Uranainen!

Tähän viikkoon on mahtunut toimintaa: olen ehtinyt opettaa, käydä Tukholmassa, hihitellä pikkutunneille yökylässä olleen pikkusiskon kanssa, käydä Kirjamessuilla, osallistua kirjapiirin tapaamiseen ja työskennellä kahtena päivänä lelukaupassa! Blogia en sitten olekaan ehtinyt kirjoittaa. Tajuan, että monelle moinen täysi kalenteri on ihan jokaviikkoista, mutta sitä en tajua, miten he siitä viikosta toiseen selviytyvät. Itse olen niin pyörryksissä, etten millään meinannut tajuta miksi tietokoneen kello näyttää väärää aikaa, kunnes äkkäsin, että nyt taidetaan olla siirrytty talviaikaan ja lisäksi huomasin juuri hukanneeni muistitikkuni. Jossain välissä viikkoa. Viimeinen havainto siitä on torstailta, jolloin tarvitsin sitä Power Point-esitykseen. No, onneksi se kurssi loppui. Hei hei tikku, hei hei Power Point-esitykset! Mutta oli siinä kyllä aika lailla muutakin. Esim. kaikki blogitekstini ja läjittäin valokuvia ja ties vaikka mitä.  Mutta olen totta vieköön kiitänyt kuin mikäkin uranainen, ja kalenterissani on ollut merkintöjä joka päivälle. Joskus jopa useampia!

Viikosta riittäisi kerrottavaa vaikka kuinka, mutta kerron nyt vain sen, mitä tässä mielessä päällimmäisenä keikkuu.

 

 

Tukholmanreissu: Oma ennätys, pyjamassa jo ennen kuin laiva oli irronnut Katajanokan laiturista (olin VÄSYNYT!). Itse Tukholma oli oma ihana itsensä. Kävelin paljon: Söderiltä sitä jumalattoman pitkää Västerbron siltaa Kungsholmenille, jossa tapasin ystävätärtä kahvin ja pitkän juttutuokion merkeissä. Sieltä Norrmalmille (halusin käydä Olof Palmen haudalla ja kävinkin), sieltä Vanhan kaupungin kautta (jossa leikin paikallista ja ostin Coopista kahvia, näkkileipää ja Abban kalapullia) takaisin satamaan ja taas pyjamassa ennen  iltakahdeksaa. En kuitenkaan ennen kuin laiva irtosi satamasta. Minulla on nimittäin perinne: aina Tukholmasta lähtiessä tälläydytään laivan tanssiravintolan perälle isojen ikkunoiden ääreen ja katsellaan Margarita-lasi kourassa miten Tukholma jää taakse ja yritetään olla lipomatta kaikkea suolaa lasin reunoilta ennen kuin ollaan ohitettu Nacka (ei onnistu koskaan).

 

 

 

 

 

Kun laiva saapui Helsinkiin, kiiruhdin kotiin, kävin suihkussa ja vaihdoin vaatteet, ja lähdin töihin lelukauppaan. Oi sitä tuotteiden kirjoa! Koskahan oikein opin erottamaan toisistaan Babarit ja Barbapapat, Tummenit ja Labanit ja mitä niitä kaikkia onkaan. Mutta siellä on ihanaa! Osaan jo käyttää kassakonettakin! Pikkusisko tuli samana päivänä kylään ja hänestäkin lelukauppa oli aivan mahtava. Kun pääsin töistä, pikkusisko oli odottamassa ja kävimme pizzalla Bulevardin Denniksessä ja sanoimme, että tänään kyllä mennään aikaisin nukkumaan, mutta sitten ei mentykään, vaan katsottiin sen sijaan sikahauska brittisarja ”Miranda” puoli kahdeltatoista ja podettiin hepulia pitkälle aamuyöhön.

Aamulla saatoin pikkusiskon oikeaan ratikkaan, jotta hän ehti ajoissa kirjamessuille Kallion ilmaisutaidon lukiolaisten haastateltavaksi (en nähnyt, koska minulla oli opetusta samaan aikaan, mutta tuntien jälkeen tapasin pikkusiskon messuilla ja minulla oli kauhea nälkä, joten menimme syömään ja sitten tajusimme, että eihän täällä ole PAKKO olla siihen asti kun pikkusiskon juna lähtee jolloin pikkusiskolle tuli kiire ja juoksimme ulos ja ratikkaan, jotta hän ehti vielä ostoksille Stockmannille.) Joten kirjamessujen anti osaltani jäi tänä vuonna lohisalaattiin.
 

Mutta kirjallista antia mahtui viikkoon silti yllin kyllin. Kirjapiirimme kokoontui tällä kertaa erään jäsenemme ihanassa, boheemissa, kauniissa ja henkevässä Torkkelinmäen kodissa, jollaista aloin heti himoita itselleni ja jossa ruodimme yhdessä Vivica Bandlerin muistelmateosta ”Vastaanottaja tuntematon” ja se herätti niin paljon ajatuksia ja puheensorinaa (ihana kirja, oikeasti, lukekaa!), että jouduin oikein kilisyttämään lusikalla lasia päästäkseni kysymään, että eikö täällä muka aiota lainkaan keskustella urastani lelukaupan tätinä, ja kyllä siitä sitten vähän keskusteltiin. Ystävät ovat kyllä osoittaneet kiitettävästi kiinnostusta. Kaikkein kuumin kysymys tuntuu olevan, että mitä teen, jos sinne yhtäkkiä tulee joku JULKKIS!? No, arvoisat kirjapiiriläiset ja muutkin. Eilen sinne tuli eräs tv:stä tuttu kasvo ja osti pikku tyttärelleen soman askillisen pastellinvärisiä puisia macaronleivoksia. Mutta turha luullakaan, että kertoisin kuka.

 

 Edu Kettunen: Stadin lokakuu:http://www.youtube.com/watch?v=hI68hkPnFI0&feature=related