Hanki kutsuu!

No nyt meillä on talvi puhtaimmillaan, lumisimmillaan ja kylmimmillään. Sydäntalvi. Mutta ei se mitään. Vaikka katselinkin tuossa hyvän aikaa vanhoja kuvia etupäässä kuvakansioista, jotka on nimetty tyyliin ”kevättä ja kukkia 2007”, ”kesä 2010” jne. ja muistelin miten mahtavaa on kun tulee se kevään ensi vihreys. Se joka oikein puhkeaa valtavalla energialla ja rynnii päälle ja maasta pönkeää esiin vaikka mitä varret tanassa, vahvoina ja elinvoimaisina pitkän talven jälkeen ja valoa on aamulla, päivällä, illalla ja yöllä ja värejä ja tuoksuja ja ääntä kun linnut rakentavat pesiään yötä myöten ja kimalaiset ovat aivan pyörryksissä kaikesta yhtäkkisestä tarjonnasta ja halutessaan voi kerätä vaikka joka päivä erilaisen mielikuvituksekkaan kukkakimpun ja on hyvillään siitä, että törsäsi niin paljon rahaa syksyllä sipuleihin ettei tarvitse säästellä jos tekee mieli tulppaani- tai narsissi- tai helmililjakimppuja. Ja koko mäki tuoksuu kieloille ja niin tuoksuu koko saunamökkikin, sillä kieloja pitää olla ja ne asetellaan aina mökillä iät ajat olleeseen heleänvihreään snapsilasiin... Ja sitten keitetään teetä ja siihen pannaan runsaasti hunajaa ja joskus jopa loraus kermaa! Minulla on kamalan kova ikävä mökille. Mutta toisin kuin voisi luulla, ei minua talvikaan haittaa. Juuri puhuttiin Tukholmanystävättären kanssa, että tässä iässä ei ole enää varaa ylenkatsoa mitään vuodenaikaa, mutta ei se pelkästään sitäkään ole. Talvi on ihan jees. Pakkanen on pukeutumiskysymys. Minulla on pitkä hupullinen untuvatakki ja karvavuoriset UGGini. Ja uusi tupsupipo sekä tumput. Ja kaulaliina joka on monta kymmentä senttiä pitempi kuin minä itse.  Talvella voi tehdä ison kattilallisen keittoa, hauduttaa kannullisen teetä, vetää jalkaansa uudet ihanat karvatöppöset (Indiskasta, -70%!). Mutta kieltämättä talvesta ei saa ihan kaikkea irti näin keskikaupungilla. Siksi olinkin niin innoissani nähdessäni maalaiskoulun pihan koskemattomat, muhkeat ja pehmeät hanget. Kouraisin vähän lunta lapaseeni ja siitä suuhuni. Söin muutaman kourallisen ja muistelin, että edelliskerrasta onkin jo aikaa. Aikuinen minussa sanoi, että saisin kohta kurkkuni kipeäksi, mutta en piitannut (eikä piitannut kurkkunikaan, terveitä ollaan kuin  mikäkin pukki edelleen). Mutta lumensyönti ei riittänyt. Halusin piehtaroimaan kinoksiin! Mutta sitten esteetikko minussa sanoi, että jos nyt menen ja piehtaroin hanget rullalle, en voi enää nauttia siitä uskomattoman seesteisestä näkymästä, jonka koskemattomana hohtava hanki tarjoaa. Esteetikko voitti. Seuraavana päivänä ajattelin, että NYT ja ilmoitin jo oppilaille, että älkää pelästykö jos näette minun makaavan lumihangessa, kyse ei ole sairauskohtauksesta, vaan siitä, että olen antanut periksi mielihalulleni, ja he sanoivat kuorossa, että selvä juttu, rouva....vai muistanko nyt väärin?! Itse asiassa he taisivat pikemminkin katsoa minua epäuskoinen ilme kasvoillaan ja joku taisi sanoa jotain sellaista että ”no morjens”, mutta vaikka olin jo antanut itselleni luvan ja pitänyt asiasta tämän pienimuotoisen tiedotustilaisuudenkin, sisäinen aikuiseni ehätti taas väliin ja sanoi, ettei kannata olla niin tyhmyri, että kieriskelee ensin lumessa vaatteensa läpimäriksi ja menee sitten istumaan bussiin kahdeksi tunniksi ja tällä kertaa aikuinen voitti. Mutta tänään menen koululle taas ja illalla, kun kukaan ei näe, aion kieriskellä mielin määrin ja sitten menen sisälle, vaihdan ylleni pyjaman, ripustan farkut patterille kuivumaan ja nautin ison kupillisen kaakaota. Good plan!

Van Morrison: Days like this: http://www.youtube.com/watch?v=HLF1CiTmTuo&feature=related