Voi että se Nousiaisen Miika osaa sitten olla hassu! Toki tiesin tämän jo Vadelmavenepakolaisen ja hänen Jade-lehdessä Brooke Loganille osoittamansa avoimen kirjeen perusteella, jossa hän lähestyi Brookea ystävänä ja lohdutti, ettei hän pidä Brookea huonona äitinä, vaikka Brooke makasikin tyttärensä Bridgetin molempien kihlattujen kanssa, sillä hän ymmärtää Brooken vain seuranneen eksynyttä sydäntään, mutta että rehellisyyden nimissä on sanottava, että hänen suunnittelemansa Bedroom-mallisto oli kyllä virhe. Mutta muistattekos sitä, kun Miika meni olemaan hassu Ruotsin kruununprinsessa Victorian ja Danielin häissä?
Koko päivän oli saanut kyynelehtiä ja tunnelmoida ja ottaa osaa kuninkaalliseen juhlahumuun ja morsiusparin onni täytti koko tajunnan niin ettei sinne mahtunut mitään muuta (ja olin mennyt niinkin pitkälle, että olin ostanut ja raahannut Fidasta häitä varten muhkean kuninkaallismaisen purppuranvärisen plyysinojatuolin, joka ei sitten oikeastaan mahtunutkaan kotiimme, mutta loi kyllä hienoa tunnelmaa ja kyllä se sitten sai jäädä ja PANTIIN SOPIMAAN tv:n eteen). Kun tuli hääpäivällisen aika ja koska protokolla kieltää näyttämästä kuninkaallisia syömässä, siirryttiin Ylen häästudioon ja siellä oli muiden mukana Miika Nousiainen. Häneltä kysyttiin miten hääpäivä on sujunut ja hän sanoi, että on hän tässä vähän itkeskellyt, vaikka onkin sydämeltään ehdottoman tasavaltalainen, mutta että toisaalta hän itki Rambo-elokuvassakin kun Vietnamista palanneelle Rambolle oltiin niin ilkeitä, joten hän ei ole aivan varma lasketaanko hänen kyyneliään. En muista mitä muut studiovieraat vastasivat, mutta vielä tänäkin päivänä aina kun lehdessä on juttua Victoriasta ja Danielista, mieleeni nousee samanaikaisesti kuva Rambosta, jolla on paha mieli.
Vastaavaa on sattunut muulloinkin, eikä aina tarvita edes sanoja. Jokin pieni yksityiskohta jättää varjoonsa valtavan kokonaisuuden. Näin kävi Turun kirjamessuilla jokunen vuosi sitten. Silloin kun asuin vielä Turussa, kävin aina sikäläisillä kirjamessuilla ja ajattelin että ”oi, pääsisinpä Helsingin kirjamessuille, se se vasta olisi jotakin”. Nyt kun asun Helsingissä olen huomannut, että Helsingin kirjamessut ovatkin makuuni aivan liian suuret ja kaaosmaiset ja saavat minut ajattelemaan että ”oi, pääsisinpä Turun kirjamessuille, siinä sitä vasta olisi tunnelmaa!” No mutta silloin olin siis Turussa ja olin tapani mukaan valmistautunut hyvin; sukkuloin sujuvasti hallista toiseen ohjelmalehtinen kädessäni ehtiäkseni kuulemaan mahdollisimman monia kiinnostavia kirjailijoita. Ehdin ja kuuntelinkin, mutta se kaikki pyyhkiytyi päästäni samalla sekunnilla kun näin Katja Kallion kengät.
Ne olivat huikean korkeat, ketunväriset avokkaat, joissa oli muistaakseni vaaleahkot korot ja jotka kirkuivat joka askeleella ”made in Italy” (kuvainnollisesti). Ne olivat upeimmat kuunaan näkemäni kengät! Eivätkä oikeastaan vain ne kengät, vaan se, miten Katja oli yhdistänyt niihin huolettomasti vaaleat bootcut-farkut ja ruosteenruskean neuletakin ja kuljeskeli hyvin jennifer anistonmaisena pitkä tukka sileänä ja kiiltävänä heilahdellen (tämä ei välttämättä ollut aivan puhdasta sattumaa, mikä käy ilmi jos lukee hänen kirjansa ”Tyypit”). Ne jumalaiset kengät ja se koko kettumainen eleganssi alkoivat elää omaa elämäänsä päässäni. Mutta jos te nyt luulette että aina kun joku mainitsee Katja Kallion tai kirjamessut, mieleeni nousisivat ne kengät, niin ei. Mieleeni nousevat omani, jotka menin hankkimaan Katjan kengistä päihtyneenä ja jotka ovat maanneet vintillä käyttämättöminä jo useamman vuoden. Ne ovat espanjalaiset, ketunväriset, huikean korkeat mokkasaappaat kokoa 38. Ne olivat kalliit, ja pari kertaa kävin vain hypistelemässä niitä, mutta sitten ne tulivat alennukseen ja olivatkin yhtäkkiä suoranainen löytö! Ne ovat hiukan liian suuret jalketerästä mutta ostin ne silti (joku paperitollo kengänkärkeen) ja toisaalta kinnaavat vähän pohkeesta, mutta otin ne siitä huolimatta (äkkiäkös sitä sen verran laihduttaa) ja ne ovat todella aika korkeat ja varmasti liukkaat (luulisin, en ole koskaan ottanut niillä askeltakaan ulkona enkä montaa sisälläkään sillä korot tekevät lattiasta silppua), mutta ne vetivät minua aivan vastustamattomasti puoleensa ja kun ne tulivat alennukseen, ajattelin että tässä maailmankaikkeus näyttää nyt minulle vihreää valoa ja että olen hullu jos jätän ostamatta ja nyt ne siis lojuvat vintillä tyhjän pantteina, ja kaikki tämä vain siitä syystä, että Katja Kalliolla oli niin ihanat ketunväriset avokkaat kirjamessuilla. Ehkä minun pitäisi lähettää saappaat hänelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti