Palapeli opettaa

Julistin mielessäni tämän vuoden teemaksi työn ja kuinkas kävikään? Miehen sisko menetti äänensä ja kutsui minut heti lukuvuoden ensimmäisenä päivänä sijaisekseen.  Ja koska olin julistanut mitä olin ja koska miehen siskon piti päästä lääkäriin, suostuin, vaikka minulla oli palapelin kokoaminen pahasti kesken. Ja samaan syssyyn soitti isä ja kysyi mitä puuhailemme ja minä kerroin, että täällä on kauhean hektistä, sillä minut repäistiin työelämään suoraan palapelin äärestä ja että missä välissä minä nyt sen saan valmiiksi, sillä enhän minä nyt joka paikkaan voi revetä ja isä neuvoi minua tekemään ensin ne työt, joista maksetaan rahaa ja ulkoistamaan palapelin tekemisen miehelle (aivan naurettava ajatus). Mutta otin onkeeni isän neuvosta ja niinpä olen menneellä viikolla opettanut ja opettanut ja opettanut (paitsi miehen siskon, myös omat tuntini) ja niin palapeli on maannut keskeneräisenä olohuoneen lattialla yli viikon, kunnes viimein sain viimeisen palan paikoilleen viime yönä kello 01.32. Ah onnea!

Palapelit eivät todellakaan ole erikoisalaani. Olen koonnut niitä elämäni aikana valmiiksi saakka ehkä yhden ja aloittanut paria muuta ja jättänyt ne kesken. Se on niin tuskastuttavan hankalaa ja hidasta ja jotenkin niin turhaa, mutta nyt oli kyseessä poikkeustapaus, sillä kyseessä oli palapeliversio Katja Tukiaisen maalauksesta ja minä RRRRAKASTAN Katja Tukiaisen tyttö- ja bambiaiheisia kuvia ja hänen suosimansa pinkki on voimavärini ja ajattelin, että äkkiäkös tuommoisen viidensadan palan palapelin kokoaa ja sitten voin liimata sen pahville ja ripustaa vaikka seinälle. Kuten sanottua, en ole mikään palapeliekspertti, mutta sen verran minäkin tiedän, että on olemassa paaaaaljon suurempiakin palapelejä, ainakin tuhannen ja kahdentuhannen palan kokoisia ja niinpä ajattelin, että tämä on joku lasten versio.  Voi veljet, miten väärässä olinkaan! Olin tulla hulluksi jo reunoja kootessani ja toisesta sivusta tuli monta senttiä pitempi kuin toisesta ja sitten piti hakea kohtaa, jossa oli käyttänyt palojen sovittamisessa kenties enemmän voimaa kuin taitoa ja kun löysin sen, tajusin ensimmäisen palapelin tarjoaman opin. Nimittäin sen, että palapeliin ja ihmissuhteisiin pätevät samat säännöt. Jos se on se OIKEA, palat loksahtavat vaivattomasti kohdilleen ja voi alkaa rakentaa jatkoa varmoin ottein ja turvallisin mielin. Jos se on väärä ja survoo eteenpäin väkisin, jatko alkaa takuuvarmasti mennä vähän vinoon ja lopputulos tuskin on kaunista katseltavaa. Jouduin siis nöyrtymään, purkamaan ja palaamaan takaisin, mutta lopputuloksen kannalta se oli ainoa oikea ratkaisu.

Palapelissä oli paljon pinkkiä ja oikean palan löytäminen tuntui aluksi täysin ylivoimaiselta ja olin jo luovuttaa, mutta viimein tajusin, että oikean ratkaisun löytämiseksi pitää ottaa etäisyyttä itse asiaan(= pinkkiin palaan) ja kiinnittää huomio isompaan kokonaisuuteen, eli ympäröivien palojen muotoon. Ja opin kiinnittämään huomiota pieniin yksityiskohtiin. Tämä on lommolla tästä kohtaa ja tässä on tämmöinen paksu pykälä ja tässä taas vasemmalle viistävä kolo. Ja tajusin, että palaset pienine ominaispiirteineen ovat kuin me ihmiset, joilla jokaisella on omat lommonsa ja erityispiirteensä ja että jos toivoo kokonaisuuden toimivan harmonisesti on aivan turha edes odottaa, että kahta täysin identtistä palaa löytyy, vaan pitää hyväksyä jokaisen erilaisuus ja mukautua siihen ja luottaa että jokaiselle löytyy oma paikkansa juuri sellaisena kuin hän on.

Koska olen kärsimätön luonne, otti todella koville kun ei edellä mainituista oivalluksista huolimatta löytänyt oikeaa palaa. Silloin huomasin useaan otteeseen ajattelevani, että minä olen oikeassa ja pelinvalmistaja väärässä (= olen takuulla käynyt läpi kaikki vaihtoehdot, mutta juuri kyseinen pala puuttuu kokonaan). Koska tämä ajatus toistui miltei jokaisen palan kohdalla ja paloja kuitenkin oli röykkiöittäin lattialla, en voinut heti lähteä tekemään reklamaatiota, sillä todistettavasti ainakaan kaikki palat eivät voineet puuttua ja niin jouduin vain nöyrtymään sen ajatuksen edessä, että minä en vain osaa ja että syy ei automaattisesti ole aina muissa (ja jouduin myöntämään, että olen aika kärkäs syyttelemään toisia, kun asiat eivät suju mieleni mukaan). Ja niinhän siinä sitten kävi, että kaikki palat olivat asianmukaisesti mukana ja jokaiselle löytyi paikkansa ja minä olin koonnut sen loppujen lopuksi aivan itse ja oppinut samalla monta tärkeää asiaa. Palapeli on zen! Olo oli kuin Olympiavoittajalla. Ehkä kokoan joskus toisenkin.

Whitney Houston: One moment in time: http://www.youtube.com/watch?v=Wx4v6cO1GMk&feature=related