Kotona taas

Tiedän, että tämä on nyt aivan ylenpalttista bloggaamista, mutta minulle tuli vähän huono omatunto siitä, kun sanoin ylimielisesti, että olen vältellyt Pyhän Markuksen aukiota ja Rialton aluetta (sitä paitsi laitoin toisen koneellisen pyykkiä pyörimään, mies lähti pyöräilemään ja halusin ladata viimeisetkin kuvani koneelle, joten tässä oli hyvä sauma myös blogata). Jos joku nyt suunnittelisi Venetsiaan menoa ja ajattelisi blogini perusteella, että tunnetuimmat kohteet kannattaa kiertää kaukaa, en antaisi itselleni ikinä anteeksi! Pakkohan ne on nähdä! Aukio on kauneudessaan vertaansa vailla. Tottakai Basilicaan ja Campanileen tulee jonottaa, niin minä itsekin olen tehnyt, kun muu ei auttanut (paitsi silloin joulu-tammikuussa kymmenen vuotta sitten, kun Basilicaan ja muualle saattoi vain lampsia sisään, kun ruuhkaa ei ollut).

Olen myös juonut kallista kaakaota Cafe Florianissa ja ottanut kuvia Huokausten sillasta sisältä ja ulkoa sekä kulkenut turistimassan mukana Dogen palatsissa, kuunnellut Vivaldia kirkkokonsertissa ja ollut gondolin kyydissä (parikymmentä vuotta sitten, tosin). Siitä syystä saatoin nyt skipata kaiken tämän. Mutta nytkin, viimeisenä lomapäivänä, menin käymään näissä paikoissa. Nousuveden uhka oli edelleen yllä, mutta ilma oli lämmin kuin lehmän hönkäys. Kävin näyttäytymässä miehelle livewebkamerassa ja nautin aukion kauneudesta. Oli aikaista ja niin ollen vielä ihanan väljää. Suhtautumiseni on kieltämättä ristiriitainen. Toisaalta olen sitä mieltä, että kaikkien tulee saada kokea Venetsia, mutta toisaalta ihminen on kyllä laumassa liikkuessaan niin onneton olento, että pahaa tekee. Mutta eivät kai kaikki voi eivätkä halua liikkua yksikseenkään.

Cafe Florian

Kävin myös Rialton vihannes- ja kalatoreilla. Paikalliset tekivät viikonlopun ruokaostoksiaan. Suurimmalla osalla kumisaappaat jalassa. Monella sellaiset, joiden varteen oli merkitty mitta, josta saattoi nähdä miten korkealla vesi oli. Joillakin aivan sikatyylikkäät puolireiteen ulottuvat suojajalkineet. Ostin miehelle tuliaisiksi t-paidan, jossa oli kuva Leonardo da Vincin suunnittelemasta polkupyörästä ja Leonardosta itsestään. Lisäksi hän sai pötkön salamimakkaraa, kimpaleen parmesania, mustekalan musteella värjättyä mustaa spagettia, pähkinäsuklaata ja (lentokentältä viime tipassa ostetun) pullon Camparia. Itselleni tärkeimpiä ovat nämä valokuvat ja pussillinen Lidolta keräämiäni simpukankuoria.

Tyylikkäästi tulvavesissä!

Oli todella kuuma päivä, aivan kesäistä ja hikoilin kuin mikäkin, vaikka olin valinnut ylleni garderobini keveimmän vaatteen: väljän valkoisen, avoimen pellavapaidan. Takkia piti kantaa suosiolla käsivarrella. Kävin rautatieasemalla, istuskelin hetken sen edessä olevilla rappusilla. Kuljeskelin päämäärättömästi San Polossa, Dorsodurossa ja San Marcossa. Ajelin vaporetolla ja jäin pois pysäkeillä, joilla ei ollut vaaraa jalkojen kastumisesta.

Morsiametkaan eivät ole turvassa nousuvedeltä!

Minulla on näköjään pakkomielle nunniin!

Neljän hujakoilla hain lentolaukkuni hotellista ja ajoin vaporetolla Piazzale Romalle, josta lentokenttäbussilla Marco Polon lentokentälle, jossa uskomattoman pitkä jonotus check in:issä ja lopulta koneeseen, joka oli viimeistä paikkaa myöten täynnä ja kuuma kuin pätsi. Ihastelin edessäni istuvaa pikkupoikaa, joka viihtyi padinsa kanssa kikatellen silloin tällöin itsekseen kun äitinsä istui vieressä uppoutuneena kirjaan ja ajattelin, että noin mutkatonta on italialainen vanhemmuus, äiti tilasi itselleen koneessa punaviiniä ja ilmoitti lapselleen, että sinä saat tuosta kulauksen vettä, jos haluat, eikä poika nostanut siitä mitään metakkaa (ja aiemmin kahvilla Campo Barnaballa todistin, miten tuoreet vanhemmat työnsivät tohkeissaan vauvaansa vaunuissa, mutta bongasivat sitten baarin terassilta tuttaviaan, lyöttäytyivät seuraan, tilasivat drinkit ja pistivät kaikki neljä tupakaksi kurkkien ja hönkäillen välillä vaunuihin, joissa vauva nukkui), mutta annas olla, kun kone alkoi laskeutua ja padi piti sammuttaa. Hetkeä aiemmin suloisesti hekotelleesta pikkupojasta sukeutui hetkessä raivoava hirviö, joka löi ja raapi äitiään, haukkui tätä rumaksi ja paiskoi lelujaan penkkien alle. Oikeasti, mitä nämä "äly"laitteet meille tekevät!?

Olin rautatieasemalla 01.16 ja mies oli vastassa. Esittelin näppyläistä naamaani (kuusi punaista hyttysenpuremaa, ynnä muutama bonuspaukama kummassakin kämmenselässä). Hän sanoi odottaneensa viestieni perusteella jotain vielä pahempaa. Kotona laitoimme lämpimiä voileipiä ja lörpöttelimme toistemme päälle kaikesta mitä viikon aikana oli tapahtunut. Kysyin haluaisiko hän tulla ensi kerralla kanssani Venetsiaan. "Enpä tiiä, kuulostaa vähän hankalalta paikalta, kaikki ne vesien nousut ja laskut ja silloille kapuamiset.." Ei se ehkä kaikille sovikaan, mutta minusta siellä on aivan mahtavaa!

R.E.M. : We All Go Back to Where We Belong: https://www.youtube.com/watch?v=kpwd1YLgDaM