Kuin kalat vedessä

Eilisen itsenäisyyspäivän elementti oli kiistatta vesi. Sitä ihailtiin lasin läpi, saatiin lumena ja räntänä niskaan ja naamaan ja lopuksi siinä kylvettiin nautinnolla ja antaumuksella.

Meillä on ollut aika kiireinen syksy ja jotenkin yhteiset kivat tekemiset ovat jääneet totuttua vähemmälle. Siksi päätimmekin jo hyvissä ajoin viettää pienen irtioton täällä kotinurkilla. Me kumpikin rakastamme Sea Lifea ja isoja akvaarioita noin ylipäätään. Pääsemme Sea Lifeen suoraan kotiovelta kolmosen ratikalla ihan koska vain. Akvaario on auki joka ikinen päivä paitsi jouluaattona ja –päivänä. Sinne voi ostaa halutessaan vuosikortin. Silloin kun asuin vielä Turussa, minuun iski kerran niin kauhea tarve saada nähdä merihevonen, että hyppäsin junaan ja koska en vielä osannut kovin hyvin kulkea Helsingissä, otin Pasilan asemalta varmuuden vuoksi TAKSIN, jotta pääsisin akvaarioon suorinta tietä eksymättä. Sitä minä kutsun viitseliäisyydeksi.

Sillit 

Nyt kun akvaarioon pääsisi vaikka kävellen tai tosiaan sillä ratikalla, viime kerrasta on kulunut jo  yli vuosi. Sitä minä kutsun typeryydeksi. Mutta nyt siis oltiin ja siellä oli ihanaa! Saimme käteemme meritähtileimat ja sitten mentiin! Saimme yksityisluennon mustekaloista, kun hoitaja sattui seisomaan juuri vieressä. Mustekala Jakke on kuulemma hyvin älykäs. Joskus jos sillä on tylsää, hoitajat heittävät sille pari legopalikkaa leikkikaluiksi. Se nuolee ruokansa (pääasiassa katkarapuja) raastinmaisella kielellään. Sen kaikki sisäelimet sijaitsevat sen "takaraivossa". Mustekalat elävät kolmisen vuotta ja lisääntyvät vain kerran elämässään. Uros kuolee melko pian parittelun jälkeen, koitos on kuulemma niin kova ja naaras taas suhtautuu muniinsa niin pakkomielteisen suojelevasti, että nääntyy nälkään niiden äärelle.

Mies painoi otsansa liian suureksi akvaarioliikkeesssä kasvaneen ja siksi Sea Lifen adoptoiman meriahven Mikon altaan lasiseinää vasten ja Mikko painoi kuononsa (?) lasia toista puolta vasten. Minä ”rapsuttelin ” Mikkoa lasin takaa ja se pyöri ja kiehnäsi lasin toisella puolella käteni liikkeitä myötäillen.  Kai se oli yksinäinen ja ikävissään.

Mikko Meriahven

Näimme kiinalaisen pehmeäkilpikonnan ja haiksi pukeutuneen Joulupukin, jonka vain tonttulakki ja jutut paljastivat Joulupukiksi. Meduusojen luona mies kysyi eivätkö olekin lihaksikkaan ja vahvajalkaisen näköisiä ja haiden jatkuvaa lipumista katsellessamme olimme kiitollisia, ettei meitä kahta laiskimusta ole rangaistu haiden ikeellä, että koko ajan pitää pysyä liikkeessä, tai painuu pohjaan.

Rauskun vieno hymy

Akvaario oli kuitenkin vasta alkusoittoa päivällemme. Sieltä lähdimme syömään Hämeentien Martinaan (ihanaa limoncello-kanaa ja panna cottaa minulle ja sinihomekermapastaa miehelle, joka antoi kolesteroliarvoilleen kerrankin huutia) ja koska pyrytti aika lailla, poikkesimme akvaarion kunniaksi lämmittelemään ja kuivattelemaan ”Hilpeään Haukeen”. 

Syötyämme lähdimme ratikalla kotiin hakemaan valmiiksi pakatun vetolaukun ja lähdimme Mikonkadun Radisson Sas Plazaan, josta olin varannut meille huoneen jo ajat sitten, kun päätin väsynyttä miestä katsellessani että tuo tarvitsee jotain piristystä ja minä myös. Vetolaukussa oli pomolta saatu lahjasamppanja, villasukat, kirjat ja oloasut molemmille, mutta yksi tärkeä tuote sieltä puuttui.

Minähän lupasin, että Nora Ephronin muistoa kunnioittaakseni (ja osittain myös puhtaasti itsekkäistä motiiveista) hankin Noran rakastamaa Dr. Hauschkan sitruunakylpyöljyä, varaan hotellin jossa on amme, lotraan öljyn kanssa ja kerron millaista oli. No, torstaina olin hakenut öljyä tuloksetta ennen lelukauppatöitä ja sitten ajattelin että menen illalla vielä koittamaan josko sitä löytyisi Stockalta, mutta sitten alkoi sataa ja ajattelin, että äh, haen sen öljyn lauantai-aamuna hotelliaamiaisen jälkeen, sillä mitä jos huoneessa ei olekaan ammetta ja joudun pettymään. No, en minä sen ihanan aamiaisen jälkeen mihinkään viitsinyt vaivautua ja nyt jäi öljyt kokeilematta. Kaduttaa vähän, ihan kuin olisin pettänyt Noran. Mutta kylvyssä toki olin, kahteenkin otteeseen. Kyllä minä olin sitä kaivannutkin! Olin lopulta aivan ruttuinen ja ryppyinen mutta en vain malttanut nousta, vaan nautin veden lämmöstä ja siitä miten uppeluksissa kuulin sydämeni kumisevat lyönnit. Muistelin, miten kerran pienenä äiti vei minut ostoksille, osti vaaleanpunaisen pussin kylpysuolaa, laski minulle kotona kylvyn ja vispasi taikinavispillä veden vaahtoamaan.

Katselimme Tampere-talon juhlia jättitelevisiosta. Isosisko soitti juuri kun mies oli huudahtanut ”tuolla yhdellä on juhlissa ESSU!” (kansallispuku). Hän kysyi että eikö sinulla ole ketään muuta kenen kanssa arvostella pukuja, ja minä olin ihan typertynyt. Enhän minä HALUA arvostella pukuja kenenkään muun kanssa. Enkä käydä akvaariossa enkä Hilpeässä Hauessa.

 Michael Bublé: Cold December Night: http://www.youtube.com/watch?v=YeYR6gR6Agg