Kari Hotakainen on mahtava kirjailija. Hän on niin mahtava, että se ei ole enää edes hauskaa. Kun Kari Hotakaiselta tulee uusi kirja, se on kuin olisi saanut kustantajalta kotiläksyä. Tämä on muinaisten yliopisto-opintojeni syytä. Olen rakastanut lukemista niin pienestä kuin muistan, joten pidin kotimaista kirjallisuutta luonnollisena sivuainevalintana. Se oli kammottava virhe, joka maksoi minulle kyvyn iloita rakkaimmasta harrastuksestani vuosikausiksi. Jos minä jotain yliopistossa opin, se on tämä (ja pyydän teitä rakkaat lukijat ottamaan onkeenne, jotta vältytte samalta virheeltä. Ja vaikka joskus vähän vitsailenkin, niin tämä on totisinta totta ja tulee suoraan sydämestä): Jos te rakastatte jotain, niin ÄLKÄÄ SOTKEKO SIIHEN ”TIEDETTÄ” ÄLKÄÄKÄ ANALYSOIKO RAKKAUTTANNE PILALLE! Pätee niin asioihin kuin ihmisiinkin. Kotimaisen kirjallisuuden opiskelu tappoi lukuintoni useaksi vuodeksi, ne vuodet olivat elämäni kurjinta aikaa ja toipuminen kesti pitkään. Paransin itseni pikku hiljaa muun muassa lukemalla runsaasti sarjakuvia ja roskalehtiä. Mutta asiaan, siis Hotakaiseen. Hän on, kuten tuli jo todetuksi, varmaotteinen sanaseppo. Ja on ollut jo niin pitkään, ettei häntä lukiessa enää tule sellaista oloa, että: Aaaaa, TÄMÄ on hyvä! Tai että Aaaa, tämä ON hyvä! Tai että Aaaa, tämä on HYVÄ! Jos Hotakainen haluaa hätkähdyttää, hänen pitää kirjoittaa silmiinpistävän huonosti. Mutta jos Hotakainen haluaa koskettaa, hänen kannattaa antaa haastattelu naistenlehteen, minkä hän jokin aikaa sitten tekikin.
Jos olette lukenut juttuni ”Rambo rukka ja ketunväriset kengät”, muistatte ehkä kun kerroin siitä, miten jokin pieni yksityiskohta saattaa jättää varjoonsa valtavan kokonaisuuden. No nyt Hotakainen paljasti naistenlehden haastattelussa asian, joka a) teki hänestä silmissäni valtavan inhimillisen ja rakastettavan ihmisen ja b) jätti varjoonsa koko hänen tähänastisen tuotantonsa. Kari Hotakainen paljasti, että hänen tekisi kovasti mieli törsätä kirjoittamalla hankkimiaan rahoja Tricia Guildin värikkääseen samettipäällysteiseen sohvaan, mutta hän ei tohdi, sillä sohva on niin hieno, että se on kuin hyvin karismaattinen henkilö. Että olisi vähän kuin olisi yhtäkkiä Karita Mattila kylässä. Ja sitten pitäisi tietysti uusia koko muukin sisustus. Se on niin hienosti ja osuvasti sanottu, että yksikään lause Kari Hotakaisen mittavassa tuotannossa ei nouse arvoasteikossani sen ylitse. Ja jos Hotakaisen kirja joskus tuntuu läksyltä, voin aina ajatella Karia istumassa mielissään selkä suorana Tricia Guildin värikkäällä sohvalla, ja heti helpottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti