Vertynyt

Ihanaa! Tästä toukokuisesta varaslähdöstä kesään on tullut mitä mainioin perinne mielenterveyden ja yleisen elämänilon kannalta. Viikko meni nopeasti, emme kaivanneet sen kummempia virikkeitä (meillä oli paljon sellaista mitä kotoa puuttuu: kylpyamme, CNN, parveke josta hieno näköala, aurinkoa, lämpöä, uima-allas ja meri, ynnä kissa). 

Aamupalan (liehuvia kukkamekkoja yhdistettynä rumiin urheilusandaaleihin, eläkeläisiä pukeutuneina t-paitoihin, joissa oli "nuorekkaita" statementteja ja kyynärpäät tanassa pekonia, makkaraa ja munia lautasilleen lappavia röyhkimyksiä) jälkeen minä yleensä painelin rannalle tai uima-altaalle kirjan kanssa kasarityyliin aurinkoa palvomaan ja mies jäi hotellihuoneeseen torkkumaan/lueskelemaan tunniksi, pariksi ja liittyi sitten seuraan.

Olin varannut kummallekin otollista matkalukemista, Itse aloitin Maeve Binchyn Kreikkaan sijoitetulla romaanilla "Taverna tähtien alla" päästäkseni lomatunnelmaan ja mies puolestaan Marko Leinon kammottava-aiheisella kirjalla "Saasta". Niistä ei ollut vaihtureiksi meidän kesken, joten veimme ne respan kirjahyllyyn muiden iloksi/pöyristykseksi. Sitten luin Virpi Hämeen-Anttilan salapoliisiromaanin "Kuka kuolleista palaa". Se sijoittuu 1920-luvun Helsinkiin ja siinä sisäasiainministeriössä työskentelevä Karl Axel Björk ratkoo vapaa-ajallaan tuhopolttojen ketjua. Tämän tästä lukiessani hoin miehelle, että kirja on "kerrassaan viehättävä". "Mitä kieltä tuo muka on? Kuka sanoo kirjasta, että "viehättävä"?, hän ihmetteli, mutta sanoin että se on yksinkertaisesti täsmällisin adjektiivi mitä siitä voi käyttää. Karl Axel luki hermojaan rauhoittaakseen Marcus Aureliusta, josta mieleeni muistui, että meilläkin on sellainen hyllyssä ja äsken vietin hyvän aikaa jäljittäen sitä, kunnes lopulta onnisti: siinähän se jökötti Anna-Leena Härkösen ja Pentti Linkolan välissä. Aion lukea sen seuraavaksi. Mies vaati ehdottomasti mukaansa ruotsinkielisen englannin kielioppikirjan (?!), mutta hänen ansiokseen on sanottava, että se oli kyllä kovassa käytössä. Jatkoin vielä ennen lukemattomalla, Egyptiin sijoittuvalla Agatha Christien kirjalla "Kaikki päättyy kuolemaan" ja viimeiseksi luin ystävän matkaan lainaaman Liane Moriartyn romaanin "Nainen joka unohti" ja se vei heti mukanaan. Sain sen loppuun kun kone oli jo Tallinnan yllä ja alkoi valmistautua laskuun. Mies luki "Saastan" ja "Engelsk grammatikin" lisäksi Jo Nesbon "Poliisin". Hän sai sen loppuun eilen illalla kotona kello 22.45. Kirjahyllystä löytyi vielä "A walk in the woods", johon pohjautuvan elokuvan katsoin hiljattain. Otin sen mukaani. Sen välissä on pari kuivumaan liiskattua kukkaa.

Onnistuin myös vaatteiden pakkaamisessa aika hyvin, mutta ei se aivan nappiin mennyt. Opittavaa riitää vielä. Mies EI tarvitse tavallisia uimahousuja, sillä hän käyttää vain uimashortseja. Niitä tarvitaan kolmet. Minä EN tarvitse kolmia bikineitä ja yksiä uikkareita (vaikka käytinkin niitä kaikkia). Yhdet bikinit (ne, jotka valahtavat aalloissa), tai kokouimapuvun voi jättää ensi kerralla pois. Kokopitkä hellemekko jäi kokonaan käyttämättä, koska paikassa oli niin paljon portaita, että helma olisi ollut alituiseen jalan alla. Sen sijaan pörheä neulepusero, jonka pakkasin mukaan vasta aivan viime metreillä, osoittautui hyvinkin tärkeäksi. Nukuin se ylläni, koska huoneessa oli viileää ja halusimme nukkua parvekkeen ovi auki. Mies EI tarvitse viittä t-paitaa eikä joka päivälle eri kalsareita, koska hän tykkää pestä pikkupyykkiä. Sama pätee minuun. Fleecesukkia, kokopitkiä legginssejä ja väljiä pitkähihaisia paitoja pitää olla aina mukana, koska hotellihuone on toukokuussa vielä viileä ja toisaalta auringossa vietetyn aamupäivän jälkeen tekee kaupungille lähtiessä mieli laittaa ylleen jotain pitkähihaista, kevyttä ja liehuvaa,

Nappihankinta oli Mad men-huuruissani UFF:ista ostamani nailoninen pinkki pohkeeseen ulottuva pikku röyhelöin ja yhdellä rusetilla edestä solmittava aamuviitta! Se ylläni kuljin pöyhkeästi altaalle ja takaisin ja varsinkin yli seitsenkymppisissä rouvissa se tuntui nostavan pintaan upeita muistoja; he hymyilivät minulle ja viitalleni suopeina. Sen sijaan niin ikään Mad men huuruissani UFF:ista ostamani nailoninen yöpaita oli turhaakin turhempi, suorastaan luotaantyöntävä!

Kuten aina, ruoka oli hyvää, maisemat kauniita, ihmiset (ne vähät joiden kanssa olimme tekemisissä) ystävällisiä. Lisäksi näimme keskustan järvessä kaksi jättimäistä kilpikonnaa, joista kiistelimme pitkään, sillä mies väitti niitä vain muovipusseiksi, mutta konnia ne olivat! Ostin miehelle muistoksi hopeanvärisen muistikirjan, jonka kannessa komeilee Sokrates ja teksti "All I know is that I know nothing". Mies osti minulle muistoksi tuubin oliivivartalovoidetta.

Viimeisen illan kunniaksi saimme vielä ihailla mahtavaa täysikuuta. Kotiinpaluu oli viileähkö, mutta onneksemme pääsimme kulkemaan miltei koko matkan lentokentältä kotiin maan alla. Ensin kentältä junalla rautatieasemalle, jossa pieni altistus kylmälle, kunnes taas sukellus maan alle ja käytävää pitkin Forumiin (lipevä liittymäkauppias hihkaisi minulle "Sulla on ihana rusketus!", onkohan 80-luku palaamassa takaisin muotiin?), jossa piipahdus Alepaan ja sieltä hissillä kolmanteen kerrokseen ja pieni pyrähdys kadun yli kotiin. Kyllä nyt taas jaksaa!

Jari Sillanpää: Malagaan: https://www.youtube.com/watch?v=-cUiIuuwWIk