Mitä, oletteko kyllästyneet katselemaan Agios Nikolaos-kuviani? Valitan, muuta ei ole tarjolla. Otin kyllä äsken uudella puhelimellani kuvia Hietsun rannasta, mutta en osaa siirtää niitä koneelle. (Kävin pitkästä aikaa lenkillä, meinasin kuolla, mutta olen silti innoissani, siitä tuo otsikko). Kone väittää, ettei minulla ole laitteita! Vihaan tuota puhelinta! Kreetalla se kyseli kaikkea typerää ja antoi vaihtoehdoiksi "peruuta" tai "unohda". Siis häh? Ratkaisin ongelman katkaisemalla vehkeestä virran. Enpä voi sanoa kärsineeni siitä millään tavoin. Mutta nyt olisin mielelläni laittanut teille kuvan valkoposkihanhiperheestä, jossa pienet pörröiset poikaset tepsuttivat hiekkatien yli mereen ylpeiden (ja sähisevien) hanhiemon ja -papan keskellä, mutta minkäs teet? Saatte sen sijaan ihailla lintukuvia Kreetalta.
Lehdissä on nyt ollut runsaasti kansalaisten muisteluita kohtaamisistaan presidentti Koiviston kanssa. Tulin vähän pahoille mielin tajuttuani, etten koskaan nähnyt häntä livenä. Isä on päässyt kättelemään Koivistoa jossain lentopallon ikämiesturnauksessa ja miehen siskolla vasta hieno anekdootti onkin!
Kerron sen tässä (kysyin häneltä äsken puhelimessa luvan).
Miehen sisko työskenteli parikymppisenä Suomen Englannin suurlähetystössä toimistoapulaisena. Vietettiin kaupallisen sihteerin läksiäisiä ja siksi ovet pidettiin suljettuina. Mutta sitten oveen koputettiin! Miehen sisko meni avaamaan, näki tutuhkon tuntuiset kasvot, mutta ajatteli, että ovella oli joku myyntiedustaja, koska niitä siellä ramppasi alvariinsa muutenkin.
- Anteeksi, mutta täällä on yksityistilaisuus, miehen sisko sanoi ja kiskaisi oven kiinni.
Äijällä oli otsaa koputtaa uudelleen! Miehen sisko avasi oven tympääntyneenä moiseen röyhkeyteen ja oli jo vetämässä ovea uudestaan kiinni, kun hän huomasi sivusilmällä kaupallisen sihteerin ryntäävän ovea kohti kädet levällään huutaen: "Tervetuloa, herra (Suomen pankin) pääjohtaja!".
Mutta Koivisto oli kuulemma jo silloin suuri ihminen ja kutsui koko osaston uuteen italialaiseen ravintolaan Chelseaan illalliselle, ja siellä olivat myös Tellervo ja pikku Assi-tyttönen.
Pikkusisko oli yökylässä. Hän on terapiakoulutuksessa ja menossa on joku itsetuhoisen ihmisen kohtaamiseen liittyvä jakso. Vertailimme lyhytterapian ja psykosynteesin keskeisiä ajatuksia ja metodeja, mutta sitten pikkusisko hihkaisi, että "muistatko Kummelin "Roolipelin", mä katoin sen eilen ja nauroin ihan pissat housuissa". Katsoimme yhdessä "Roolipelin" you tubesta. Hän kertoi perheensä kuulumisia. Kuopus poikkeaa muusta perheestä täysin. Siinä missä vaikkapa isänsä on täysin materian yläpuolella ja omistaa suunnilleen vain avaimet, poikansa hinkuu kesätöihin voidakseen ostaa parin kalliita kenkiä. Hän on luonteeltaan viilipytty kun taas muu perhe saa tämän tästä näyttäviä ja teatraalisia (joskin onneksi lyhytkestoisia) hermoromahduksia. "Minä olen ainoa terve tässä sakissa", hän julistaa. "Te muut olette täysiä sekopäitä". Hän pelaa intohimoisesti lätkää ja isona hän aikoo bisnesmieheksi ja Amerikkaan.
Puhuimme pikkusiskon kanssa siitä, että on raskasta olla näin reaktiivinen. Se syö oikeasti voimia niin että välillä on ihan pakko vain istua löhötuolissa palautumassa kaikesta tunnekuohusta.
Sitä näkee/ kuulee jotain ja reagoi välittömästi. Esimerkkinä: Eilen näin Kaisaniemessä ikkunan takana kahvilassa istuvan albiinon. Säikähdin ihan hitosti, sydän takoi ja hyppäsin oikeasti ilmaan, sen jälkeen vajosin syvääkin syvempään häpeän suohon pelätessäni, että albiinorukka oli huomannut reaktioni. Tänään taas olin aivan onneni kukkuloilla nähdessäni ne hanhenpojat. Toisaalta töissä osaan kyllä olla cool. Esimerkiksi eilen eräs äiti osti koruaskartelusetin.
- Haluatko, että paketoin?
- Ei tarvitse, askartelemme siitä poikani kanssa tänään korun, jonka hän antaa syntymäpäivälahjaksi rakkaimmalle ystävälleen.
- Sepä mukavaa.
- Juu, Amelia on hänelle hyvin rakas. Viime vuonna hän leipoi Amelialle lahjaksi kakun. Omin pikku kätösin...
- Oi sentään. Haluatko mukaan pienen lahjapussin ja nauhaa, johon voitte sitten pakata valmiin korun?
- Se olisikin mukavaa.
- Laitan tästä mukaan vielä tarran. Haluatko valita itse?
- No jos vaikka tuollainen merirosvotarra. Amelia aikoo isona merirosvoksi ja poikani on ilmoittanut, että hänestä tulee sitten merirosvojen lääkäri...
- No mutta tottakai!
Toista oli äitienpäivän iltana, kun kävin Katajanokkakävelyltä palatessani miltei aution Forumin Alepassa. Sieltä lähtiessäni näin edessäni kaksi ikivanhaa pappaa, jotka kävelivät pikkuisin töpöaskelin käsi kädessä autiossa kauppakeskuksessa. Toinen roikotti kädessään keltaista Alepan kassia, jossa oli joku pieni ostos. Kaiuttimista tulvi ilmoille edesmenneen Whitney Houston- raukan mahtipontinen "One moment in time". Se oli jotenkin niin epätodellinen hetki, että pillahin itkuun, enkä edes oikein tiedä miksi.
Whitney Houston: One moment in time: https://youtu.be/13qEMnaGQuY
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti