Jalkavammoja, hippimummoja ja viininäätiä

Nyt kaduttaa. Löysin netistä oikein listan Santiago de Compostelan vaellusta käsitteleviä blogeja ja istuin silmät pystyssä niitä lukemassa pitkälle pikkutunneille! Olin pirteä, koska lelukauppapomo oli syöttänyt meille pitkän kaavan mukaan herkkuja Farougessa ja paistetun halloumin, valkosipulihärän ja suklaavaniljajälkiruuan ohessa nautin vielä viiniä ja makeaa libanonilaista kardemummakahvia.  Mutta niihin blogeihin. Löysin uskomattomia kuvauksia erilaisista mätää ja verta vuotavista puhjenneista rakoista, turvonneista polvista,  sinipunaisiksi tulehtuneista päkiöistä, kramppaavista pohkeista, korvalehdistä, jotka olivat niin pahasti palaneet, että nahka irtoili riekaleina ja punaisiksi ja kipeiksi palaneista huulista. En olisi halunnut tietää ihan niin paljoa. Muutenkin se aurinkoasia ihmetyttää. Ei meistä kumpikaan ole mitenkään herkkä palamaan, mutta kun siitä aurinkovoiteesta on niin toitotettu, olen varannut meille yhden pienen tuubin +30 suojakertoimella. Jo sitä valitessani tuhahtelin halveksivasti tarjolla oleville puteleille ja ajattelin että no tuon läpi nyt ei sitten pääse mikään ja että on tämä maailma mennyt kummalliseksi, minun nuoruudessani jos halusi olla ylivarovainen, auringonotto aloitettiin jollain suojakerroin kutosella. Mutta se yksikin bloggaaja oli palanut +50 suojakertoimesta huolimatta. Miten voi muka olla?!

Mutta ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin. Apteekki löytyy kuulemma suunnilleen joka kylästä eikä kukaan nipota minkään reseptien perään, vaan Burana 600 saa vaikka millä mitalla, ja Voltarenia, joka meillä on reseptivapaata ainoastaan kipugeelinä, saa niin ikään halutessaan tabletteina, jos sillä nyt mitään merkitystä on. Ja ”Turhan Tallaajien” blogista luin heidän kohtaamistaan inspiroivista hahmoista, joista yksi oli reilu kuusikymppinen ”Hippimummo”, joka askelsi päivästä toiseen kelistä piittaamatta sandaaleissa, ilman sukkia, ja jos mutaa oli yli pohkeen, hän vain rullasi froteehousunsa ylös polviin ja sitoi ne kumilenkeillä.  Ja joka iltapäivä hän porhalsi Turhan Tallaajien ohi hyväntuulisena pikkuruinen reppu selässä keikkuen, muovikassissa patonki ja viinipullo.  Itsensä Turhan Tallaajat nimesivät ”Viininäädiksi”, kun olivat kärkkäästi täyttämässä pullojaan paikallisilla etiketittömillä tynnyriviineillä. He (kuten moni muukin) myös sanoivat, ettei reissussa ainakaan laihtumaan pääse, siitä pitävät tarjottavat paneroidut ja sokeroidut matkan antimet huolen.

Eilen osuin Kanuunassa pöytään, jonka tarjontaa tutkiessani sisälläni läikähti lämmin tunne: minä pidän tuosta ihmisestä! Mitään ihmistä ei tietysti ollut mailla eikä halmeilla, mutta kun rekissä olivat sulassa sovussa Hello Kittyt ja Jack Wolfskinit, ei voinut välttyä ajatukselta, että tässä on tavaroitaan tuonut myyntiin hengenheimolainen. Ostin miehelle kaksi Jack Wolfskinin paitaa; lyhythihaisen oranssiruudullisen teknisen  kauluspaidan, jossa on takana tuuletusvyöhykkeet ja kaikki, ja pitkähihaisen harmaaruudullisen, jossa on samat hienot ominaisuudet. Niin ja katkolahjehousut! Että kävikin tuuri! Enää pitää opetella kieli. Blogeista kävi ilmi että ei siellä tosiaan englannilla pärjää, olen minä sen saman lukenut jo kymmeneen kertaan matkakirjoistakin, mutta olen tuudittautunut ajatukseen, että puhutaan sitten italiaa, mikä  ei ole täysin pösilö, mutta kuitenkin jokseenkin kaukaa haettu ajatus, vähän kuin että menen Norjaan ja puhun siellä ruotsia). Toisaalta onhan tässä vielä neljä päivää aikaa. Takana on se suggestopedinen viikonloppu, josta muistan vielä miten sanotaan oikealla ja vasemmalle ja eteen ja taakse ja nyt ostin Shakiran ”Grandes Exitos”- cd:n 50 sentillä. Kuuntelen sen muutamaan otteeseen, opettelen pari kertosäettä ulkoa ja eiköhän sitä sitten aleta olla valmiita reissuun!

 Gianluca Grignani: Cammina nel sole: http://www.youtube.com/watch?v=DkSMOJ1TMTg