Tilinpäätös

Vuoden viimeinen päivä on käsillä! Tämä vuosi on pientä kaupunkikierrosta (käydään sovittamassa miehelle vaelluskenkiä ja ostamassa Akateemisesta pari kirjaa), ehkä museokäyntiä  ja uuden vuoden kekkereitä vaille valmis. Kekkereissä mitä ilmeisimmin käydään taas läpi vuoden laaksoja ja huippuja, joten voisin ehkä vähän virittäytyä tunnelmaan jo näin aamutuimaan.  Mitä tästä vuodesta jäi käteen? Oliko hyvä vai huono vuosi, vai keskiverto? Mitä minä oikein olen tehnyt ja sanonut? Miten vaikuttanut muiden elämään? Entä muut minun?

Miehen siskon nuorimmainen lausui hienon ja erikoisen kohteliaisuuden, jota vaalin mielessäni. Hän sanoi blogini perusteella, että ”sinulla on niin kepeä tuo lause”. Kepeä lause! Ihanaa. Ja hän on sentään toimittaja, kyllä hän tietää!

Ja miehen mustiin pukeutuva, kookas ja karski ystävä sanoi munatotijuhlissamme ympärilleen katsellen, että hän ei ymmärrä erään tuttavansa kotia. Se on kyllä sisustussuunnittelijan jäljiltä tip top lastenhuonetta myöten, mutta hänelle tulee siellä aina kummallinen olo, kun hän ei tavoita ketä tai mitä asunnon on määrä edustaa. Hän sanoi, että ”paljon mieluummin minä tämmöistä kotia katselen” ja näin kirjoitettuna se kuulostaa pelkältä itsekehuskelulta, mutta se vitsi onkin siinä että teidän olisi pitänyt nähdä hänet seisomassa kokomustissaan kaikkien vaaleanpunaisten tekstiilien ja höyhenlintuja pursuilevan kimaltelevan kuusen edessä selkään asti ulottuvassa hevitukassaan,  kaulaa ja ranteita koristavat pääkallovitjat helkkyen.

Mies, joka on paatoksellinen ateisti eikä usko mihinkään eikä kehenkään (paitsi Oulun Kärppiin) antoi minulle todella hyvin valittuja henkiseen kasvuun liittyviä kirjoja joululahjaksi ja kun ihmettelin, että miten sinä osasitkin, ethän sinä edes usko mihinkään tällaiseen, hän sanoi vain että no, sinä uskot, eikä se ole minulta mitenkään pois.

Sairastinko tänä vuonna? En kai (paitsi että lähes myrkytin itseni keväällä mökillä ja syntymäpäivän tienoilla oli läheltä piti flunssa). Vai olenko sairastanut, mutta  unohtanut?

Mitä minä oikein muistan? Ostin hienon pyörän jota Miitta Sorvali (ehkä, henkilöstä on vielä vähän epävarmuutta, no, joku nainen kumminkin) kehui. Miehen siskon poika oli juuri eilen pyöräkellarissamme pyörääni katsellessaan ihmetellyt miehelle, että miksi ihmeessä se tämänkin osti, kun eihän se edes tällä aja!? Mutta haloo, sehän on kesäpyörä. Pinkki, jossa edessä kori ja takana vihreät ruusukoristeiset pyörälaukut. Talviajo sillä olisi niin väärin kuin olla voi.

Ostin myös uimatossut, mutta en käynyt kertaakaan meressä uimassa. Kaduttaa! Siihen tulee muutos ensi vuonna. Aion muutenkin laittaa itseäni enemmän likoon, myös kuvainnollisesti, joten merikaste saa toimia sen konkreettisena symbolina.

Olen työskennellyt lelukaupassa, opettanut, pitänyt kaksi psykosynteesikurssia ja tehnyt vapaaehtoistyötä saattohoitajana.  Olen istuttanut satoja kukkasipuleita. Mitäs muuta? Lukenut kirjoja, kirjoittanut blogiin 72 kertaa, tämä mukaan lukien 73.  Käynyt kaksi kertaa eläintarhassa, neljä kertaa Tukholmassa (vain?!), paastonnut kahteen otteeseen. Pyöritellyt tukkaa. Hurahtanut avokadopastaan ja nahkahousuihin ja nauttinut molemmista estoitta.

Olen ihan tyytyväinen vuoteeni, mutta tunnen kyllä että elämäni on muuttumassa (tai no koko ajanhan se muuttuu, halusi tai ei). Joskus ajattelen, että onko tyytyväisyyteni ja luottavaisuuteni jotenkin harhaa, ja keikunko koko ajan jonkun katastrofin kynnyksellä tajuamatta sitä tollouksissani itse. Tekisinkö jotain toisin, jos tajuaisin keikkuvani katastrofin kynnyksellä, vai jatkaisinko vain samaan malliin? Isoveli (erikoislääkäri) tuntuu alati epäilevän kykyäni pärjätä elämässä. Viimeksi isosiskolla sattumalta tavatessamme hän kysyi, että ”kuinka vähän sinulla oikein on opetustunteja nykyään? Onko taloustilanteesi aivan katastrofaalinen?” johon minä hölmistyneenä, (mutta alati yhtä nenäkkäänä pikkusiskona), että ”ei, onko sinun?”.  Toisaalta, tuttava jota näen harvakseltaan, jaksaa aina muistuttaa, että "sinähän pärjäät hienosti" (hän ihmettelee miten onnistunkin aina (noilla tuloilla!) asumaan kivasti kivoilla paikoilla. Itse hän omistaa yhteensä satoja arvoneliöitä Turussa ja Helsingissä ja on hyvin tietoinen, ettei se ole ollenkaan ilmaista.

Minullahan on yllin kyllin kaikkea! Mieskin aina muistuttaa sekä minua, itseään että opiskelijoita, että ennen vanhaan  kuninkaatkaan eivät osanneet edes haaveilla niistä mukavuuksista, joista me saamme nykyään nauttia itsestäänselvyyksinä ja tottahan se onkin. Lisäksi minulle on varta vasten neulottu ja lahjoitettu uudet villasukat.  Minulla on pomo, joka pitää minut vitamiineissa, käsivoiteissa ja  aidossa samppanjassa (juuri kun saimme edellisen pullon tuhottua siellä hotellissa, tilalle ilmestyi joulun kunniaksi uusi!) ja tuoretta ananasta aamiaispöydässä (tuoreesta ananaksesta on tullut minulle jonkinlainen maksimaalisen ylellisyyden symboli). Minulla on kaikki Harry Potter-elokuvat ja koko Green Wing-sarja, ynnä BBC:n kuusiosainen Ylpeys ja ennakkoluulo-sarja kotona dvd:llä katsottavissa koska vain. Käsilaukkuni (no, epämääräinen  vetoketjuton nahkanyssykkä, oikea rosvon unelma, mutta minun myös, koska sinne saa vaivattomasti nakattua yhtä sun toista ja yhtä helposti kaivettua esiin) on valitettavasti tullut päivittäisen, usean vuoden käytön jälkeen tiensä päähän ja ajattelin, että ostan joulubonuksillani uuden, nahkaisen ja pihistelemättä juuri sellaisen kuin haluan. No, en löytänyt moneen päivään mitään, mutta eilen löysin vihdoin unelmakassini. Italialainen, ketun värinen, aitoa nahkaa. Samanlainen pussukkamainen, reilun kokoinen ja hyvä kantaa olalla kuin vanhakin. Löysin sen Fidasta. Se oli aivan käyttämätön. Maksoi 22 euroa. Miten tässä voisi muuta olla kuin tyytyväinen! Onnellista uutta vuotta 2014 kaikille!

 

  Lea Michele: Old Lang Syne: http://www.youtube.com/watch?v=9FwS4SQSlfc