Mikä sun on jänönen?

Ulkoilu nököjään aktivoi kirjoitushaluni, sillä nykyään kirjoitan blogiini melkein päivittäin! On vaikeaa päättää, kummasta pidän enemmän, aamu- vai iltalenkkeilystä. Molemmissa on puolensa. Aamulla saa pitää kadut ja rannat ominaan ja sekin on hienoa, että homma on hoidettu ikään kuin alta pois ja sitten on vielä kokonainen päivä käytettävänä.  Illalla on huonoa se, että liikkeellä on paljon muitakin. Ja he kaikki juoksevat minua paljon lujempaa. Tunnen itseni universumin hitaimmaksi ja painavimmaksi juoksijaksi, kun kaikki pyyhältävät minusta ohi, ja siinä on nieleskeltävää. Minulla ei ole sen vertaa uskottavuutta juoksijana etteivätkö turistit rohkenisi koska tahansa pysäyttää menoni ja pyytää minua näpsäisemään heistä kuva laivan/ patsaan/ puun/ kirkon edustalla.  Kaikelta tältä yleensä välttyy, jos lähtee liikkeelle tarpeeksi aikaisin. 
 

Mutta toisaalta illalla voi nähdä paljon enemmän!  Eilenkin näin  Paula Koivuniemen kapuamassa tilataksiin Albertinkadulla. Ja Esa Saarisen kulkemassa pitkin Bulevardia käsikynkkää kuningattarensa Pipsan kanssa.  Ja pienen ruskean koiran, joka innosta täristen odotti koirapuistossa, että emäntä irrotti sen hihnan ja joka juoksi puistoa päästä päähän haukkuen koko ajan HAUHAUHAUHAUHAUHAUHAUHAUHAUHAUHAUHAU! samalla kun emäntä keskittyi tyynesti Iltalehteen.  Ja riehakkaan lääkisopiskelijaporukan, joka oli sonnustautunut jätesäkkeihin ja leikki Hietsun rannassa leikkiä, jossa laulettiin vanhaa tuttua Jänis istui maassa – laulua, mutta sana ”torkkuen” korvattiin aina sanalla ”ryypäten” ja kun he tulivat kohtaan ”Mikä sun on jänönen, kun et enää ryyppäile, ryyppää pois, ryyppää pois, ryyyyyyppppäää pois!” (jolloin he ottivat pitkän huikan pulloistaan ja kikattelivat ja kieriskelivät hiekassa nuoruutensa innolla vailla huolen häivää), minä aloin oikein miettiä, että nii-in mikähän siinä tosiaan on, vaikka noillakin on tuolla selvästi aivan sikahauskaa. Sain vaivatta kasaan useampiakin syitä, mutta en sentään alkanut huutaa niitä ääneen jänistä leikkiville opiskelijoille, vaikka mieli teki. Onneksi on blogi, voin listata syitä tähän kirjallisesti.
 

Hieno baana(ni).

Ensinnäkin, hyvänen aika, minähän olen jo 43-vuotias! Jos tässä iässä juo viiniä suoraan pullon suusta ja kierii hiekassa jätesäkkiin sonnustautuneena, se ei ole hauskaa, vaan pelkästään surullista. Toisekseen, valvominen ei enää kerta kaikkiaan onnistu entiseen malliin.  Ja krapula on kauhea olotila paitsi fyysisesti myös psyykkisesti. Eivät ne opiskelijat sitä ehkä vielä tajua, nuorena sitä palautuu niin nopeasti, mutta tässä iässä laulujen lunnaita joutuu makselemaan päivätolkulla, mieli voi olla apea vielä pitkään sen jälkeen kun keho on jokseenkin toipunut. Urheilusta ei tulisi mitään, eikä olisi toivoakaan että pääsisi liikkeelle niin varhain että saisi nautiskella yksinään kaupungin kaduista ja rannoista. Yöuni häiriintyy, Nora Ephronkin kirjoitti että niin se vain on,  se on jo se toinen lasi viiniä ja yöllä kello kolme heräät pirteänä kuin tikka. Ajatus puuroutuu ja on vaikeaa olla nokkela ja hoksaavainen. Nykyään pitää muistaa hirveästi erilaisia salasanoja ja koodeja. Ei siihen alkoholin pehmittämillä aivoilla pysty. Ja  alkoholissa on  kaloreita aivan järkyttävästi!  Humputtelukilojen karistaminen keski-iässä käy työstä! Ja sitä paitsi, nyt ei OLE mitään kivoja bailuja tiedossa. Kaikki ovat terästäytyneet lomien jälkeen ja pikkujoulusesonkiin on vielä pari kuukautta.  Ystävillä on vaativia töitä ja muita velvoitteita.  Mutta  esimerkiksi joulukuussa meillä on kyllä perinteeksi muodostuneet munatotijuhlat ja minulla on syntymäpäivät ja on joulu ja uusivuosi.  Kaikkia juhlitaan, syödään hyvin ja varmasti korkataan useampikin viinipullo. Mutta pullon suusta ei juoda! Ettäs tiedätte, lääkisläiset! 

 

Marilyn Monroe, Forever Young: http://www.youtube.com/watch?v=LYoZh1Pzg1w&feature=related