Vuoden viimeinen päivä
on käsillä! Tämä vuosi on pientä kaupunkikierrosta (käydään sovittamassa
miehelle vaelluskenkiä ja ostamassa Akateemisesta pari kirjaa), ehkä museokäyntiä ja uuden vuoden
kekkereitä vaille valmis. Kekkereissä mitä ilmeisimmin käydään taas läpi vuoden
laaksoja ja huippuja, joten voisin ehkä vähän virittäytyä tunnelmaan jo näin
aamutuimaan. Mitä tästä vuodesta jäi
käteen? Oliko hyvä vai huono vuosi, vai keskiverto? Mitä minä oikein olen tehnyt ja sanonut? Miten vaikuttanut muiden elämään? Entä muut minun?
Miehen siskon
nuorimmainen lausui hienon ja erikoisen kohteliaisuuden, jota vaalin
mielessäni. Hän sanoi blogini perusteella, että ”sinulla on niin kepeä tuo
lause”. Kepeä lause! Ihanaa. Ja hän on sentään toimittaja, kyllä hän tietää!
Ja miehen mustiin
pukeutuva, kookas ja karski ystävä sanoi munatotijuhlissamme ympärilleen
katsellen, että hän ei ymmärrä erään tuttavansa kotia. Se on
kyllä sisustussuunnittelijan jäljiltä tip top lastenhuonetta myöten, mutta hänelle
tulee siellä aina kummallinen olo, kun hän ei tavoita ketä tai mitä asunnon on
määrä edustaa. Hän sanoi, että ”paljon mieluummin minä tämmöistä kotia katselen”
ja näin kirjoitettuna se kuulostaa pelkältä itsekehuskelulta, mutta se vitsi
onkin siinä että teidän olisi pitänyt nähdä
hänet seisomassa kokomustissaan kaikkien vaaleanpunaisten tekstiilien ja höyhenlintuja
pursuilevan kimaltelevan kuusen edessä selkään asti ulottuvassa
hevitukassaan, kaulaa ja ranteita
koristavat pääkallovitjat helkkyen.
Mies, joka on
paatoksellinen ateisti eikä usko mihinkään eikä kehenkään (paitsi Oulun
Kärppiin) antoi minulle todella hyvin valittuja henkiseen kasvuun liittyviä
kirjoja joululahjaksi ja kun ihmettelin, että miten sinä osasitkin, ethän sinä
edes usko mihinkään tällaiseen, hän sanoi vain että no, sinä uskot, eikä se ole
minulta mitenkään pois.
Sairastinko tänä vuonna? En kai (paitsi että lähes myrkytin itseni keväällä mökillä ja syntymäpäivän tienoilla oli läheltä piti flunssa). Vai olenko sairastanut, mutta unohtanut?
Mitä minä oikein
muistan? Ostin hienon pyörän jota Miitta Sorvali (ehkä, henkilöstä on vielä
vähän epävarmuutta, no, joku nainen kumminkin) kehui. Miehen siskon poika oli
juuri eilen pyöräkellarissamme pyörääni katsellessaan ihmetellyt miehelle, että miksi ihmeessä se tämänkin osti, kun
eihän se edes tällä aja!? Mutta haloo, sehän on kesäpyörä. Pinkki, jossa edessä kori ja takana vihreät
ruusukoristeiset pyörälaukut. Talviajo sillä olisi niin väärin kuin olla voi.
Ostin myös uimatossut,
mutta en käynyt kertaakaan meressä uimassa. Kaduttaa! Siihen tulee muutos ensi
vuonna. Aion muutenkin laittaa itseäni enemmän likoon, myös kuvainnollisesti,
joten merikaste saa toimia sen konkreettisena symbolina.
Olen työskennellyt
lelukaupassa, opettanut, pitänyt kaksi psykosynteesikurssia ja tehnyt
vapaaehtoistyötä saattohoitajana. Olen istuttanut
satoja kukkasipuleita. Mitäs muuta? Lukenut kirjoja, kirjoittanut blogiin 72
kertaa, tämä mukaan lukien 73. Käynyt
kaksi kertaa eläintarhassa, neljä kertaa Tukholmassa (vain?!), paastonnut
kahteen otteeseen. Pyöritellyt tukkaa. Hurahtanut avokadopastaan ja nahkahousuihin ja nauttinut molemmista estoitta.
Olen ihan tyytyväinen
vuoteeni, mutta tunnen kyllä että elämäni on muuttumassa (tai no koko ajanhan
se muuttuu, halusi tai ei). Joskus ajattelen, että onko tyytyväisyyteni ja
luottavaisuuteni jotenkin harhaa, ja
keikunko koko ajan jonkun katastrofin kynnyksellä tajuamatta sitä
tollouksissani itse. Tekisinkö jotain toisin, jos tajuaisin keikkuvani katastrofin kynnyksellä, vai jatkaisinko vain samaan malliin? Isoveli (erikoislääkäri) tuntuu alati epäilevän kykyäni
pärjätä elämässä. Viimeksi isosiskolla sattumalta tavatessamme hän kysyi, että
”kuinka vähän sinulla oikein on opetustunteja nykyään? Onko taloustilanteesi aivan katastrofaalinen?” johon minä
hölmistyneenä, (mutta alati yhtä nenäkkäänä pikkusiskona), että ”ei, onko sinun?”. Toisaalta, tuttava jota näen harvakseltaan, jaksaa aina muistuttaa, että "sinähän pärjäät hienosti" (hän ihmettelee miten onnistunkin aina (noilla tuloilla!) asumaan kivasti kivoilla paikoilla. Itse hän omistaa yhteensä satoja arvoneliöitä Turussa ja Helsingissä ja on hyvin tietoinen, ettei se ole ollenkaan ilmaista.
Minullahan on yllin
kyllin kaikkea! Mieskin aina muistuttaa sekä minua, itseään että opiskelijoita,
että ennen vanhaan kuninkaatkaan eivät
osanneet edes haaveilla niistä mukavuuksista, joista me saamme nykyään nauttia itsestäänselvyyksinä ja tottahan se onkin.
Lisäksi minulle on varta vasten neulottu ja lahjoitettu uudet villasukat. Minulla on pomo, joka pitää minut
vitamiineissa, käsivoiteissa ja aidossa
samppanjassa (juuri kun saimme edellisen pullon tuhottua siellä hotellissa,
tilalle ilmestyi joulun kunniaksi uusi!) ja tuoretta ananasta aamiaispöydässä
(tuoreesta ananaksesta on tullut minulle jonkinlainen maksimaalisen
ylellisyyden symboli). Minulla on kaikki Harry Potter-elokuvat ja koko Green Wing-sarja,
ynnä BBC:n kuusiosainen Ylpeys ja ennakkoluulo-sarja kotona dvd:llä
katsottavissa koska vain. Käsilaukkuni (no, epämääräinen vetoketjuton nahkanyssykkä, oikea rosvon
unelma, mutta minun myös, koska sinne saa vaivattomasti nakattua yhtä sun
toista ja yhtä helposti kaivettua esiin) on valitettavasti tullut päivittäisen,
usean vuoden käytön jälkeen tiensä päähän ja ajattelin, että ostan joulubonuksillani uuden, nahkaisen ja
pihistelemättä juuri sellaisen kuin haluan. No, en löytänyt moneen päivään mitään,
mutta eilen löysin vihdoin unelmakassini. Italialainen, ketun värinen, aitoa
nahkaa. Samanlainen pussukkamainen, reilun
kokoinen ja hyvä kantaa olalla kuin vanhakin. Löysin sen Fidasta. Se oli aivan
käyttämätön. Maksoi 22 euroa. Miten tässä voisi muuta olla kuin tyytyväinen! Onnellista uutta vuotta 2014
kaikille!
Lea Michele: Old Lang Syne: http://www.youtube.com/watch?v=9FwS4SQSlfc
Mahtava vuosi on siis takana, joten ilolla tästä uudesta nauttimaan. Anna käsilaukun heilua =)
VastaaPoistaKiitos, käsilaukku heiluu mallikaasti. Nautinnollista ja iloista uutta vuotta sinulle myös!
VastaaPoista