Ah, miten rakastankaan kirjapiiriämme! Jokaista sen jäsentä yksilönä ja aivan erityisesti sitä maagista ja voimauttavaa ja luottamuksentäyteistä ilmapiiriä joka sitä ja meitä jäseniä jokaisessa tapaamisessamme suojelee ja ympäröi. Siellä on hauskaa. Ja siellä on syvällistä. Ja mainitsinko jo, että siellä on HAUSKAA. Ja kirjoistakin puhutaan. Tällä kertaa tosin vähemmän kuin yleensä, ehkä puimme kuolemaa niin paljon viimeksi, että Tina Lundanin Ensimmäinen kesä ei nostattanut suuria tunteita eikä tuntunut hirveän syvälle uponneen kehenkään. Mutta pitää ymmärtää, että tässä välissä on tapahtunut niin paljon. On ollut joulu ja Merete Mazzarellalta on tullut uusi kirja, jossa hän kertoo hurjasta rakastumisestaan suomenruotsalaiseen filosofiin ja siitä miten rakkaus mullisti hänen elämänsä kertakaikkiaan niin, että Huvilakadun asuntokin piti myydä. Mutta emme me valinneet Mereteä seuraavaksi kirjaksi vaan kirjapiirin uusi jäsen sai ehdottaa ja hän ehdotti Karin Ehrnrootin kirjaa Vinoon varttunut tyttö tai jotain sinnepäin, ja se hyväksyttiin.
Mutta viis kirjoista (tällä kertaa) ja huomio naisiin. Ikähaitari kirjapiirissä on reilusta neljästäkymmenestä reiluun kuuteenkymmeneen ja voi mikä voima, vahvuus ja viisaus porukkaan mahtuukaan! Pääsemme Taka-Töölöön erään jäsenen kyydissä. Hän sukkuloi sujuvasti autollaan valtavien lumipenkkojen yli ja tietää kaikki kadut ja on niin ajan hermolla, että tietää senkin, että jossain on ratikka pudonnut kiskoilta jolloin hän olisi voinut koukata reittiä, jolla ei yleensä saa ajaa, mutta ei kehdannutkaan, sillä poliisi oli jo ehtinyt paikalle ohjaamaan liikennettä ja sitten hän parkkeeraa suvereenisti ja pokkana suoraan kirjapiirikokoontumistaloa vastapäätä lumikinokseen. Päivänä jolloin huomattava osa pääkaupunkiseudun autoista seisoo parinkymmenen auton ketjukolarin ruuhkauttamalla Tuusulanväylällä ja jopa ydinkeskustan kadut ovat paksun, puuromaisen sohjon peitossa. Sitten hän kirjapiirin parisuhteisiin liittyvän keskustelun lomassa viittaa sivumennen ex-puolisoonsa ja lapsensa isään ja mainitsee, että hänhän oli ”aivan infernaalinen pettäjä”, joka saattoi käydä naisissa vaikka kauppareissulla, sillä aikaa kun lohi oli uunissa ja odotti kermaa jota mies oli lähetetty hakemaan. Minä tartun heti kepeästi kerrottuun anekdoottiin niin, että meinaan saada viinirypäleen väärään kurkkuun ja hirveä hra Infernaalinen Pettäjä alkaa välittömästi elää päässäni ja ilmoitan heti, että haluan mainita hänet blogissani, saanko? Ja hän sanoo silmät tuikkien, että ihan vapaasti, ”eipähän mene komea mies täysin hukkaan”. Siinä teille mallia irtipäästämisen ja eteenpäin menemisen jalosta taidosta! Ei tippaakaan katkeruutta, opiksi on otettu ja löydetty uusi, lempeä ja rakastava puoliso ja Infernaalinen Pettäjä saa tehdä mitä lystää.
Sitten puhutaan kaikesta mahdollisesta, sielunkumppanuudesta ja Platonista ja kohtalosta ja kuolemanjälkeisestä elämästä ja Jumalasta ja sitten tulee puhe Hesarissa olleesta suru-uutisesta jossa kerrottiin Forumin katolla majailleen huuhkajan kuolleen herpekseen. Miehen sisko kertoo, että uutinen oli herättänyt suurta huomiota hänen kollegojensa keskuudessa ja eräs oli ihmetellyt kovaan ääneen, että miten se voi olla mahdollista? Että eihän huuhkajalla edes ole huulia? Ja toinen oli jatkanut, että se saattoi olla sukuelinherpes, mutta sitten piti miettiä, että onko sillä niitäkään ja että kylläpä onkin mystinen juttu. Ja sitten eräs kirjapiiriläisistäkin yhtyi tähän tahattomaan hulluuteen tiedustelemalla asiallisesti, että hekö kuitenkin onnistuivat saamaan huuhkajan kiinni, vaikka ei kai kuolleen linnun pyydystäminen ole läheskään niin haastavaa kuin elävän ja lentokykyisen ja minä olin tässä vaiheessa jo aivan avuttomassa tilassa ajatellessani huuliherpeshuuhkajaa ja Infernaalista Pettäjää ja vaikka kumpikaan tarinoista ei ole sinällään mitenkään mukava (huuhkajarukka, rauha sen sielulle. Ruumishan täytetään ja pannaan vitriiniin Luonnontieteelliseen minun ja kaltaisteni töllisteltäväksi, toivottavasti ymmärrän edes silloin olla repeämättä räkänauruun toisin kuin kirjapiirissä) kumpikin osoittaa, että huumoria ja naurua voi irrota vaikka mistä. Eilen miehen siskon mies kertoi vitsin. Se menee näin: "Haluan kuolla rauhallisesti, syvässä unessa kuten isoisäni. En kauhusta kirkuen, kuten ne jotka istuivat hänen kyydissään..."
Laura Bell Bundy: Giddy on up:http://www.youtube.com/watch?v=3xfFbB2CRo8&feature=list_related&playnext=1&list=AVGxdCwVVULXc0vCmjxIxetBNVCPU2Vqbf
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti