Pikkusisko soittaa. “Eikö pähkinöiden pitäisi muka olla terveellisiä !?” , hän aloittaa haastavasti, ja vastaan, että kyllä toki juu, paitsi allergikoille saattaa koitua jotain ikäviä sivuvaikutuksia, kuten vaikka kuolema... Sisko ei ole vitsailutuulella, vaan jatkaa ääni kireänä, että hänpä katsoi juuri netistä ravitsemusguru Paula Heinosen luennon ja Paula sanoi siinä, että maapähkinät eivät olekaan terveellisiä, että ne eivät oikeastaan edes ole pähkinöitä, vaan pavun johdannaisia. Ja hän kysyy tivaavaan sävyyn, että tiesinkö minä tämän. Vastaan myöntävästi (no, en tiennyt että maapähkinät ovat pavun johdannaisia, mutta tiesin ettei niitä pähkinäpiireissä arvosteta juuri miksikään.) ”Minä en tiennyt, KUKAAN ei ole kertonut minulle ja arvaa mitä olen syönyt viimeisen vuoden aikana välipalana luullen valinneeni terveellisen vaihtoehdon? MAAPÄHKINÖITÄ! Olen syönyt niitä varmaan viisitoista KILOA!” Kuulen siskon äänestä, että hän on aivan kilahtamispisteessä ja kuin varmemmaksi vakuudeksi hän sortuu vielä sanomaanmiltei ruman sanan. Hän kiljaisee: ” Voi p-PEHVA!!” Ja vielä Stockmannin ruokaosastolla, jossa hän on ostamassa luomujauhelihaa ja luomukahvia (hänellä on nyt luomuvaihe), paitsi että hän ei löydä kahvia, sillä on niin tolaltaan.
Minun on nyt aika ottaa isosiskomaisesti ohjat ennen kuin tilanne riistäytyy täysin käsistä. ”Rauhoitu”, sanon. ”Menet Lidliin ja ostat pussillisen pähkinäsekoitusta nimeltä ”Nuts Royal”. Ja tässä on tarinan käännekohta ja osoitus siitä, että pystyn tarvittaessa olemaan AIKUINEN. Siis miettikää vähän, mikä nimi: ”Nuts Royal, royal nuts...” Ainekset loputtomaan vitsinvääntöön ja kikatteluun tarjotaan kuin hopealautasella enkä minä ole huomaavinani, vaikka rrrrakastan sanaleikkejä ja pikkusiskokin rakastaa, mutta nyt hän on joutunut pähkinäpetoksen uhriksi ja vihaa koko maailmaa eikä näin ollen ole otollisessa tilassa verbaaliselle iloittelulle. Mutta hän tokenee aikanaan ja sitten voimme ottaa esiin Royal Nuts-pussin ja alkaa hassutella toden teolla.
Silloin kun ihminen on todella allapäin tai tolaltaan sanaleikit ja kaikki vähänkin nokkelat vitsit menevät kuin kankkulan kaivoon. Tiedän tämän itsestänikin ja siksi minulla onkin arsenaali sellaista piristysmateriaalia, joka menee kaiken järjen ja kyynisyyden ohi suoraan sydämeen. Yksi liittyy ystävättäreen, jolla oli pienenä mies- ja naisbarbi. Hän nimesi miesbarbinsa "Veikko Laviksi" ja naisbarbinsa "Pirkko Työläjärveksi", sillä ne olivat kaikkein aikuisimmat hänen tietämänsä nimet. Nykyään, jos olen jotenkin vajoamassa alakuloon, saatan sanoa päässäni ”Veikko Lavi ja Pirkko Työläjärvi”, toistelen sitä vähän kuin mantraa kunnes alkaa hymyilyttää. Tai jos on niin pahasti, että ei jaksa edes mantraa muodostaa, minulla on tallessa lompakossa Hesarista leikkaamani kuva, jossa selkälokin poikasta punnitaan pienessä kangaspussukassa. Sen pieni pörröinen pää pilkottaa pussin suusta ja sen todella närkästynyt ilme piristää päivän kuin päivän. Ja sitten on vielä ”Manamanah”, joka on oikeastaan paras kaikista. Se on niin älytön eikä sitä voi selittää mitenkään (eikä vitsejä muutenkaan pitäisi, eivät ne siitä ainakaan parane) ja se tuntuu jotenkin uivan liiveihin aivan vastustamattomalla tavalla. Ja usein "Manamanahia" katsoessa joku ilmestyy olan taakse pudistelemaan päätään ja silloin hauskuus saattaa lähennellä jo hysteriaa. Kokeilkaa vaikka:
Silloin kun ihminen on todella allapäin tai tolaltaan sanaleikit ja kaikki vähänkin nokkelat vitsit menevät kuin kankkulan kaivoon. Tiedän tämän itsestänikin ja siksi minulla onkin arsenaali sellaista piristysmateriaalia, joka menee kaiken järjen ja kyynisyyden ohi suoraan sydämeen. Yksi liittyy ystävättäreen, jolla oli pienenä mies- ja naisbarbi. Hän nimesi miesbarbinsa "Veikko Laviksi" ja naisbarbinsa "Pirkko Työläjärveksi", sillä ne olivat kaikkein aikuisimmat hänen tietämänsä nimet. Nykyään, jos olen jotenkin vajoamassa alakuloon, saatan sanoa päässäni ”Veikko Lavi ja Pirkko Työläjärvi”, toistelen sitä vähän kuin mantraa kunnes alkaa hymyilyttää. Tai jos on niin pahasti, että ei jaksa edes mantraa muodostaa, minulla on tallessa lompakossa Hesarista leikkaamani kuva, jossa selkälokin poikasta punnitaan pienessä kangaspussukassa. Sen pieni pörröinen pää pilkottaa pussin suusta ja sen todella närkästynyt ilme piristää päivän kuin päivän. Ja sitten on vielä ”Manamanah”, joka on oikeastaan paras kaikista. Se on niin älytön eikä sitä voi selittää mitenkään (eikä vitsejä muutenkaan pitäisi, eivät ne siitä ainakaan parane) ja se tuntuu jotenkin uivan liiveihin aivan vastustamattomalla tavalla. Ja usein "Manamanahia" katsoessa joku ilmestyy olan taakse pudistelemaan päätään ja silloin hauskuus saattaa lähennellä jo hysteriaa. Kokeilkaa vaikka:
(Manamanah!):
Manamanah :D
VastaaPoista