Oi kuusipuu

Päivää ennen itsenäisyyspäivää istuskelen tylsistyneenä nojatuolissa ja katselen kuinka sade pieksee ikkunaa. Pilvet roikkuvat polvissa ties monennettako päivää, ei huvita mennä ulos, opetusta on vasta illalla ja minä päätän, että kuusi koristellaan nyt eikä huomenna. Haen valkoisen tekokuuseni ja koristeet vintiltä ja heti alkaa sydänalaa lämmittää.  Joulukuusen koristelu on iso juttu ja suhtaudun siihen samalla pieteetillä ja huolella kuin (toivottavasti) insinöörit tehdessään vaikkapa lujuuslaskelmia. Joulukuusi saa sekä parhaat että pahimmat puoleni kukoistamaan. Kun muutimme Helsinkiin oli kevät, mutta ensi töikseni päätin, että ensi jouluna kuusi haetaan Fredrikintorilta ja kannetaan romanttisesti kotiin minä latvasta mies tyvestä kannatellen à la Billy Crystal ja Meg Ryan elokuvassa Kun Harry tapasi Sallyn ja niin tehtiin, vaikka Iso-Roban K-marketin edestä olisi saanut kuusen puolet halvemmalla.

 Yleensä kammoan kaikkea kiihkeää suvaitsemattomuutta, mutta kun on kyse joulukuusesta minua suvaitsemattomampaa ihmistä ei ole. Minulla on järkkymätön vakaumus, joka kuuluu näin: Minä koristan nätisti. Muut (=kaikki perheenjäsenet lapsuuden perheestä plus mies) koristavat rumasti. No, sisarukset ovat saaneet koristella kuusensa miten lystäävät jo vuosikaudet ja isä ja äiti ovat nostaneet tässä asiassa kätensä pystyyn, joten saan mellastaa heidän kuusensa kimpussa mielin määrin. Mies ei onneksi edes yritä osallistua, mutta hän paljastaa tietämättömyytensä huudahdellessaan ”OooooOOOOOoo hieno on, hieno on!” vaikka näytillä on vasta kuusen raakaversio, jossa tunnustellaan koristeiden mittasuhteita, värimaailmaa ja harmoniaa ja valojen kirkkautta, tasaisuutta ja riittävyyttä. Raakaversion perusteella lyödään lopulta tämän vuoden värimaailma ja teema lukkoon. Kellertävää, valkoista, vihreää ja vähän ruskeaa sekä aavistus ärhäkkää fuksianpunaista (kuulostaa ällöttävältä, mutta yllättäen ei ole!) Tänä vuonna enemmän floraa (valkoisia orkideoita ja kangasruusuja, misteliköynnöstä ja murattia) ja vähemmän faunaa (paitsi lintuja ja kolme keppihevosta). Ja sitten muutama piparkakkukoriste, joihin opin tänä vuonna jouluaskartelukurssilla tekemään elintarvikevärillä värjättyä sokerilasia. (No, opin ja opin, kurssilla kaikki paloi pohjaan ja meni pitkin pöytiä ja kovettui lusikkaan, mutta harjoittelin kotona uudestaan ja  nyt osaan ja evidenssi siitä  roikkuu kuusessa!) Kun värimaailma ja teema on lyöty lukkoon, alkaa viimeinen vaihe ja hienosäätö, joka voi kestää ikuisuuden, sillä jokin epäkohta saattaa iskeä silmään aivan yllättäen kun kuusta vilkaisee uudesta kulmasta.  Ja kuusen täytyy olla täydellinen joka puolelta. Ja koristeiden on saatava riippua vapaina heilahdellen (poikkeuksena keppihevoset, joiden tulee nojata oksaan ja olla vähän vinossa, sillä vapaasti riippuessaan ne näyttäisivät typeriltä), ne eivät saa olla liian kaukana toisistaan, mutta eivät myöskään liian lähekkäin klimpissä, sillä se luo raskaan vaikutelman.  Ja värien pitää olla harmoniassa ja tasaisesti pitkin kuusta. Luonnollisesti.  Ja joskus on vain nöyrryttävä ja tunnustettava jos on tullut tehtyä ylilyöntejä ja silloin pitää uskaltaa ottaa takapakkia tai jopa aloittaa aivan  alusta.  Mutta kun kuusi sitten on valmis, istuudun glögilasi kädessä autuas hymy huulillani palvomaan sitä ja olen valmis suvaitsemaan vaikka mitä. Ja silloin olen parhaimmillani.

Rockin' around the christmas tree:http://www.youtube.com/watch?v=nq0WR0I4Rkc&feature=related