Ensinnäkin, oikein hyvää joulunaikaa kaikille näin jälkikäteen! Sesonkia on toki vielä jäljellä loppiaiseen asti ja halukkaat saavat puolestani venyttää sitä aina Nuutinpäivään saakka. Sitten joulu on kertakaikkiaan ohi ja viimeistenkin täytyy siirtyä elämässä eteenpäin. En ole hyvistä aikomuksistani huolimatta ehtinyt kirjoittaa, sillä minusta on yhtäkkiä kuoriutunut esiin ihminen, joka sanoo kaikkiin ehdotuksiin ”kyllä”, vaikka ennen sanoin miltei kaikkeen ”ei MISSÄÄN nimessä!”. Olen tullut siihen tulokseen, että se johtuu siitä, etten enää joudu työssäni alttiiksi niin isoille ihmisryhmille kuin aiemmin. Silloin kaikki vapaa aika täytyi käyttää siihen, että suojautui ihmiskontakteilta ja nyt kun suojautumisen tarvetta ei ole, olen aivan eri tavalla suopea seuraelämälle. Tämä uusi piirre on saanut aikaan sen, että olemme käyneet joulutorilla sekä Tukholmassa että Tallinnassa, vastanneet kaikkiin juhlakutsuihin kyllä (myös yökyläkutsuihin) ja sen ansiosta elämämme on ollut hirvittävän hauskaa (ja kaloripitoista) viime viikkoina. On ollut omat syntymäpäivät ja muiden syntymäpäiviä ja sisarusten ja vanhempien tapaamista Tampereella ja perinteiset munatotijuhlat aatonaattona ja sitten se varsinainen joulu, jota vietimme tänä vuonna Nuuksiossa miehen siskon tyttären kotona. Nuuksion joulusta mukaan karttui uusimpana kokemuksena avantouinti. Totuuden nimissä on myönnettävä, että jeesnaiseuteni jarrutti vähän siinä vaiheessa kun miehen sisko kysyi ensimmäistä kertaa menomatkalla autossa, että aionko käydä avannossa. Siinä vaiheessa spontaani vastaukseni oli, että oletko hullu, mutta sitten kun rantasauna lämpeni ja vettä satoi ja järvi huurusi ja oli jotenkin kesäisen näköistä, minä sanoin oma-aloitteisesti, että aionkin mennä kastautumaan. Ehkä. Ja pyydän saada huomauttaa, että vaikka järvi huurusikin ja ympärillä kaikki oli vihreää, kyseessä oli ihan oikea avantouinti, sillä rannan tuntumassa oli runsaasti jäähilettä, jota piti sohia kepillä kauemmaksi ennen pulahdusta. Ja sitten minua kehuttiin vuolaasti ja olin niin mielissäni, että menin toisenkin kerran! Sitten syötiin ja tuli pukki jne. jne. jne. ja oli oikein hauskaa ja minä uhosin meneväni avantoon ensi töikseni joulupäivän aamunakin. Mutta kenties endorfiinimyrsky tai runsas joulupäivällinen tai punaviini tai mikä lie aiheutti sen, että nukuinkin joulupäivänä puoliinpäiviin ja heräsin suoraan brunssipöytään ja sitten menimme polttamaan jouluroskia nuotiossa rantaan ja joimme glögiä ja söimme taatelikakkua ja sitten tuli "Ihmeellinen elämä" vai mikä se mustavalkoinen klassikko on mikä tulee joka joulu ja siinä vaiheessa kun kaupungin asukkaat kaatoivat miltei itsemurhaan päätyneen Georgen pöydälle vakallisen seteleitä, me kaikki miehen siskon tyttären miestä lukuun ottamatta kyynelehdimme ja uiminen jäi sillä erää. Mutta illalla menin. Vaikka oli pussipimeää! Miehen sisko ja siskontyttö ja siskontytöntyttö tulivat mukaan. Ja se oli kamalaa ja ihanaa ja nyt olen ihan koukussa! Ja hyvä oli että meninkin, sillä yöllä nousi myrsky joka repi laiturin riekaleiksi ja katkoi sähköt ja murjoi grillikodan ja katkaisi vedet ja kävi niin, että heräsin Tapaninpäivänä Muumitalossa, jonka ulkopuolella raivosi myrsky, mutta sisällä takka loimotti kodikkaasti ja kynttilöissä paloi tuli ja nelimetrinen kuusi kimmelsi (vaikka kuusenkynttilät olivatkin pimeinä) ja väki oli vetäytynyt sohville ja sänkyihin ja kaikkialta kuului vain tuhinaa ja silloin tällöin joku kuiskasi jotain ja vettä haettiin ämpäreillä järvestä ja kahvivettä lämmitettiin terassilla kaasugrillillä. Ja kun tiedotin tästä kaikesta Tukholman ystävättärelle, hän vastasi hyvin tove janssonmaisesti, että varo, tulossa on varmaan vielä kamalampaa... Ja sitten siskontyttären mies lähti toimittajan kanssa kuvaamaan myrskytuhoja ja me pakkasimme ihanat lahjamme ja itsemme autoon ja ajoimme kaupunkiin ja nyt olemme kotona ja täälläkin oli vielä lahjoja kuusen juurella odottamassa ja me olimme aivan ekstaasissa ja hihkuimme kun saimme kaikkea ihanaa, esimerkiksi fish and chips annoksen kahdelle ravintola Tornin pubissa. Ja nyt on hyvä kirja Tom Egelandin ”Ympyrän pää” kesken ja pino muita odottamassa ja iso suklaarasia avattuna ja elämä on niin ihanaa kuin se vain voi olla ja toivon, että teillä kaikilla on samoin tai edes lähes!
Darlene Love: Christmas (Baby please come home): http://www.youtube.com/watch?v=dn0FsOyQ-jY&feature=related
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti