Mitä mieltä?

Luen mielelläni erään aikakauslehden nettisivuilla olevaa keskustelupalstaa. Se on mainiota viihdettä ja aiheet todella moninaiset. Se on melkein yhtä hyvä kuin Eduskunnan kyselytunti ja joskus, kun haluan todella hemmotella itseäni, seuraan molempia yhtä aikaa, kyselytuntia kuulokkeilla ja keskustelupalstaa ruudulta. Se minua vain ihmetyttää, että niin usein joku aloittaa keskustelun kysymällä toisten mielipidettä  jossain hyvin henkilökohtaisessa, puhtaasti makuasiassa, kuten vaikka siinä mikä Vallilan verhokuoseista hänen tulisi valita kotiinsa tai mikä nimi hänen tulisi antaa lapselleen. Kysyjä aloittaa että ”Mitä mieltä nimestä Juhana/Savanna/Valma/Katariina?” ja senhän  tietää että pataan tulee ennen pitkää niin että paukkuu eikä kysyjälle voi tulla muuta kuin paha mieli. Joitakin muitakin tämä tuntuu ärsyttävän, sillä tämän tästä joku koiranleuka kysyy vuorostaan muka viattomasti ”Mitä mieltä nimestä Obesia/ Niiloliina/ Jormanella/ Ismobelle tai Edam?”. 

 

Itse kysyn muiden mielipiteitä ani harvoin, jos koskaan (siis elävässäkään  elämässä, nettipalstoille en koskaan kirjoita mitään, kunhan vakoilen). Mitä minä niillä tekisin? Korkeintaan  ärtyisin tai hämmentyisin. En minä silti niiltä välty. Miehellä on runsaasti mielipiteitä aina hautajaistoiveista (”survot johonkin muovisäkkiin ja heität metsään”) tai hoitotestamentista ("jos iskee syöpä, hommataan revolveri, jos taas alzheimer, saat ihan vapaasti työntää minut ulos ikkunasta...") siihen mitä minun pitäisi hänen mielestään tehdä.  Erityisen paljon näitä mielipiteitä esiintyy aamutuimaan, jolloin olen kaikkein hiljaisimmillani ja kipeimmin oman tilan tarpeessa.  Miehen mielestä minun pitäisi (edelleen) kirjoittaa dekkari, soittaa milloin kenellekin, pyöräillä Kallioon, katsoa hänen kanssaan teksti-tv:n urheilu-uutisia (!), syödä uunissa haudutettua porsasta vaikka minulla on raakaravintopäivä ja niin edelleen. Jos olen hyvin levännyt ja seesteinen, saatan sanoa väliin mmmmm-hmmmm hajamielisellä, mutta sentään ystävällisellä äänellä, mutta yleensä yritän viestittää hänelle eri tavoin (murinalla, mulkoilulla, otsan rypistyksellä ja näyttävillä selän kääntämisillä jne.) että hänen neuvonsa eivät nyt(kään) uppoa otolliseen maaperään ja jos hän SILTI jatkaa (kuten eilen), joudun avaamaan sanaisen arkkuni ja kivahtamaan jotain sellaista kuin ”Jos et jätä minua rauhaan,  karkaan kotoa!”

Mihin ihmiset oikeasti tarvitsevat toisten mielipidettä? Eivätkö he itse tiedä mitä haluavat? Muuttavatko he mieltään toisten sanomisten vuoksi? Minulle oli äskenkin UFFissa päivänselvää, että Soaked in Luxuryn liila hilitysti hohtava silkkiyöpaita piti ottaa, vaikkei se sovikaan jollen laihdu kahtakymmentä kiloa ja kasva viittätoista senttiä pituutta (siitä tulee koriste, tai....no, joku) ja kultaisena hohteleva tunika (tai joku) oli todellinen LÖYTÖ, sillä kullanvärisiä vaatteita voi käyttää aina ja kaikkialla ja ne lisäävät kantajansa uskottavuutta iästä ja sukupuolesta riippumatta,  ja K-Marketin Marabou-tarjous (Crunchy corn ja Mandel Split suklaalevyt puoleen hintaan!) kannatti ehdottomasti hyödyntää, vaikka olenkin paastoa edeltävällä ruokavaliolla.  Ja tänään töiden jälkeen kannattaa ehdottomasti katsoa Sinkkuelämää- sarjan neljännen tuotantokauden loput 12 jaksoa putkeen, koska ehdin viimeksi kiireiltäni katsoa vain säälittävät ensimmäiset kuusi. Vai mitä mieltä te olette?

The Cure: Friday I'm in love: http://www.youtube.com/watch?v=wa2nLEhUcZ0