maanantai 2. huhtikuuta 2012

Mustarastaan huono päivä




Olen ollut Tampereella. Kävin isän ja äidin luona ja henkisen kasvun messuilla.  Saattaa olla, että kerron teille tästä joskus myöhemmin lisää.
Mutta ensin kerron teille, miten pahantuulinen mustarastas sai minut hyvälle tuulelle. Pitkän talven jälkeen mikään ei ole niin ihanaa kuin mustarastaan laulu. Se liikuttaa minut aina miltei kyyneliin ja ajattelen teatraalisesti, että selvisin taas yhdestä talvesta. Mutta vain nipin napin. Että jos mustarastas ei olisi nyt lirutellut sielua virvoittavaa luritustaan, olisin saattanut kuolla! Mutta mustarastaita tai ei, aina kannattaa lähteä pirtistä pihalle jos on vähän allapäin. Tai vaikkei olisikaan. Kun lähtee ulos, näkee tai kuulee vääjäämättä jotain uutta. Vaikka miten  voinkeltaiset popcornit näyttävät eksoottisilta ja yllättäviltä märkää asvalttia vasten (jonkun herkut olivat levinneet Lönnrotinkadun ja Fredrikinkadun kulmaan.)
Tai näkee miten vastaan keinuu eksoottisen näköinen, liehuviin helmoihin, huntuihin ja muihin tykötarpeisiin sonnustautunut olento ja kun pääsee kohdalle, kuulee miten hän kailottaa puhelimeensa selvällä Oulun murteella, että ” Emmää edes tiijä missä se koko Fredrikintori on!!!”ja entistä hauskemmaksi asian tekee se, että koko näytös esitetään Fredrikintorilla. Ja samaan syssyyn tulee vastaan tyylikkäästi pukeutunut herrasmies, jolla on kädessään kaksi valjaisiin päättyvää talutushihnaa. Toisissa valjaissa askeltaa uljaasti valtava rotukoira ja toisissa kompuroi pieni kurahaalariin puettu lapsi. Mies ulkoiluttaa kumpaakin yhtä eleettömän välinpitämättömästi.
Tai entäs kun Oopperaa lähestyy bussi, jossa lukee ”Ei ajossa” ja silti bussia ajava nainen panee vilkun päälle ja ajaa pysäkille ja sisään kapuaa pitkään poplariin pukeutunut mies ja hän ja bussikuski antautuvat intohimoiseen syleilyyn ja sitten kuski laittaa taas vilkun päälle ja jatkaa ajoa posket punehtuneina. Poplarimies jää kyytiin.  Kaikkea tällaista voi nähdä, kun vain lähtee tallustamaan kotoa kohti Talvipuutarhaa (jossa narsissit ja liljat ovat niin ihania että vallan ja karpit ovat saaneet altaansa reunalle korillisen suklaamunia).
Mutta ylivoimaisesti paras oli silti Hesperianpuistossa näkemäni mustarastas. Hoksasin sen jo kaukaa, se istui aika matalalla pensaassa ja sydämeni hypähti ja ajattelin ilahtuneena että hyvänen aika, tuossahan on mustarastas ja kohta se liruttelee sieluani virvoittavan lurituksen! Oodin keväälle.  Että muistan taas miksi elämä on niin ihanaa. Kävelin odottavaisena sitä kohti. Mutta mustarastas piti nokkansa tiukasti supussa. Ja kun tulin sen kohdalle, näin ettei sillä ollut aikomustakaan laulaa. Se istui umpimielisen näköisenä, tukkahöyhenet pörrössä ja niska kyyryssä ja mulkoili minua pensaastaan kärttyisenä. Sitä selvästi jurppi kaikki. Kukahan laulaisi mustarastaan hyvälle tuulelle?

Amy Winehouse: Bye bye blackbird: http://www.youtube.com/watch?v=hPUMoOMBK0w&feature=related

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti