Hipatonta, tipatonta...

Vuosi vaihtui ystävien seurassa, ja yleensähän tammikuu seisoo heti siinä edessä ankeana kuin betoniseinä, mutta tänä vuonna lasku olikin aavistuksen pehmeämpi, kun meidät oli kutsuttu vielä toisiin juhliin (”rääppiäisiiin”, muka, vaikka pöytä oli laitettu koreaksi erilaisin mäti/smetanakombinaatioin ja oli savukalaa ja silliä ja graavia kalaa ja uunikalaa ja perunasalaattia ja vaikka mitä!) vuoden ensimmäistä päivää juhlistamaan. Isäntä sanoi kutsuneensa porukan koolle etupäässä siitä syystä, että pääsisi vihdoin käyttämään ja näyttämään hienoa glögilasikokoelmaansa ja tajusin, että koko jouluhan meni tyystin glögittä! Vahingossa! Ainoa sitä muistuttava juoma oli se hehkuviini Gamla stanissa joskus marraskuussa. Mutta ei enää joulujuttuja. Nyt on uusi vuosi ja katse suunnattu jo eteenpäin. Sen vain sanon, että tuntui mukavalta, pehmeältä ja symboliselta sekä lopettaa, että aloittaa vuosi ystävien seurassa. Turvalliselta.

 

Tammikuu on päässyt hyvään vauhtiin tai ainakin jonkinlaiseen vauhtiin, tai no, ainakin alkanut. Tein joitain laimeita yrityksiä uudenvuodenlupauksiksi, kuten päivittäistä ulkoilua oli keli mikä hyvänsä. Alituinen pimeys vie kyllä voimia. Onneksi lelukaupassa on väriä ja valoa. Olen alkanut kauko- ja valonkaipuussani tähyillä yhä useammin kaleidoskooppiin. Ajattelin lähettää vinkin Niksi-Pirkkaankin. ”Masentaako pimeys, eikä mahdollisuutta aurinkolomaan ole? Hanki kaleidoskooppi (6,50e)!”. Ei minua kyllä oikeasti mikään masenna. Varsinkaan enää, kun saimme yllättäen moottoroidut säädettävät sängyt! Ne tulivat vanhan Ikean rimpulan tilalle, jonka yksi jalka oli aivan vääntynyt ja keskellä olevan metallisen tukijalan jännitin alituiseen rouhivan kammottavia jälkiä puulattiaan, vaikka sen alle olikin jo taiteltu joogamatto.

Yksityiskohta palapelistä

En ollut edes ymmärtänyt haaveilla säädettävistä sängyistä.  Mies oli taas auttamassa ystäväänsä, joka oli saanut tällä kertaa toimeksiantona tehtäväkseen tyhjentää asunnon Merikadulla.  Hän soitti juuri kun olin katsomassa 70’s showta, jossa oli hauskoja vitsejä Donnan kihlasormuksen pienuudesta (”Oi, minulla meni jotain silmään!” ”Onko se Donnan kihlasormus?” ”Ei, se on joku isompi” ja ”Nosta se sormus äkkiä maasta, muuten joku hyönteinen nielaisee sen!”) Muutenhan tämmöinen vitsailu olisi mautonta, mutta Eric oli jättänyt tulematta omiin häihinsä ja siksi oli ihan paikallaan että ystävät  kiusasivat häntä jälkikäteen. Oli miten oli, juuri kun olin katsomassa ohjelmaa, mies soitti ja kysyi haluammeko me moottorisoidun sängyn johon minä yllätettynä, että en tiedä... ei kai?, johon mies, että täältä semmoisen nyt kuitenkin saisi ja että enkö minä muka inhoa sitä vanhaa klenkkasänkyä ja minä (ärtyneenä, koska ainakin yksi vitsi oli jo mennyt sivu suun!) kyselin puolivillaisesti katse samalla tiukasti ruudussa,  että onko siihen pissattu/oksennettu/kuoltu johon mies, että ei hän voi tietää, mutta ihan uusilta nämä patjat näyttävät, tule itse katsomaan, saat raitista ilmaakin. Ohjelma loppui ja niin minä  kävelin tihkusateessa Merikadulle ja sänky näytti hyvältä, uudelta ja jotenkin yllättävän sirolta (näin jälkikäteen ajateltuna tulin tosin ihastelleeksi myös, että tuossahan on soma pikku flyygeli, joten mitä ilmeisimmin kyseessä oli optinen harha) ja kiemurteli tottelevaisestija äänettömästi seuraten jokaista kaukosäätimen painallustani ja läpäisi tarkan haistelutestini ja kun miehen ystävä lupasi vielä viedä Ikean rotiskon samalla mennessään, asia oli sitä myöten selvä ja noin tuntia myöhemmin meillä oli uusi sänky, joka ei enää näyttänytkään erityisen sirolta, vaan tuntui hallitsevan koko tilaa, mutta tuossa se nyt on ja pysyy ja onhan se kieltämättä aikamoinen peli!

 

Tottakai sitä piti kokeilla ja tein erilaisia säätöjä (pääpuoli ylös, polvitaipeet ylös, v-asento...) ja mies härnäsi yrittämällä jäljitellä  mittarimatomaisesti liikkuvan sänkyni liikkeitä omansa kanssa johon minä tuskastuneena komensin,  että älä matki, vaan keksi itse omat säätösi ja kun kumpikin oli aikansa säädellyt, sänky muistutti Linnanmäen vuoristorataa ja minuun iski paniikki että kun (niin optimisti minäkään en sentään ole, että rohkenisin meidät tuntien käyttää tässä yhteydessä sanaa ”jos”) mekanismi hajoaa, olisi parempi että sänky olisi jotakuinkin normaalissa asennossa mieluummin kuin vuoristoratamaisena tilataideteoksena ja asetin määräyksen, että sänky on joka säätelysession jälkeen palautettava normiasentoon ja että äärimmäisiä, hupimielessä kokeiltuja absurdeja asentoja tulee välttää. (Tämä on vähän saman suuntaista  ajattelua kuin se Maija Poppasen pelottelu, että jos irvistelee ja kukko kiekuu ja tuuli kääntyy juuri silloin  (vai miten se nyt meni?), naama jää ikuisiksi ajoiksi irveeseen, mutta en halua ottaa riskiä).

Toinen yksityiskohta palapelistä

Muuta raportoitavaa minulla ei tähän hätään oikein olekaan.  Olen luvannut antaa itselleni alkuvuoden aikaa ja tilaa käydä läpi tähän asti elettyä ja vaelluksen jälkeen aikaa ja tilaa uusien asioiden, oivallusten ja tavoitteiden nousta spontaanisti esiin. Katin kontit. 3.1. olin jo vähän levottomassa ja pettyneessä tilassa, että mitä, eikö muka mitään uusia oivalluksia nouse, vaikka tilaa ja aikaa on annettu vaikka millä mitalla?! Kannattaisikohan tämän vuoden yhdeksi teemaksi valita kärsivällisyys..?

Anssi Kela: Aamu:http://www.youtube.com/watch?v=rzxUEsIqxls