvokki". 

Uusi koti on valkoseinäinen ja lattia on nykyistä vaaleampi. Siksi matto saa nyt olla aikuismaisen järkevän ei-valkoinen. Asia onkin jo hoidossa. Tilasin ISON villamaton, jossa harmaalla pohjalla on erivärisiä isoja lehtiä. Hieno on. Makuuhuone uudistuu niin, että sänkyyn tulee pellavaiset helma- ja pussilakanat ja tietysti tyynyliinat. Muut valkoisia, seassa pari helmenharmaata tyynyliinaa SEKÄ yksi, jossa tepastelee ilves.

Peura on so last season! Ei vaineskaan. Tai no, onhan se. Kohtalonaan on joko kirpputori tai mökki.  Ilves tuli mukaan kuvioihin kun mietin mitkä tavarat ovat kulkeneet mukanani aikojen alusta asti (= kymmenen vuotta tai yli). Yksi on lumileopardikuosinen pörröinen torkkupeitto ja se saa tulla nytkin mukaan ja saa kaverikseen edellä mainitun ilveksen, jonka turkki näyttää riittävän paljon samalta. Myös Venetsiasta ostamani valkoinen naamio tulee mukaan. 

Voi että on mukavaa, kun sattuu olemaan vielä Sibeliuksen juhlavuosi! Tarjolla paljon Sibeliustilpehööriä (kalenteri on jo hankittu) joka tarjoaa mahdollisuudet lukuisiin vitsikkäisiin Sibeliusylilyönteihin. Vuosi saa huipentua Sibeliussynttäreihin! Meillä on vain muutama päivä (ja jokunen vuosi) eroa, joten voin helposti ratsastaa  hänen neroudellaan ja maineellaan. Kaikki vieraat saavat pukeutua...öh Jeaneiksi ja Ainoiksi....? Ja siellä saatetaan soittaa jopa Sibeliuksen musiikkia!? Tätä täytyy ehkä vähän vielä hioa, onneksi on vuosi aikaa ja onhan tässä nyt muutakin ajateltavaa ensiksi. Kuten että missähän siellä on lähin posti? Ja koska kirjaston remontti valmistuu? Vain yksi asia on varma: miehen Espanjasta kotiutuneelta ja nyt jo Oulussa olevalta siskolta tuli viesti: " Janoisessa Lohessa ennen kuin kirsikka kukkii!".

Ed Sheeran: Thinking out loud: https://www.youtube.com/watch?v=lp-EO5I60KA

Uusi vuosi, uudet hoodit?

Dogs have masters, cats have staff.
 (Jellycatin pehmokuvasto)

Olemme päättäneet muuttaa! Päätös syntyi meille tyypilliseen tapaan:

Sunnuntai.
- Meidän pitäisi nyt viimein päättää mitä tämän asunnon kanssa tehdään.
- Mikäs tässä on ollessa...?
- Liian iso ja liian kallis. Otetaanko me tohon joku alivuokralainen?
- Äääää....mä en nyt jaksa ajatella....

Maanantai. Aamulla.
- Typerän paljon tyhjää tilaa!
- Mmmmm....
- KOSKA sinä olet valmis puhumaan tästä?! Kai me nyt voidaan edes KATSOA jotain vaihtoehtoja.
- NO KATSOTAAN. HEMMETTI!!!

Maanantai. Päivällä.
- Moi!Se Kankurinkadun asunto oli jo mennyt, mutta Sibeliuksenkadulla olisi kuulemma yksi tosi kiva.
- Sehän on kaukana kuin fan! Ei käy.
- Se kiinteistönvälittäjänainen on tosi kiva. Lupasin että mennään keskiviikkona katsomaan. Olisi epäkohteliasta perua.

Tiistai. Loppiainen:
- Hei!Huomasin vasta nyt, että olitte laittaneet sähköpostia tuosta Laivanvarustajankadun asunnosta. Sopisiko teille tulla katsomaan heti tänään?
......
Illalla, matkalla Ullanlinnasta kotiin.
- Mä en oikein tiedä..?
- Musta toi on aina ollu jotenkin ankea kuja...
- Laivanvarustajankatu?
- Niin, aina kun on pyörällä menny on ollu jotenkin ankeaa...
- On se kyllä ihan arvostettua aluetta...
- Silti.
.....
-Hyvä ettei otettu!
- Näin on!

Keskiviikko. Vapaapäivä.
- No mimmoinen se Runeberginkadun asunto oli?
- Ikkunasta näkyi ruma aita...
- Aha.

-  Mutta siinä lähellä on toinen, jossa on näyttö myöhemmin. Se on seitsemännessä kerroksessa.  Voidaan tulla sieltä Sibeliuksenkadulta katsomaan. Niin, ja se Stenbäckinkadun isännöitsijä soitti ja kysyi  koska halutaan tulla ja että että jos me ei tykätä siitä niin se vie meidät Merihakaan. Neljänteentoista kerrokseen! Mieluummin kyllä ampuisin itseäni jalkaan...  Ja siinä Kaartinkaupungin asunnossa olisi näyttö kuudelta. Siellä on takkakin! Mutta sitä ei saa käyttää.

- Mutta missä välissä me syödään eväät?
- No jossain...
- Okei, nähdään Töölössä!

Prosessi on vielä kesken. Emme jaksaneet käydä katsomassa kaikkia yllä mainittuja kohteita, vaikka olinkin kirjannut ne kaikki näyttöaikajärjestyksessä pieneen kierreselkäiseen muistivihkoon, jonka kannessa lukee "Scotland". Mutta olen jo nyt saanut valtavasti energiaa ja tajuan että aika ympäristönvaihdokseen on nyt kypsä. Minähän elän muutoksesta! Yritän olla avoin eri vaihtoehdoille. Meillä on mukamas periaatteemme, mutta niistä tulee lipsuttua jos vastineeksi tarjoillaan kivoja yksityiskohtia, kuten kristallijäljitelmää olevat ovennupit ja pikku kolkutin huoneiston ulko-ovessa, tai tieto, että samassa talossa ovat aikanaan asuneet niin Sibelius kuin Mike Monroekin (vibat eivät voi olla aivan huonot!). Välittäjä nauroi minut nähdessään, että "Sinäkö olet se, jolle kilometri on liian pitkä työmatka? Helsingissä!" ja jatkoi, että "huomasitko muuten, että porraskäytävässä on parkettilattia". 

Noste ja virtaus onkin nyt tarpeen. Vuosi päättyi vähän ankeissa tunnelmissa. Pääsin Tampereella ambulanssikyytiin, tosin saattajana enkä potilaana.

Nyt on lehdissä kirjoiteltu paljon siitä miten huonoissa kantimissa sairaanhoito on ja miten odotusajat ovat kohtuuttomia ja ihmisiä riepotellaan sinne tänne. Olosuhteisiin nähden kokemus oli kuitenkin positiivinen. Ambulanssimiehet olivat ystävällisiä. Yksi onnekkaalla(?!) hetkellä vierähtänyt kyynel matkan aikana ja toinen kysyi oitis, että olisiko parempi jos pääsisitte vähän rauhallisempaan tilaan odottelemaan, tarttui puhelimeen  ja valmisteli tuloamme Acutaan niin, että pääsimme suoraan vähän suojaisampaan tilaan, jossa oli verhoilla erotettavat karsinat, auttoivat nopeasti ohi ilmoittautumistiskin ja kävivät hakemassa minulle potilassängyn viereen tuolin ja toivottivat vielä erikseen jaksamisia. Toki siellä vierähti useampi tunti. Sainpa seurata toimintaa. Ammattimaista ja ystävällistä oli kautta linjan, vaikka kiire oli ilmeinen.  Olin niin väsynyt ja nälkäinen että teki mieli itkeä ja nauraa samaan aikaan. 

Hoitajat noudattivat samaa kaavaa jokaisen potilaan kohdalla:

- Minä olen N.N. Tulin ottamaan verikokeen/verenpaineen/sydänkäyrän, tiedättekö miksi olette täällä/ tiedättekö mikä vuosi/ kuukausi/ vuodenaika nyt on?
Tilanteet olivat tietysti totisinta totta, mutta herkullista kuultavaa silti.

- Haloo! Pääseekö pissalle?

***
- Rouva, tiedättekö mikä vuosi nyt on?
- Öööö, voisitteko antaa jonkin vihjeen?

***
- Te olette nyt ensiavussa.
- MITÄ?!
- OLETTE ENSIAVUSSA!
- Ahaa..? Onko siitä apua?

Seuraavana aamuna heräsin aikaisin bussiin, palasin Helsinkiin, nakkasin kassin kotiin ja söin vähän aamupalaa, jatkoin lelukauppaan missä terapoin ja lohdutin  itseäni vähän Myyrä-kirjalla.

 Sitten  uudet absurdit keskustelut jo odottivatkin.
- Onko teillä Babar-leluja?
- On meillä tämmöinen Babarin kuvilla koristeltu rumpu. Ja tällainen pieni puinen lelu. Katsokaapa miten Babar on kohoamaisillaan korkeuksiin pienkoneellaan!
- Tuo on kyllä tosi hieno!
- Eikö olekin!

ONNELLISTA UUTTA VUOTTA KAIKILLE!

Nickelback: What are you waiting for:https://www.youtube.com/watch?v=GNSpboIv02k