Pienenä joutui aina vatsa kuralla jännittämään mitä joulupukki tuo vai tuoko mitään, mutta siihen on tullut aikuistumisen myötä selkeä muutos. Syksyllä olemme kyläilemässä miehen siskon ja hänen miehensä luona Taka-Töölössä. Siskon mies pilkkoo turkoosilla pienellä puukolla palsternakkaa tai jotain muuta sietämättömän kovaa ja pahanmakuista juuresta, kunnes puuskahtaa, että nyt saa riittää ja nakkaa turkoosin veitsen kiukkupäissään tiskipöydälle. Se on kuulemma paska ja joutaa lentää roskiin. Näen hetkeni tulleen, ojennan käteni ja sanon: ”Anna!”. Ja miehen siskon mies sanoo, että ilomielin ja käärii sen pahviin ja kotimatkalla minulla on puukko olkalaukussa ja tunnen itseni oikein vaaralliseksi. Ja se on loistava puukko! Miehen siskon miehen surkein puukko on paras puukko jota olen koskaan pidellyt käsissäni ja olen aivan innoissani ja pilkon kaikkea sydämeni kyllyydestä ja kuorin ja viipaloin ja ties vaikka mitä joka päivä useaan otteeseen niin että joulukuuhun mennessä siitä on tullut aivan tylsä. Pyydän miehen siskon mieheltä syntymäpäiväksi puukon teroitusta ja lupaan että hän saa tehdä sen samalla kun siemailee kuohuviiniä ja miehen siskon mies tulee paikalle, leväyttää teroitusarsenaalinsa pöydälle ja ilmoittaa että anna tulla. Ja minä haen kallisarvoisen turkoosin puukkoni keittiöstä ja ojennan sen miehen siskon miehelle, joka alkaa työstää sitä hartaasti ja pieteetillä ja ojentaa sen lopulta minulle ja käskee kokeilla KYNTEENI onko se jo kyllin terävä johon minä puuskahdan, että oletko hullu ja hän sanoo, että niin puukon terävyyttä testataan ja että ole hyvä ja tuo loputkin ja minä olen ihan äimänä että mitkä loput. Ja miehen siskon mies sanoo, että loput puukot niin hän hoitelee ne samaan syssyyn ja minä sanon, ettei muita ole. Miehen siskon mies ei ole uskoa korviaan. Millä te leikkaatte leivän, hän kysyy ja minä nyökäytän turkoosia puukkoa kohti. Millä te fileeraatte kalan, hän tivaa ja minä osoitan etusormellani turkoosia pikku puukkoa. Millä te leikkaatte kalkkunan, hän jatkaa ja minä nostan turkoosin puukon kasvojeni eteen ja näytän sitä hänelle ja hän ähkii tuskaantuneena ja epäuskoisena ja ottaa puhelimensa ja soittaa miehen siskolle ja kielii, että tässä taloudessa ei ole kuin yksi puukko ja sekin hänen antamansa ja sitten hän päättää puhelun ja toteaa, että no, onpa helppoa ostaa teille joululahja tänä vuonna. Ja niin tapahtuu, että paketista tulee VALTAVA puukko ja toisesta ikiomat teroituslevyt ja heti kun pääsemme kotiin annan valtavalla puukolla kyytiä tuoreelle ananakselle, joka on ollut pöydällä vähän niin kuin koristeena ja se menee kappaleiksi ennenkokemattoman vaivattomasti ja minä alan vähän päästä jyvälle siitä mikä ilo on tehdä keittiöhommia asiaankuuluvilla varusteilla.
Pikkusisko puolestaan soittaa ovelan kuuloisena joulun alla ja sanoo, että sitä vain että älä osta sitä Woody Allenin Midnight in Parisia, sillä saat sen joululahjaksi ja minä ilahdun vaikka yllätys vähän tärvääntyykin enkä ole ollut aikeissakaan ostaa sitä itse. Seuraavana päivänä pikkusisko soittaa vielä uudestaan ja kertoo vuokranneensa samaisen elokuvan ja olevansa nyt täysin vakuuttunut siitä, että tulen RAKASTAMAAN elokuvaa, sillä siinä on semmoista ja semmoista ja semmoista (mutta ei hän koko juonta sentään kerro, joten yllätyksiäkin jää jäljelle kun katsomme elokuvan Nuuksion väen jättiläistelevisioruudulta).
Isoveli onnittelee syntymäpäivän johdosta ja kysyy voisimmeko olla tänä vuonna vaihtamatta joululahjoja, sillä niiden hankkiminen on aina hänelle yhtä tuskaa ja minä sanon auliisti, että se sopii oikein hyvin johon hän vastaa että paitsi sinä saat minulta tietenkin leipäkoneen. Ja niin saankin. Siihen liittyy kyllä tarina kesältä, kun olimme mökillä ja isoveli kertoi kauhukokemuksiaan lahjahankinnoistaan ja että hänellä on tapana tehdä paniikkihankintoja ja varsinainen pohjanoteeraus on hänen hankkimansa leipäkone, joka on maannut kodinhoitohuoneessa keräämässä pölyä ja epäuskoisia katseita johon minä huudahdin, että leipäkonehan on kiva ja hän sanoi, että selvä, saat sen joululahjaksi johon minä olin ihan että jee. Ja nyt minulla on leipäkone (mutta ilman käyttöohjeita). Yritän löytää ne netistä.
Isä ja äiti yrittävät aina pakottaa meidät valitsemaan lahjakirjoja kirjakerhon lehdestä jotta pääsisivät helpommalla, mutta tänä vuonna meillä on muuta mielessä. Alushousuvallankumoukseni jälkeen olen käynyt t-paitojen kimppuun ja katsellut nenääni nyrpistellen miehen kauluksesta repsottavia harmaaksi muuttuneita muinoin valkoisia t-paitoja ja omiani, joissa on inhottavan keltaisiksi syöpyneet kainalot ja sanon, että valkoiset t-paidat olisivat todella mieluisa ja käyttökelpoinen lahja ja siitähän se härdelli syntyy. Äiti soittaa moneen kertaan ja tiedustelee kokojamme ja raportoi mistä he ovat etsineet turhaan ja sitten he ovatkin löytäneet, mutta mitä jos MALLI ei olekaan meille mieleen ja minä ihmettelen miten he voivatkaan tehdä valkoisista t-paidoista noin monimutkaisen asian, vaikka ajatukseni oli nimenomaan säästää heitä stressiltä ja hässäkältä. Ja kun t-paidat sitten ovat paketeissa ennen joulua, isä yrittää vielä saada minut avaamaan paketit ja tarkistamaan ovatko ne kelvolliset , jotta hän ehtii ostaa tarvittaessa uudet tilalle! En tietenkään suostu. Valkoiset t-paidat paljastuvat aikanaan paketeistaan hohtavina ja täydellisinä ja juuri sellaisina kuin valkoisten t-paitojen kuuluu ollakin.
Joulu”yllätykset” voivat olla myös aineettomia. Miehen siskon mies haluaa joka vuosi lukea Aku Ankka-klassikon ”Tyhjälän joulu” ja kesken tarinan hän purskahtaa joka kerta lohduttomaan itkuun, painaa päänsä käsiinsä ja nyyhkii koko kookas keho vavahdellen ja miehen sisko nauraa hänelle päin naamaa. Mutta ei ilkeästi, sillä se on aika liikuttavaa. Mutta ajatella, jos hän joku joulu lukisikin sen osoittamatta pienintäkään mielenliikutusta. Se olisi todellinen jouluyllätys. Mutta oikeastaan aika huolestuttava sellainen.
Dixie Chicks: Rainbow Connection:http://www.youtube.com/watch?v=CN-d73yzsrY&feature=related
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti