Terkkuja landelta!

 

Kääk, selkäni on jumissa! Mutta toisaalta minulla on takana muutama ihana mökkipäivä, joten en viitsi rutista liikoja. Mökillä oli aivan ihanaa! Ruska oli kaunis ja pikkuruinen kääpiöomenapuuni oli onnistunut tuottamaan valtavia punaisia omenoita ja hieno viljelylaarini tuotti puolen litran minigrip-pussillisen peukalon kokoisia porkkanoita. Syksyisin mökillä on hipihiljaista ja ilma on kosteaa ja tuoksuu hyvälle ja yksi vuoden kohokohtia on aina laittaa kukkasipulit maahan (tänä vuonna maltilliset nelisensataa kappaletta).

 

Lisäksi voi käännellä muodon vuoksi vähän maata ja muuten ei olekaan kauheasti muuta tehtävää kuin sytytellä tulia ja juoda teetä ja istua pöytään aina kun isä ja äiti haluavat ruokkia minua kylmäsavulohella tai kantarellimuhennoksella tai muilla herkuilla ja sitten voi vain lampsia ympäriinsä kumisaappaissaan ja tehdä uria saviseen, märkyyttään litisevään nurmikkoon  kottikärryillä ja istua katselemassa lintulaudan kimpussa hääriviä lintuja. Ja saunoa. Ja nukkua. Pimeys tulee jo iltakahdeksalta ja sen jälkeen pitää joka tapauksessa siirtyä pikkuhiljaa sisätiloihin ja jos haluaa mennä nukkumaan jo ennen yhdeksää, ei mikään estä.  Ja koska saunamökki tulee helposti lämmitettyä turhankin kuumaksi, on paras ratkaisu kömpiä paksun täkin alle ja avata ovi. Se on vähän kuin nukkuisi ulkona, paitsi että nukkuu sisällä sängyssä.  Ja aamulla kun herää, mökki on taas viileä ja voi aloittaa lämmittämisen alusta.
 

 

Viihdyn mökillä niin hyvin, että pikkusiskon kirjan julkaisusta huumaantunut isäni ehdotti, että minunkin kannattaisi ryhtyä kirjoittamaan  kirjoja ”kyllähän sinulla sen verran yleissivistystä on” ja silloin voisin muuttaa pysyvästi mökille ja hoitaa kesät puutarhaa (nyt kun olen oppinut kasvattamaan jopa koristekaalin!)
 

 

ja kirjoittaa talvisin kirjoja. Kehuin isää loistavasta ideasta, mutta muistutin, että se edellyttäisi sitä, että joku ostaisikin niitä kirjoja, mutta sitä isä ei pitänyt minään esteenä, sillä ”kaikkihan ostavat kirjoja tosi paljon”.  Isärukka. Mutta idea sinänsä on ihana. Varsinkin, jos saan isän maksamaan minulle viikkorahaa siihen saakka kunnes pääsen eläkkeelle.

Harmittelin vähän sitä, etten pysty kalastamaan. En pysty, sillä ne kaikki koukut ja niistä irrottamiset ja tappamiset ja perkaamiset ovat niin brutaalia touhua, mikä on tietysti aivan tekopyhää hurskastelua kun minulla ei kuitenkaan ole pienimpiäkään vaikeuksia upottaa haarukkaani paistettuun kalaan ja syödä sitä suihini. Mutta olisihan se nyt fantastista olla silläkin tavalla omavarainen.  Ehkä voisin pyytää kalaa verkoilla tai katiskalla ja huumata ne sitten jotenkin niin, että ne eivät tajuaisi että nyt niiltä lähtee henki.

Tutuksi käynyt bussikuskikin tietää, että viihdyn maalla. Hän muistaa minun matkustaneen kyydissään muutama päivä sitten ja  kysyy nyt onko minulla ollut mukavaa ja säälittelee, että joudun palaamaan Helsinkiin jo näin pian ja kehottaa tulemaan pian takaisin. Ja minä sanon että vaikka heti!

Susan Boyle: Autumn leaves: http://www.youtube.com/watch?v=_HO15k3vpPY