Bullshitnollatoleranssi

 

Olen saanut opetuksen! Paastosta ei pidä kertoa kenellekään, siihen kohdistuva uteliaisuus, ennakkoasenteet, huoli ja ronkkiminen eivät tee sille hyvää. Ensi kerralla kerron siitä vasta jälkikäteen. Muutenkin kun on lähtenyt sellaiselle tielle, jolla kunnioittaa ja seuraa intuitiotaan ei paluuta entiseen ole.  Kun siihen yhdistetään vielä saattohoidon mukanaan tuoma ymmärrys elämän rajallisuudesta, seuraukset paitsi itselle, myös lähipiirille, ovat järisyttävät.  Valehtelu sekä itselle että muille käy mahdottomaksi.  Muutosten teko ei pelota. Omaa kehoaan ei  enää tarkastele kriittisesti, vaan sitä rakastaa kiihkeästi (näin lihaksikas ja vahva ja pystyvä! Tällähän voi tehdä vaikka mitä! Tällä pääsee paikkoihin!). Toisten miellyttämishalu laskee entisestä kahdesta prosentista nolla piste kahteen.  Jos jossain on huono olla, sieltä lähtee pois. Tarpeetonta sanoakaan, että mies ja muu lähipiiri ovat helisemässä!

 

Keskustelin puhelimessa miehen ex-vaimon kanssa.  Mies huuteli väliin, että ”tuo kyllästyy kaikkeen, paljosta vetoa että se kyllästyy siihen vaellukseenkin ensimmäisten seitsemän kilometrin jälkeen!” Ex-vaimo sanoi minulle, että älä tuosta piittaa, aina se on ollut tuommoinen ja paastooni kohdistuneista epäilyksistä hän sanoi että no hitto ensi kerralla mainostat etukäteen hämäävästi, että aiot vetää parin viikon ryyppyputken, ja katsot mitä sitten tapahtuu! Sitten hän kertoo miten hänet on ensin työpaikalla ylistetty maasta taivaaseen organisointikykyjensä, työmoraalinsa ja ihmissuhdetaitojensa perusteella, sanottu jopa että hän pystyisi yksin pyörittämään koko puljua leikiten, mutta heti seuraavassa käänteessä todettu ehdottomasti epäsopivaksi ja –toivotuksi henkilöksi mahdolliseen tulevaan projektiin sillä perusteella että hän hän jakaa elämänsä naisen kanssa, ja tämä on sentään, herre gud, kristillinen yhteisö!

Tämä on Gamla Stanista viime vuodelta, älkää menkö luulemaan mitään!

Tukholman ystävätär pirauttaa niin ikään sopivaan saumaan. Hän kertoo omasta työpaikastaan  ” aivan uskomatonta paskaa” ja siihen liittyvästä mielifantasiastaan. Siinä hän saapuu aamulla työpaikalleen (seurakuntaan), ja kuullessaan ”kansliasta kantautuvan ainaisen räksytyksen”, astuu koko 180 senttimetrin komeudessaan ovesta ja karjaisee: ”Maahan!” Sitten hän selittää kärsivällisesti ja lempeästi, että eikös me sentään olla kaikki itse aikoinamme valittu tämä työpaikka ja eikö nämä  asiat voitaisi kuitenkin hoitaa rauhassa ja vailla ylimääräistä paniikin lietsontaa, jotta kaikki voisimme nauttia rennosta ja miellyttävästä työilmapiiristä.  Ja sitten hän poistuu arvokkaasti.

Hän kertoo lisäksi ystävästään, jolla menee tällä hetkellä vähän huonosti. Kaiken kukkuraksi ystävä oli kaatunut ja loukannut silmänsä ja oli nököttänyt surkeana ystävättären sohvalla ”kuin puolikuollut panda”. Ystävätär, joka on saanut oman osansa ja sitä kautta runsaasti ensikäden tietoa lemmenhuolista, oli puuttunut asiaan lempeän päättäväisellä tavalla. Hän oli sanonut, että ”sitä Eeroa sinä et saa, etkä varsinkaan sitä Seppoa, joten nouse ylös ja lopeta tuo vonkaaminen. Ja itseäsi et ala tappamaan  soittamatta ensin minulle”.  Amen.

Juha Tapio: Paremmat päivät: http://www.youtube.com/watch?v=xI9hFpwFxeg