Voi pyhä Jaakob!

Nyt on hyvä mieli! On Hanke, on tarmoa ja on innostusta niin, että olen jo kirjoittanut aamusivuni, viskannut untuvapeitteet parvekkeelle tuulettumaan ja pussilakanat sun muut pesukoneeseen kuumaan höykytykseen. Lisäksi poljin puoli tuntia kuntopyörää ja tarjosin psykosynteesikurssia kahteen eri paikkaan. Eilen olikin vähän toisenlainen päivä. Vietin sen aamusta iltaan pyjamassa ja katsoin rakkaimman ohjelmani ”Puutarhaetsivät” kaksi ensimmäistä jaksoa (uusintoja) YleAreenasta. Kahdesti. Ja leivoin sämpylöitä.  Ja sen jälkeen pyörin turhautuneena ympyrää ja kaipasin jotain hyvää luettavaa, mutta koska meillä on edelleen tavaramäärän pienentämiseen tähtäävä prosessi ajattelin, että aloitetaan nyt noista mitä on valmiina omassa  hyllyssä. Ja sitten otin käteeni Susanna Linnan ”Simpukankuorelta kotiin – Matkani Santiago de Compostelaan” jonka hankin jokin aika sitten koska sen kansi oli niin kutsuva kampasimpukankuorineen ja koska pidän matkakertomuksista ja se olikin sitten menoa!

Minua kiehtoo tavattomasti se miten kaikki liittyy kaikkeen ja miten merkkejä ja tienviittoja on joka paikassa ja me huomaamme ne tai sitten emme tai mikä minusta on lohdullisin tulkinta; huomaamme ne kun aika on kypsä ja sitten ihmettelemme miten emme ole tajunneet niin ilmiselvää asiaa ennestään! Se, mikä nyt on käynyt ilmiselväksi on tietysti se, että minun täytyy lähteä pyhiinvaellusmatkalle Santiago de Compostelaan! Vaeltaa 800 kilometriä niin kuin kymmenet tuhannet ihmiset tekevät joka vuosi. Minun hienon Suuren matkani ei siis tarvitse ulottua sinänsä maailman ääriin. Minun ei tarvitse edes poistua Euroopasta (ei sillä että minulla olisi jotain sitä vastaan, mutta tiedän että tämä matka on nyt se Oikea). Ja silti voin matkustaa pitkälle. Mielessäni ja myös fyysisesti. Miksi olen tuntenut niin pitkään aivan vastustamatonta vetoa kampasimpukan kuoriin niin että olen pakottanut miehen syömään niitä liukuhihnalta saadakseni kuoria tuikku- ja saippuakupeiksi ja koristeiksi ikkunalaudoille? Kampasimpukankuori on Santiago de Compostelan pyhiinvaellusmatkan symboli ja sellainen annetaan jokaiselle matkaan lähtijälle! Entäs sitten se nimi? Santiago de Compostela. En ole vaivautunut miettimään sitä sekuntiakaan, mutta kun Susanna purkaa nimen osiin, siitä tulee Sant Iago, Pyhä Jaakob ja campus stella, eli tähtikenttä tai tähden paikka eli ”Pyhä Jaakob tähtikentällä” ja miksi minulle olisi muuten siunaantunut Jaakko-niminen mies kuin siksi, että voimme yhdessä tehdä tämän vaelluksen rinta rinnan. Ja ihmeiden ihme; kun sanon tämän  ääneen, mies ei venkoilekaan yhtään vastaan vaan sanoo, että tuollaisesta reissusta hänkin tykkäisi (selvä tavoite joka päivälle, saa pitää kirjaa kilometreistä ja laatia listoja). Joten me lähdemme! Miten Susanna itse keksi lähteä? No, työkaveri ehdotti liikennevaloissa keskellä Helsinkiä, että lähde vaeltamaan Santiago de Compostelaan, jos et muuta lomallasi keksi ja pari viikkoa myöhemmin hän oli jo matkassa! Näin meille annetaan viestejä ja tienviittoja ihan mitä arkisimmissa tilanteissa. Ja Susanna vaelsi 30 päivää ja kirjoitti siitä kirjan. Jonka minä ostin ja jota haudoin hyllyssäni, kunnes aika siihen tarttumiseen oli kypsä. Ja siinä hän kertoo millaista oli yöpyä refugioissa, nimenomaan pyhiinvaeltajille tarkoitetuissa majapaikoissa ja millaisia ihmisiä hän tapasi (vaikka millaisia!). Mutta me emme säntää matkaan suin päin (vaikka mieli tekisi). Lähdemme vuoden päästä keväällä. Todennäköisesti toukokuussa. Mikä antaa meille kosolti aikaa valmistautua.

Kaiken tulee olla kevyen kevyttä ja kenkien tietysti todella hyvät. Susannalla oli kymmengrammainen höyhentyyny! Minulla on siis aikaa paitsi hankkia kunnon vaelluskengät, myös ajaa ne sisään niin että ne ovat tosi hyvät. Tai ei välttämättä: Susannan retkikumppaniksi osuneella Jimillä oli koko matkan jalassaan vanhat lenkkarit ja hänkin pärjäsi hyvin. Minulla on rinkka (ja olen aina tuntenut oloni jotenkin Oikeaksi se selässäni, mitä muuta sekään voi tarkoittaa kuin että minun tulee matkustaa kävellen). Miehelle pitää hankkia oma. Ostaa tai lainata. Makuupussit, sadevarusteet, ensiaputarvikkeet, HAKANEULOJA (niillä ripustetaan pyykki kuivumaan ja korjataan kaikki sellainen, mitä ei korjata ROUDARINTEIPILLÄ, jolla korjataan kaikki rikkoontuneista rinkoista vuotaviin kenkiin). Joudun kiinnostumaan aivan uudella tavalla tekokuiduista, sillä vaatteiden tulee olla nopeasti kuivuvia, lämpimiä tai viileitä (fleece noussee arvoon arvaamattomaan), pitää satsata KUNNON SUKKIIN (kahdet päällekkäin, näin sukat hinkaavat toisiaan vasten eivätkä ihoa). Ja hankkia sveitsiläinen linkkuveitsi. Pitää huoltaa nivelet kuntoon (vuosi aikaa syödä hainrustopuristeita ja lisäksi hyvä syy pudottaa painoa, jokainen pudotettu kilo keventää askelia joita 800 kilometriin mahtuu aika monta, mahtuu vaikka päätyisimmekin ”vain” 500 kilometrin vaellukseen), pitää hankkia puhallettavat tyynyt ja kevyt kamera. Susanna sanoo, että pitää olla sydvesti, sadehattu ja minua huolestuttaa jo vähän etukäteen etten tule olemaan viehättävä näky se päässäni.  Tämä kaikki tarkoin harkittu ja laadukas vaelluskama hankitaan rahoilla, jotka saamme vuoden aikana luopumalla kaikesta turhasta sälästä. (Myös Joulupukki saa mielellään kantaa kortensa kekoon). Tänä vuonna viemme uutterasti tavaraa kirpputoreille. Meidät näkee kesällä Hietsussa ja muualla. Ja jokainen ropo pannaan talteen ja sijoitetaan järkevästi tai pannaan matkakassaan ja vanhat dekkarit ja hassut aikoinaan naurattaneet koriste-esineet ja kaikissa kirjon väreissä loistaneet tunikat ja kullanväriset käsilaukut ja sydämenmuotoiset silikoniset munakasmuotit ja muut sen sellaiset vaihtuvat vuoden kuluttua nautittaviin aamiaisleipiin ja espressoihin matkan varren pikku kahviloissa ja iltapäivän runsaisiin ja ravitseviin, päivän vaelluksen jälkeen hyvin ansaittuihin päivällisiin. Voi jumpe, vai pitäisikö sanoa Jaakob, mitä onnea on Hieno Hanke!

Colbie Caillat: Like Yesterday: http://www.youtube.com/watch?v=QWFuHtwPl1c&feature=related