Jee, olen tänään juossut 5km ja täten ansainnut juoksuhousut ja kirjan "Mistä puhun kun puhun juoksemisesta." Mitenkö se on muka mahdollista? Siten, että juoksujoukkueeni insinööri teki enemmän kuin tervetulleen intervention harjoittelutouhuihini luettuaan tarpeekseen blogistani päämäärättömästä säntäilystäni. Insinöörit ovat sitten mainioita. Kun he havaitsevat ongelman, he pyrkivät ratkaisemaan sen (sen sijaan, että jäisivät jotenkin ihailemaan ongelmaa ja vellomaan siinä kuten meille humanisteille tuppaa usein käymään). Insinöörit eivät ongelmoi, he tekevät. Miten virkistävä, raikas ja uusi lähestymistapa!
Näin:
Ongelma: Juoksutiimin (perustaja!)jäsen inisee, ettei jaksa juosta viittä kilometriä, vaikka yllyttää kaikkia kynnelle kykeneviä liittymään joukkueeseen, jonka tavoitteena on juosta keväällä Naisten kymppi.
Ratkaisu à la Insinööri: Haetaan inisevä tiimin jäsen kotoaan ja juoksutetaan tätä viisi kilometriä jonka jälkeen (rehvakas, puuskuttava, punajuuren värinen) henkilö palautetaan kotiovelle venyttely- ja jatkotreeniohjeilla evästettynä.
Insinööri ratkoo ongelmat rivakasti ja loogisesti edeten suorinta reittiä kohti ratkaisua. Humanisti pyrkii tavoitteeseensa hankalaa labyrinttiä pitkin ja joutuu usein hukkateille ja hämmennyksiin. Insinöörille on päivänselvää, että jos henkilö haluaa juosta kymmenen kilometriä, hänen pitää suoriutua myös viidestä kilometristä. Humanisti myöntää, että tässä on tiettyä logiikkaa, mutta jättää silti ovet auki muillekin, mystisemmille ratkaisuille, eikä sulje pois suoranaisen ihmeenkään mahdollisuutta. Miettikää nyt vaikka abioosia, ilmiötä, jossa elottomasta syntyy jotain elollista (olen vielä vähän Osmo Rauhala-huumassa). Kai sellaisen rinnalla yksi Naisten kympistä ilman sitä edeltävää vaivalloista vitosta suoriutuminen olisi aika pientä.
Mutta nyt minulla on insinöörin laskema kotiovelta kotiovelle viisi kilometriä pitkä mittatilauslenkki (Fredrikinkatua Bulevardille, siitä Hietalahdenrantaan, Nosturin ohi Eiranrantaan ja sieltä Carusellin ohi Kaivopuiston rantaa Kompassille (omassa maantieteessäni jäätelökioskille, Huom. ei kuitenkaan asioimaan!), siitä ylös Kasarmikatua (lupa kävellä ylämäki ensimmäisillä kerroilla, siitä alamäkeä Esplanadille ja sieltä taas Bulevardille ja Fredrikinkadulle. Se minun on määrä nyt juosta kerran viikossa seuraavan parin kuukauden ajan ja lisäksi tehtävä yksi rivakka kävelylenkki ja toinen vallattomampi juoksulenkki, jolla saan juoksennella iPodini vietävänä vähän rennommin. Kerran kuukaudessa juoksemme yhteisen lenkin,jolloin insinööri arvioi edistymistäni ja sosiaalitsemppaa minua eteenpäin.. Treenini on noussut aivan uudelle tasolle ja sillä on SELKEÄ SUUNTA JA TAVOITE. Suurkiitos, Reetta!
Katy Perry: Hot''n Cold: http://www.youtube.com/watch?v=YHROHJlU_Ng&feature=related
Nyt voisin sanoa, että Sinäkin, Brutukseni! :D Että menetkin aloittamaan "johdonmukaisen ja eteenpäinpyrkivän, tavoitteellisen harjoittelun" pelkän säntäilyn sijaan. Luotin niin kovasti siihen, että juoksentelet näyteikunalta toiselle, jolloin minunkaan ei tarvitse pystyä muuhun. (Joskaan täällä Kehäykkösen ulkopuolella ei niitä näyteikkunoita nyt niin hirveästi ole).
VastaaPoistaSelkäkin meni vinksahtamaan, joten minua ei toistaiseksi nähdä kuin fysioterapeutin penkissä säntäilyn sijasta. Kunhan kuntoudun, nousen tuhkasta kuin Feeniks-lintu!
Ei vaan, ONNEA! Ihminen ei selvästi itse tule löytäneeksi omia rajojaan (5km), vaan tarvitsee siihen ystävän apua.
Kiitos! Ja ei huolta: säntäily ja pannukakun syöminen jatkuvat entiseen malliin, mutta kyllä nyt on ensimmäinen virstanpylväs saavutettu (tyylipisteitä ei herunut, mutta en sentään oksentanut jalkakäytävälle, josta katson ansainneeni LISÄLAHJAN :D.) Tsemppiä kuntoutumiseen,kyllä se tästä lähtee meillä molemmilla!
VastaaPoista