Kanta-asiakas

Minulla ei ole plussakorttia, s-etukorttia, ykkösbonuskorttia eikä muitakaan kanta-asiakaskortteja, paitsi yksi: Viking Linen kanta-asiakaskortti. Tästä syystä (ja koska he lähettävät minulle usein sähköpostia) ajattelen olevani heille aivan erityisen tärkeä asiakas, joka tunnetaan ja josta keskustellaan toimistolla. Vaikkapa tähän tyyliin:

(Kaksi punaisiin pukeutunutta VikingLinen tätiä pyörii jakkaroillaan toimistossa ja juttelee).

-Aika hiljaista.

- No niin on, (näpyttelee tietokonetta), ja laivoillakin taas tosi väljää.

-          Mutta onhan meillä se yksi Pölhö-Kustaa Punavuoressa.

-          Jaa niin se.

-          Se lähtee AINA, jos sille tarjotaan ilmaista risteilyä.

-          Paitsi että sillä pitää aina olla ikkunallinen A-hytti.

-          Joo, siitä se on tosi tarkka.

-          Laitetaanko sille taas sähköpostia?

-          Juu, laita laita! Mää otan aikaa kellosta.

-          Nyt lähti!

-          Yksi, kaksi, kolme, neljä… ( tietokoneesta kuuluu ”PLING!”). Joko se vastasi?

-       Juu. Nielaisi taas syötin saman tien. On se kyllä varma nakki. Ja hyvässä lykyssä se sortuu taas ostelemaan Odd Molly-tuotteita yli varojensa.

-          No sehän on varma!

Ja niin minä olin taas kyntämässä merta. Ja hetken aikaa jo ehdin katua, sillä siellä oli jotkut Kuubaviikot ja taxfree-myymälässä oli joku keikarimaiseen liiviin ja rusettiin pukeutunut myyntitykki kuuluttamassa että ”Meillä on täällä risteilyllä mukana Vladimir. Hän on tullut kaukaa Kuubasta asti ansaitsemaan vähän elantoa perheelleen. Vladimirilla on viisi lasta – vaikka ei uskoisi!! Te voitte auttaa Vladimiria elättämään perhettään ostamalla häneltä sikarin! Kyllä kelpaa sitten kotona tuprutella.” Ja pöydän ääressä istui katse pöytään nauliintuneena joku setä tunkemassa putua sikarikääryleisiin ja minä lähdin pois ja olin taas pyjamassa ennen iltakahdeksaa (mennen tullen, paikallista aikaa).  Mutta kyllä oli Tukholmassa keväistä ja mukavaa! Minulla oli treffit Tukholmanystävättären kanssa Slussenin kukkatorilla ja sitä ennen ehdin kuljeskella omia teitäni pitkin poikin Södermalmia ja valitsin taas vähän eri reitin ja päädyin Katarinakirkon pihalle ja suoraan Anna Lindhin perhehaudalle! Viime kerrallahan jouduin vastentahtoisesti käymään NK:lla eikä se vastentahtoisuus siitä johdu, että minulla olisi jotain hienostelua vastaan, vaan nimenomaan siitä, että olen aina haistavinani Anna Lindhin veren jo ala-aulassa, eikä se ole omiaan lisäämään humputteluhaluja. 

Ystävättären kanssa kuljeskeltiin sitten pitkin poikin ja nähtiin muun muassa ison luokan elokuvan tekoa Hornsgatanilla (tai nähtiin ja nähtiin, pelkkää odottelua ja kauhea määrä jättikokoisia valaisimia ja nostureita ja ranteenpaksuisia kaapeleita (tai jotain) ja rekkaa rekan perään, ja me oikein norkoilimme siinä hyvän tovin siinä toivossa että näkisimme vilaukselta Mikael Perspbrandtin tai Mikael Nyqvistin tai jonkun muun ihanan, mutta ei mitään, mutta siinä odotellessamme nojailimme kaiteen yli ja katselimme Maria Magdalenan kirkon suuntaan ja Tukholmanystävätär tiesi kertoa, että kirkon lähistöllä on tehty niin järeitä maanalaisia räjäytyksiä, että oli ihan hilkulla ettei Ebert Taube singahtanut kirjaimellisesti haudastaan!

Sitten minä halusin taas Vanhaan kaupunkiin rautatien alittavan tunnelin kautta ja Tukholmanystävär hoki että ”ai kamala, ai kamala” ja minä kysyin että mitä niin hän sanoi että mitä jos Riddarfjärdenin vesi yhtäkkiä nousee ja vyöryy tänne tunneliin ja minä sanoin että sitten juostaan ja kovaa. Sitten kuljeskeltiin pitkin poikin ja kikateltiin ja juotiin lasit viiniä Cafétabacissa Stora Nygatanilla ja käytiin ihanassa kolmen kerroksen Indiskassa ja vaikka aikomukseni on edelleen luopua turhasta ryöhnästä, en saanut silmiäni irti vaaleanpunaisesta ripustettavasta pikkulinnusta ja sanoin Tukholmanystävättärelle, että tuntuu kovin vaikealta ajatus jatkaa elämääni ilman tuota lintua ja hän sanoi, että ”No perkule” ja vei linnun kassalle, maksoi ja ojensi minulle! Muistoksi! Ja sitten lampsittiin takaisin Södermalmille ja Tukholmaystävätär sanoi että käydäänkö Cajsa Wargin kaupassa ja minä olin ihan että missä? Ja hän ei ollut uskoa korviaan, että minä en muka tiedä mikä on Cajsa Wargin kauppa ja sitten minua vietiin ja kun päästiin perille Renstiernas gata 20:een, kävi ilmi, että kyseessä on luomutuotteita ja muita korkealaatuisia elintarvikkeita myyvä kauppa ja ystävätär kiskoi minut liha-altaalle, tökkäsi sormensa paksuun jauhelihapihviin (oli siinä muovi välissä) ja julisti: ”Tämä on parasta mahdollista luomulammasta.  Ei muuta kuin suoraan pannuun!” Sitten hän tökkäsi valkoista möhkälettä, jonka välistä tursusi jotain täytettä ja lausui: ”Luomulintua. Ei muuta kuin suoraan uuniin”. Ja vaikka yritin pyristellä, sillä minulla oli jo vähän kiire satamaan, hän kiskoi minut vielä myymälän takaosaan, tempaisi auki pakastinkaapin oven, sieppasi käteensä tölkin ja messusi: ”Tämä on jäätelöä, jonka valmistamiseen on käytetty ainoastaan luomukermaa ja mustikoita!” Kieltämättä kaupan anti jäi mieleen ja taas opin jotain uutta. Mutta parasta oli se kevät ja lämpö ja lumikellot ja pursuilevat kukkatorit. Kun tulin aamulla Helsinkiin lunta oli vielä vaikka kuinka, oli KYLMÄ eikä Kauppatorilla ollut myynnissä kuin lanttuja ja pipoja.

Cajsa Wargin kauppa