Joskus minua ihmetyttää, miksi aikuisena olo on minulle niin työlästä ja vierasta. Minusta on ylivoimaisen inhottavaa esimerkiksi soitella virastoihin enkä tiedä miten minun kuuluu toimia jos katkaisen jalkani tai sairastun syöpään tai edes angiinaan ja ajatus, että menisin pankkiin ja sanoisin että satatuhatta lainaksi, kiitos, tuntuu aivan hysteerisen absurdilta. Olen miettinyt asiaa paljon, enkä löydä mitään kunnollista selitystä tästä elämästä, joten olen joutunut siirtymään aikaan ennen tätä elämää. Olen aika lailla Martina Haagin kanssa samoilla linjoilla siinä, etteivät kaikki ole voineet olla entisessä elämässään jotain superhienoa, kuten Kleopatroja tai kuninkaita tai merirosvoja tai hovineitoja tai temppeliritareita tai sulttaaneita. Jonkun on ollut pakko olla neandertalilainen, joka eli about kaksitoistavuotiaaksi ja minusta tuntuu, että se olen ikävä kyllä minä. Ehkä minulla ei yksinkertaisesti ole riittävää kokemusta aikuisena olemisesta, asioiden hoitamisesta ja juonitteluista tai kaukonäköisestä suunnittelusta, enkä ole koskaan ennen tätä elämää rahaa nähnytkään ja siksi minusta tuntuu aina, että kaikki muut ovat jotenkin aikuisempia ja ymmärtävät asioita ja syy- ja seuraussuhteita paremmin.
Jotkut tuntuvat kyllä olevan tässä elämässä aivan suvereeneja ihan alkumetreiltä asti. Ystävättärellä on kaksi ja puolivuotias tytär, joka on verbaalisesti hyvin kehittynyt ja yllättävän vitsikäs ikäisekseen. Kun ystävätär sanoo, että ai niin, täytyy hakea sitä tai tätä, tyttö huutaa perään, että "Varo, ettei häntä jää oven väliin!" Hiljattain ystävätär poti huonoa omaatuntoa, kun oli väsyneenä sortunut korottamaan ääntään tytölle ja komentamaan tätä keräämään lelunsa lattialta. Tyttö oli kerännyt lelut ja mennyt äitinsä eteen ja kysynyt kuivasti: ”Oletko nyt tyytyväinen?”. Uskomatonta, että pieni lapsi voi tuolla tavalla nousta tilanteen ja vanhempiensa yläpuolelle! Veikkaanpa, että hänelle ei tuota mitään vaikeuksia hoitaa aikanaan aikuismaisia asioita. Ja siitä seuraa heti jatkokysymys, joka askarruttaa minua lähes yhtä paljon kuin neandertalilainen alkuperäni, nimittäin mitä tuollaiselle pikkuihmiselle voi antaa joululahjaksi?! Suomen Kuvalehden vuosikerran? Ei, nyt minä olen taas lapsellinen. Esimerkiksi pupukuvioinen pyjama on paljon asiallisempi valinta kaksivuotiaalle. Tai semmoinen, missä on paljon pieniä kissoja.
PS. Lelujen keräämisestä tuli mieleen, että miehen sisko kertoo mielellään juttua vuosikymmenten takaa kun hän löysi pikkuveljensä vollottamasta lastenhuoneen lattialta. Kun sisko kysyi mikä oli hätänä, pikkuveli (mies siis) nyyhki, ettei voi leikkiä! Sisko ihmetteli, että mikset muka ja mies sopersi itkunsa lomasta, että koska sen jälkeen sisko tai äiti pakottaisi hänet kumminkin keräämään lelut pois... Tämän johdosta miehen sisko muistaa aina mainita, että mies oli pienenä ”patalaiska lapsi”. Ehkä hänellä on ollut entisessä elämässään liuta palvelijoita.
Green Wing: Queen Caroline:http://www.youtube.com/watch?NR=1&v=bipTTezNr0M
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti