Duunari vie kaiken!

Koska en halua vaikuttaa siltä, että juoruilen (tai oikeammin, koska juoruiluni kohteet pelottavat minua), aloitan tämän jutun sanomalla, että saatoin hiljattain piipahtaa eräällä Helsingin hienostokaupunginosassa sijaitsevalla itsepalvelukirpputorilla, jossa ehkä  satuin kuulemaan, kun mies ja nainen vaihtoivat kuulumisia. Vähänpä he osasivat aavistaa, että kuuloetäisyydellä seisoskeli vaaleanpunaiseen untuvatakkiin pukeutunut blogia kirjoittava nainen muka viattomasti tutkimassa myynnissä olevia kirjoja, mutta salaa kuunnellen korvat hörössä ja niskakarvat pystyssä heidän jutusteluaan...

Nainen sanoo, että taloyhtiössä on vanhuksia, ja että kuvittele miten heitä mahtaa pelottaa, kun hänkin on niin huolissaan ja mies myötäilee, että kyllä kyllä, ja silloin draama-anturini värähtää ja alan kiinnostua. Asuuko heidän talossaan huumediileri vai mitä jännittävää oikein on tekeillä? Käy ilmi, että talossa on meneillään suuren luokan remontti ja luonnollisesti suurin osa talon asukkaista on paennut kakkosasunnolleen tai kurjimmassa asemassa olevat työhuoneelleen,  mutta naisen perheen kakkosasunto on Meksikossa ja sellainenkin vääryys tätä maailmaa vaivaa, että lennot Meksikoon maksavat kuulemma aina tonnin, vaikka Kiinaan pääsee neljälläsadalla ja tottakai he menevät kakkosasunnolleen kahdeksaksi viikoksi, mutta siinähän se ongelma onkin! Kuka vahtii remonttimiehiä, jos he ovat Meksikossa asti, sillä remonttimiesten kanssa on oltava alati tarkkana,  on tehtävä yllätyshyökkäyksiä , sillä se pitää duunarit varpaillaan. Muuten he ovat jatkuvasti hypistelemässä heidän arvotavaroitaan, hörppivät maitoa heidän kristallilaseistaan ja lääppivät likaisilla sormillaan heidän arvotaidettaan! Mies neuvoo naista, että missään nimessä ei saa sanoa, että lähtee kauas ja että on kahdeksan viikkoa poissa, sillä duunarikielellä se tarkoittaa että olkaa hyvät vain ja putsatkaa kämppä, avaimethan teillä jo onkin (no eivät nainen ja mies ihan näillä sanoin puhuneet, välitän tässä myös omin sanoin tietoa, jonka luin rivien välistä, mutta muistutan, että olen sikahyvä lukemaan rivien välistä).  Ja nainen surkuttelee jo etukäteen miten hienostoasunnon käy.  Kun he ovat poissa, duunarit pitävät juhlat heidän hienossa asunnossaan heidän hienojen tavaroidensa keskellä. Polttarit! Ja sanoo, että hän aikoo kyllä digikuvata koko asunnon irtaimiston ja mies sanoo, että hyvä hyvä, ja käskee vielä ottamaan mieluummin videokuvaa asunnon sisällöstä, sillä vakuutusyhtiöissäkin aina kyseenalaistetaan, että voiko yhdessä asunnossa olla muka näin paljon näin arvokkaita tavaroita   ja nainen sanoo, että hyvä idea (ja tässä kohdin ei tarvitse lukea rivien välistä, juuri näin he puhuvat, polttaripelkoa myöten, sellaista kauhuskenaariota en olisi millään edes osannut keksiä itse).

Minua ei huvita kuunnella enempää, joten lähden kiertelemään,  mutta palatessani takaisin he keskustelevat yhä siitä, miten suojata omaisuutensa pelottavilta remonttimiehiltä ja minä ajattelen, että (tarkemmin ajateltuna parempi pitää ajatukseni omana tietonani, sillä minusta mies ja nainen olivat pelottavia). Ja luulen että  remonttimiehetkin pitävät heitä pelottavina ja että kyseessä on vähän samanlainen ilmiö kuin silloin, kun hiirtä pelkäävä aikuinen nainen hyppää tuolille ja kiljuu miestä hakkaamaan hiiren lumilapiolla kuoliaaksi, sillä se muodostaa naiselle niin valtavan uhan, että hui kauhistus sentään! Ja vaihteeksi olen oikein tyytyväinen omaan huolettomaan elämääni, jossa ei tarvitse pelätä roistoja eikä remonttimiehiä eikä edes niitä hiiriä.

The Pogues: Fairytale of New York: http://www.youtube.com/watch?v=ev94MQ9KQUs