Acqua alta!

Että sain vielä tämänkin kokea! Yllä olevan kuvan otin kaksi minuuttia sitten tietokoneeni ruudulta, josta voin seurata livenä, mitä San Marcolla on meneillään. Itse olen turvassa hotellihuoneessani Palazzo Guardissa, neljännessä kerroksessa, huoneessa numero yksi. Kun menin aamupalalle, huomioni kiinnittyi seinään kiinnitettyyn lappuun, jossa luki, että Rakkaat hotellivieraat, tänään vesi nousee korkealle, luvassa on hälytys, mutta sitä teidän, rakkaat hotellivieraat, ei tule ollenkaan säikähtää, kunhan huolehditte, että pääsette ajoissa hotellille... No, minä kävin ostamassa syötävää Conadista (2 tramezzinoa, 2 litraa San Benedetto-vettä, ananasmehua, omenia, oliiveja ja appelsiinisuklaata), ja aallot loiskivat jo laguunista Fondamenta Zatterelle ja lisää tulee koko ajan taivaan täydeltä, ja kun vaporettovuorojakin on peruttu acqua altan johdosta, mietin että mitä minä sinne änkeän viemään paikallisten istumapaikkoja, kun mikään pakko ei ole. Sen sijaan esittelen teille matkakuviani. Olen nähnyt niin paljon viikon aikana, etten voi olla kuin tyytyväinen.

 Olen käynyt varmaan kymmenessä kirkossa ja yrittänyt sisäistää, ymmärtää ja arvostaa Tintorettoja ja Tizianeja ja Tiepoloja sun muita, mutta ne ovat jotenkin aivan LIIKAA, varsinkin kun en millään erota yhtä toisesta. Sen sijaan olen seurannut mielenkiinnolla millaisia uskonnollisia manööverejä ihmiset kirkkokäynneillään suorittavat. Jotkut kastavat sormenpäänsä vesiastiaan, ja tekevät sitten ristinmerkkejä. Jotkut polvistuvat yhden jalan varaan. Suosittua on polvistua rukoilemaan jonkun pyhimyksen eteen rakennetun pikkualttarin ääreen ja sytyttää kynttilä. Eilen näin Chiesa Tolentinissa varsin erikoisen näytelmän, kun valkoiseen takkiin ja huimiin mustiin viidentoista sentin piikkikorkosaappaisiin pukeutunut nainen (joka oli vielä peittänyt päänsäkin valkealla huivilla) alkoi tehdä kummallisia hoviniiausta muistuttavia kyyristelyliikkeitä pääalttarin edessä. Kirkon ulkopuolella valkea huivi vaihtui tulipunaiseen. Siinä sitä oli teatterin tuntua kerrakseen. Lisäksi mainittakoon Tolentinin kirkkoherra. Eräs kirjapiiriläisistämme on naimisissa miehen nimeltä Steffi kanssa. Yhtäkkiä näin, miten Steffi kävelee minua kohti pitkin kirkonkäytävää! Olin jo kiljaista, että "Steffi?!", mutta sain hillittyä itseni viime hetkellä ja ymmärsin senkin, ettei Steffi minua kohti kävellyt, vaan takanani ollutta miestä, jonka kanssa he ryhtyivät käymään neuvotteluja jostain restaurointiasioista. Ja ettei hänen nimensä todennäköisesti ollut Steffi, vaan joku ihan muu, Ehkäpä "Paolo" tai "Giovanni". Tai "Stefano!?".

Chiesa Tolentinin salaperäinen kyyristelijä

Hauskinta on ollut seurata miten venetsialaiset elävät arkeaan ja äskenkin kauppamatkalla sain nähdä ambulanssimiehet työssään. Ambulanssi oli tietysti vene ja hoitoa tarvitsevaa vanhusta työnnettiin paareilla pitkin Fondamentaa ja sitten hänet työnnettiin veneeseen, joka ajoi sairaalaan. Ehkä "hauska" on tässä yhteydessä huono adjektiivi, tarkemmin ajateltuna.

Nunna, reppu ja lenkkarit.

Kyllä minua jotenkin surettavat nuo venetsialaiset vanhukset. Niin paljon portaita ja muutenkin hankaluuksia turistien ja nousuvesien kanssa. Ruokaostoksetkin on vaikea tehdä, sillä ruokakauppoja on paljon harvemmassa kuin turistikrääsää myyviä putiikkeja. Monet taivaltavat pitkän matkan pyörillä varustettu vedettävä ostoskassi mukanaan. Koiria täällä on paljon, minkä tiesinkin jo entuudestaan, mutta että niin paljon hölkkääjiä, se oli uutta. 

Siis oikeasti..!?

Eilen kun kävin siellä ghetossa, näin ensimmäistä kertaa naispuolisen gondolieerin. Alkoi sataa ja otin vaporeton Gugliesta Zattereen. Se oli ääriään myöten täynnä,  Eräällä rouvalla oli sylissään lintuhäkki, jossa oli sisällä lintuja! Ja sitten tilaa veivät tietysti ne tavalliset matkalaukut ja lastenrattaat. Onneksi yleensä on kuitenkin ollut aika väljää nyt kun suurin turistisesonki on takana.

Mitään hälytystä ei ole vielä tullut, mutta vettä sataa koko ajan ja Pyhän Markuksen aukio lainehtii edelleen. Joillakin on sellaiset muoviset säärystimen näköiset polviin ulottuvat kenkäsuojat, mutta minulla ei ole. Hotellin infossa omistaja riitelee, tai "keskustelee" kovaäänisesti henkilökunnan kanssa. Kovin ystävällisiä ovat kaikki kyllä olleet. Huomenillalla odottaa lento takaisin kotiin ja sekin on mukavaa. Berendtiä on, ihme kyllä, vielä täksi päiväksi jäljellä ja takki ja tennarit on ripustettu kylpyhuoneeseen kuivumaan lämpimään seinähäkkyrään, joka on kaiketi tarkoitettu pyyhkeiden kuivaamiseen. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, ciao!