Karmivan tyttömäistä

Huomenna, kuten tietänette, vietetään loppiaista ja se tarkoittaa ikävä kyllä sitä, että kuusi on nyt riisuttava silkkiruusuista ja -orkideoista, kardinaali- ja muista linnuista, poneista, bambeista,  yksisarvisista, dromedaareista, jääkarhuista,  enkeleistä, palloista, kristalleista ja matelijoista (vitsi vitsi, siis tuo viimeisin).  Vaihdoin kuusen koristusta viimeisimpien hankintojeni myötä ja olen siihen nyt niin kiintynyt, että oikein sydämestä riepoo kun koristeet pitää pakata vintille odottamaan ensi joulua. Tuskaa lievittää vähän se, että postiluukusta kolahti juuri Korpikankaan siemenluettelo, jonka ääressä on mukavaa suunnitella kevään kylvöksiä. Mutta vielä eletään joulunaikaa. Ja tänään haluan puhua joulukoristeista. Koristeet ovat tärkeitä! Jos teillä on lapsia, on ehkä hyvä tiedostaa, että lapsuuden joulukoristeet jättävät mieleen pysyvän jäljen. Tähän jouluun saakka olen ajatellut, että se jälki on ehdottoman lämmin ja myönteinen, mutta mies sai minut tajuamaan, ettei näin suinkaan aina ole.  Niin kuin tiedätte, jos olette lukeneet aikaisempia kirjoituksiani, vietimme tänä vuonna joulua Nuuksiossa miehen siskon tyttären kotona. Siellä oli mahtava nelimetrinen kuusi, joka oli tietysti niellyt koristeita laatikkokaupalla, niin että kaikkea ei millään pystynyt sisäistämään ensivilkaisulla. Aattoillan ollessa jo pitkällä mies säikäytti minut puoli metriä irti nojatuolista mylvähtämällä aidosti järkyttyneenä: ”Mitä TUO tuolla tekee!?”  osoittaen vapisevalla sormellaan kohti kuusta. En meinannut millään käsittää mistä on kyse, kunnes minulle selvisi, että hän osoitti kaunista, isohkoa valkoista koristetta, jonka keskelle oli liimattu enkelikiiltokuva. Kävi ilmi, että se oli valkoisista hevosenjouhista tehty koriste (tähti, josta roikkui viuhkamainen pitkä häntä). Miehen sisko selitti, että se on kulkeutunut heidän lapsuudenkodistaan ensin heille ja sitten esikoistyttärelle ja että edellisenä jouluna oli julistettu yleinen hätätila, sillä hevosenjouhi/enkelikoriste oli joutunut hukkaan. Mies tuijotti sitä inhosta vavisten ja minä aavistin, että tähän liittyy nyt jokin tarina (miehen perheessä kaikkeen liittyy yleensä tarina, mutta tämän halusin ehdottomasti kuulla heti paikalla).  Pettymyksekseni mitään tarinaa ei tullut. Mies vähätteli reaktiotaan ja sanoi, että hän ei vain "erityisemmin pidä” tuosta ja minä tivasin miehen siskolta ovatko he edesmenneen isoveljen kanssa kenties joskus muinoin pelotelleet miestä koristeella, mutta ei hän muistanut (tai tunnustanut) mitään sellaista tapahtuneen. Painoin päälle ja lopulta mies (saadakseen minut kimpustaan) mutisi, ettei tykkää hevos/enkelikoristeesta, koska se on niin ”tyttömäinen”. Haloo! Nyt on kyse joulukoristeista, ne ovat järkiään ”tyttömäisiä” enkä hellittänyt, vaan tivasin, että millaiset koristeet sitten hänen mielestään ovat ”miehekkäitä”, mutta hänpä ei jäänytkään sanattomaksi, vaan vastasi kuuluvasti ja varmasti: "Pallot. Ja köynnökset!" No, mies voitti tällä kertaa, mutta vielä minä sen tarinan hänestä kiskon...

Asha Ali: A promise broken: http://www.youtube.com/watch?v=hYR6hCrt9_Q&feature=related