Olen tässä vähän lämmitellyt joulusesongin alkua mm. kuuntelemalla Hansonien veljesten joululevyä ja ripustamalla joulukalenterin seinälle (Indiskasta ostettu hieno ja taskullinen, miehen ja minun yhteinen ja olemme jo sopineet, että parillisina päivinä mies saa lahjan, parittomina minä ja pelkään jo etukäteen, että parittomista taskuista löytyy joka-ainoasta joku surkea kurkkupastilli). Toissapäivänä käytiin ystävättären kanssa Stockmannin jouluosastolla vähän tunnustelemassa ja siellä oli kaikkea ihanaa (lintu- ja peura-aiheisia koristeita) ja myös vähän toisenlaisia joulukoristeita. Ystävätär osoitti minulle räikein värein maalattuja robotti-aiheisia kuusenkoristeita ja kysyi, että mitäs noista tykkäät ja minä olin heti, että yök miten tökeröitä ja rumia (vaikka toisaalta salaa vähän ihailinkin balettitossuihin ja vaaleanpunaiseen tutuun puettua kirahvikuusenkoristetta, mutta kirahvi on sentään eläin, robotti on pelkkä....no, robotti). Sitten tulin kotiin ja ajattelin, että tässähän voisi pikkuhiljaa käynnistellä piparkakkutehtaan toimintaa, sillä se on olennainen osa jouluvalmistelujani ja enemmänkin; se on olennainen osa Minua. Ja sallikaa minun sanoa tämän yhden ainoan kerran; olen aika hyvä tekemään piparkakkutaloja ja minulla on asiasta pitkän linjan know-howta, sillä tein ensimmäiset piparkakkutaloni jo kymmenvuotiaana. (Itse asiassa, näin meidän kesken, olen KICK-ASS piparkakkutalojen tekijä!) Viime vuosina olen tosin vähän downshiftannut talojen suhteen ja tehnyt mahtavien parvekkeita, liivatelehdillä lasitettuja kaari-ikkunoita, portaikkoja ja pihapiirejä käsittävien konstellaatioiden sijasta vain pieniä, simppeleitä mökkejä. Yhtenä vuonna väsäsin monta iltaa koulun ala-aulaan piparkakkuseimeä itämaan tietäjineen, aaseineen ja lampaineen, ja jouduin tekemään aika monta Joosefia, ennen kuin sain aikaan version, joka ei näyttänyt mielenterveyspotilaalta, mutta hienoin itämaan tietäjä ja Jeesuslapsi pöllittiin heti, joten en ole sen jälkeen viitsinyt vaivautua. Sen sijaan olen erikoistunut pienten yksittäisten piparkakkujen koristeluun. Suosikkiaiheeni on hevonen, jolle teen nomparelleista ja värillisestä kuorrutteesta satulan ja suitset ja sieraimet ja silmät (ja silmäripset, jos kyseessä on naishevonen) ja sulatetusta suklaasta hännän, harjan ja kaviot. Ne ovat ihania ja ovat saavuttaneet suuren suosion ja jakelen niitä auliisti ympäriinsä ja ihmiset huudahtelevat, että ”Voi, eihän näitä voi syödä!” ja minä hykertelen mielissäni, sillä ajattelen sen tarkoittavan, että ne ovat liian hienoja syötäviksi.
Ne kauheat robottikoristeet varmaan jäivät jotenkin kummittelemaan takaraivooni, sillä kun nyt tein ensimmäiset piparkakkuni (tähtiä, linnoja ja kuusenkoristeita) ja koristelin ne, huomasin käyttäväni elintarvikevärejä ja karkkeja ja nomparelleja runsaalla kädellä ja sanoisinko ennakkoluulottomasti yhdistellen ja tunsin kyllä lapsenomaista riemua, mutta myös puolittaista epäuskoa, että mikä minua oikein riivaa ja lopputulos on todella hurja ja arvaan, että nytkin kun tarjoan piparkakkuja eteenpäin, kuuluu huudahtelua, että ”eihän noita VOI syödä!” mutta tällä kertaa ajatuksen takana on a) luontainen vastenmielisyys esim. kirkkaan sinisiä ruokia kohtaan ja b) aavistus, että jos syö yhdenkin, niin elintarvikevärien ja koristeiden sisältämät lisäaineet pitävät aikuisen hereillä viikon ja lapsen ne varmaan syöksevät maata kiertävälle radalle. No, kokeilu on nyt tehty ja paistoin juuri uuden satsin linnoja, hevosia ja lahjapaketteja, ja nyt kun olen saanut vuoden aikana kertyneet koristelupaineeni purettua, voin ehkä jatkaa vähän hillitymmin. Onhan tässä aikaa.
Love actually: Christmas is all around:http://www.youtube.com/watch?v=Vl2vX229e1A&feature=related
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti