Meillä on sellainen tilanne, että miehellä on ihan älyttömästi opetustunteja ja minulla ihan älyttömän vähän. Olisi tietysti kaikin puolin ideaalia, että molemmilla olisi suunnilleen yhtä paljon, mutta kun ei niin ei. Mies lähti aamulla pitämään yhdeksää oppituntiaan ja sanoi lähtiessään, että ”Minä menen nyt ja tulen vasta illalla. Kirjoita sillä aikaa dekkari." Sanoin, etten osaa ja mies sanoi, että "Opettele.Tajuat kai millaiset kissanpäivät sinulla on?” Tajuanhan minä tavallaan. On aikaa juoksennella pitkin rantoja ja puistoja ja raivata tavararöykkiöitä kirpputorille ja kirjoittaa blogia ja suunnitella tulevia mahdollisia kursseja ja pitää vähät tuntinsa innoissaan ja antaumuksella. Ja nyt kun tilanne on mikä on, kannattaa siitä toki ottaa kaikki irti ja kehittää juoksukuntoaan.
Olen jo keksinyt itselleni erilaisia palkintoja, joita saan aina tietystä etapista (juoksuhousut, kun jaksan juosta 25 minuuttia putkeen. Haruki Murakamin ”Mistä puhun kun puhun juoksemisesta”-kirjan kun jaksan juosta 5km, KOIRANPENNUN kun jaksan juosta sen saamarin kympin (minkä saavuttaminen tuntuu aivan utopistiselta), JAHDIN kun jaksan juosta 10,5 km, LINNAN kun jaksan juosta 15km jne. jne.) No joo.
Sitä Murakamin kirjaa ja housuja olen kyllä lupaillut itselleni jo pitkään, mutta eivät ne minua mihinkään huomattaviin tuloksiin ole siivittäneet. En ole niin helposti juksattavissa. Tiedän, että jos todella haluan ne housut, voin painella urheilukauppaan ja ostaa ne, vaikka en jaksaisi juosta metriäkään ja sen kirjan saa adlibriksestä parilla klikkauksella ilman että poistuu asunnosta ollenkaan.
Sen sijaan yhden parhaista lenkeistäni tein sillä mökkireissun jäykistämällä selälläni vain päästäkseni pakoon Urho Tv:n Kärppäottelua, jota mies ja hänen siskonpoikansa olivat tälläytyneet meille katsomaan. Juoksin pimeässä illassa ensin pakkominuuttini ja kävelin sen jälkeen vähän ja sitten iPodistani tuli Rauli Badding Somerjoen ”Fiilaten ja höyläten” ja intouduin juoksemaan sen tahdissa aika rivakasti ja oikein yllätin itseni juoksemalla Kaivopuistonrannan ylämäenkin kuin ei mitään. Lasken sen ensimmäiseksi intervalliharjoituksekseni! Ehkä saan tosiaan itsestäni irti enemmän juostessani jotain pakoon kuin jotain kohti? Go figure!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti