Jo vain!

 

Olipa taas virvoittava Tukholman piipahdus! Uskomatonta miten tehokkaan irtioton arjesta niinkin pieni ja  nolo juttu kuin päivä Tukholmasssa-risteily voi tuottaa. Mutta minä olenkin konkari! Mukana on aina villasukat, kirjoja, oloasu ja tähtäimessä etupäässä omissa oloissani oleilu.  Minähän luen nopsaan ja hyvällä ruokahalulla kaikkea laidasta laitaan. Risteilykirjojen täytyy kuitenkin täyttää kaksi erikoisehtoa: niiden on oltava sellaisia, jotka aidosti haluan lukea, mutta niiden tulee myös toimia kilpenä sellaisia ihmisiä vastaan, jotka kenties näkevät minut juomassa kahvia tai syömässä meriaamiaista tai jotain muuta, ja surkuttelevat että tuo raukka on yksin tuolla ja taatusti ilahtuisi juttuseurasta! Jos pelkkä lukurauhan kunnioitus ei riitä pitämään lörpöttelijöitä loitolla, viimeistään kirjan kannen on tarkoitus viestittää mahdolliselle seuraan tuppautujalle, että tuo saattaakin tarkemmin ajateltuna olla hieman outo, ja laimentaa hänen haluaan lievittää yksinäisyyttäni. Tällä kertaa olin valinnoistani erityisen ylpeä: Toinen oli Brian L. Weissin ”Many Lives, Many Masters – The True Story of a Prominent Psychiatrist, His Young Patient, and the Past-Life Therapy That Changed Both Their Lives” (sininen kansi, mutta kirkkaan punaisena hehkuva teksti) ja toinen räikeäkantinen, rääväsuu Joan Riversin ”I Hate Everyone – Starting with Me” jonka kannessa mustiin pukeutunut Joan poseeraa tulipunaista taustaa vasten ja  teksti on painettuna hopeisena kimaltelevalle pohjalle. Molempien seurassa viihdyin mitä mainioimmin. Joan kertoi inhoavansa mm.  sitä jos joku esittelee lastensa/lastenlastensa kuvia ja sanoi, että aina kun joku kysyy että "saanko näyttää sinulle pari kuvaa", Joan sanoo että ainoastaan siinä tapauksessa, että minä saan esitellä kuvia paksusuolen tähystyksestäni. "Sinulla on siis lapsia/lapsenlapsia. So what? Minullapa on polyyppeja!" Hän osasi myös pukea nasevasti sanoiksi aina epämääräisenä häälyneen ärsyyntymiseni jatsia kohtaan: ” Learn the f***ing melody already!”
 

Tukholmassa halusin koluta vaihteeksi jotain uusia alueita ja siksi lähdin Södermalmilla aivan päinvastaiseen suuntaan kuin yleensä. Löysin hienoja puistoja ja eräässä niistä pohdin että tämä on varmaan se, missä Yrsa Stenius tapasi ulkoiluttaa mäyräkoiriaan.

Näin isoja tammia joilla oli kokoonsa nähden yllättävän pienet lehdet ja vietin pitkän tovin etsiskellen maahan pudonneita ehjiä terhoja, jotta voisin kasvattaa itselleni tukholmalaistammen (tai mieluiten pari, ettei se tuntisi itseään ulkopuoliseksi Turun terhoista kasvatettujen tammien joukossa). Melkein kaikki terhot oli tallottu hajalle tai ne olivat muuten haljenneet, mutta lopulta löysin kolme hyvää yksilöä. Pitäkää peukkuja että itävät. Minua on aina haluttanut katsastaa Ringvägen, joka näyttää kartalla kauhealta, mutta on niin iso ja pitkä, että on se nyt synti ja häpeä jos kaltaiseni Tukholmafani ei tiedä miltä se näyttää.

Nyt kävelin sitä pitkin Södersjukhusetille saakka. Iso, leveä tie, jonka varrella oli paljon kauppoja, kuntosaleja, ravintoloita ja asuintaloja. Aika paljon Mannerheimintien kaltainen. Bongasin paljon koiria, variksia, kerjäläisiä ja kirkkoja, ostin miehelle tuliaisiksi hänen toivomaansa näkkileipää ja itselleni mantelimassaa joululeivonnaisia varten. 

 

 

Palasin laivaan etuajassa ja nukuin kolmen tunnin päiväunet.   Kun menin illalla syömään, pääsin harjoittamaan yhtä lempiharrastuksistani, nimittäin salakuuntelua. Eivät minua niinkään ihmisten asiat kiinnosta, mutta kylläkin se, miten he asiansa pukevat sanoiksi. Ihanin oli  erään romanimiehen tilitys toiselle. Olivat ilmeisesti tavanneet sattumalta usean vuoden tauon jälkeen. Kertasivat tuttujen ja sukulaisten asiat, sairaudet, muutot, autokaupat sun muut. Sitten  toinen kertoi, että minähän olin kaksi vuotta linnassa, löysin siellä jumalan ja tulin uskoon. Jo vain lopetin kieroilut siihen paikkaan ! Ja se toinen siihen vaikuttuneena, läiskäyttäen tehosteeksi käsillään reisiään: Jo vain?!

 

 

 

Melissa Horn:  Om du letar efter nån: http://www.youtube.com/watch?v=AmbeTFKbxO8