Elämme yhtäkkiä elokuuta. Kesä on mennyt tuosta vain, kesää odotellessa. Vaikka on tämä mielestäni mainettaan parempi kesä ollut, hetkittäin on ollut oikein lämmintäkin.
Tulin juuri mökiltä. Menin sinne koska oli vapaata ja mies oli joukkuepikashakin SM-kisoissa Sastamalassa. Yhtenä päivänä satoi, toisena paistoi kunnes taivas musteni ja tuli raju ukonilma, valot räpsyivät, joten luin varmuuden vuoksi kynttilöiden valossa. Pahimman rytinänkin jälkeen keli jatkui outona; satoi vettä ja aurinko loisti kummallista valoa. Täysikuusta en pettymyksekseni nähnyt vilaustakaan.
Tuntuu, että luonto jotenkin pyrkii kompensoimaan kylmänsorttista kesää. Kukat kukkivat, ovat terhakoita ja vahvoja. Hipelsin hiirenvirnoja ja poimulehtiä ja taputtelin sammalen peittämää kallion kylkeä. Poimin metsämansikoita kahvikuppiin ja löysin muutaman kantarellin. Vein repussani kolme purkkia Jalostajan lihapullasäilykkeitä paitsi katastrofivaraksi myös jokakesäistä Eeva Kilpi-leikkiä varten. Kerran kesässä pitää syödä sellainen purkki. Se pitää mieluiten "löytää" porstuan kaapista kun juuri mitään ruokaa ei enää kaapeissa ole, ja sitten pitää "löytää" myös yksi iso sipuli ja pullo keskiolutta niin kuin Eevakin löysi "Naisen päiväkirjassa". Leikin leikkini sovellettuna. Tölkki löytyi muiden vierestä saunamökin kaapista, sipulia ei löytynyt, mutta perunoita kylläkin ja keskiolutta, joskaan ei pullossa vaan tölkissä. Missään sellainen hyytelömäinen kastike ja ne koostumukseltaan omituisen pehmoiset pullat eivät voi maistua niin hyviltä kuin mökillä! Aion viedä niitä sinne lisääkin! Niiden parasta ennen- päivämäärä osuu pitkälle vuoden 2019 puolelle.
Vadelmia tulee ennätyspaljon, samoin kaiketi mustikoita. Erkki-setä on poiminut niitä noin viikko sitten alkaneen sesongin aikana jo 170 litraa! Mutta hän onkin poikkeustapaus. Isäkin jaksaa köykkiä metsässä kiitettävästi ollakseen muutamaa kuukautta vaille kahdeksankymppinen. Muutenkin hän yllätti! Kehaisin että onpa hänellä hieno paita ja kysyin mistä hän on sen saanut (oletin tietysti että pikkusisko tai joku on antanut sen lahjaksi), mutta hänpä ilmoittikin käyneensä itse ostoksilla. Marks & Spencerillä! Oli ostanut toisenkin paidan. Ja kesähousut!
Ensimmäiset vadelmat saivat minut aivan sekaisin. Ne kasvoivat hakkuuaukean laidalla ja sain hetkessä pienen ämpärini täyteen joutumatta lainkaan harppomaan ojien yli tai saamatta käsivarsiani kirveleville naarmuille piikkisissä oksissa. Sen kuin vain ojensin käteni ja poimin lähimmät. Iltapäivällä tein saman uudelleen! Miten ihanan luottavainen olo siitä tuleekaan kun kohtaa luonnon anteliaisuuden.
Luin mökillä kaksi teosta. Pikkusiskon vasta ilmestyneen "Ruutiharjun säpinät", josta pidin kovasti. Historianopettaja Eero Näkärän auto, uusi Nissan, on töhritty koulun pihalla ja edellisistä kirjoista tutut pojat, Juho ja Isto, päättävät selvittää syyllisen! Eikä siinä kaikki! Eläimiäkin on! Suosittelen lämpimästi! Myös aiemmin ilmestyneitä "Lokkisaaren säpinöitä" ja sitä seurannutta "Kanarian säpinöitä".
Toinen kirja oli lähes 700-sivuinen Helvi Hämäläisen päiväkirjat, jonka olen lukenut aiemmin sinä kesänä kun asuimme Hakaniemessä. Nyt halusin nähdä miten se minua tänään puhuttelisi, olisivatko samat vai eri kohdat ja teemat. Olivat eri. Nyt olin jotenkin herkistynyt hänen vahvalle yksinäisyyden tunteelleen,jota hän oli potenut koko ikänsä ja sille miten hän oli omaksunut Helsingin osaksi identiteetitään ja miten vahva rooli kaupungilla oli hänen henkilökohtaisessa historiassaan ja SILTI hän muutti Espoon Tapiolaan ja jäi sinne jääräpäisesti asumaan, vaikkei koskaan kotiutunut ja joutui lähtemään kävelyllekin bussilla, sillä mieluiten hän käveli täällä Töölössä ja Kaivopuistossa. Suhtaudun entistäkin suopeammin nykyisiin kulmiimme Helvin päiväkirjoja luettuani. Hänellä oli täällä paljon kulturelleja tuttavia, vaikka hänellä tuntuikin olevan vaikeuksia pitää kenestäkään. Helvi joutui kokemaan pettymyksiä rakkaudessa, äitiydessä ja suhteessaan kustantajaan. Ystävät, rakastetut ja tutut kuolivat yksi toisensa jälkeen, kaikenlaista ikävää oli, mutta sittenkin Helvi rakasti elämää. Hän mietti, että ehkä hänen pitäisi kirjoittaa jokin kokoelma nimeltä "Sittenkin" ja pohti tekstiä hautakiveensä: "Tämä on hauta, mutta kannatti elää. Sittenkin". Oli kyllä todella surullista, että hän menetti poikansa Jussin kun tämä oli vasta vähän yli viidenkymmenen. Helvi vei pojalleen sairaalaan katkarapuja, koska tämä piti niistä. Helvi itse ei tykännyt, koska "ei halunnut syödä merta." Pojalta jäi yksi poika, jonka nimi oli "Mordekai". Tai on. Hän on minua vuotta nuorempi.
Helvin ilmaisu ja kieli olivat niin tarkkaa, voimakasta ja tyydyttävää, että sen jäljiltä minulle ei tunnu kelpaavan mikään tyrkyllä oleva kirja. Ei kelpaa Ilkka Remeksen "Ruttokellot",ei Anna Fredrikssonin "Augustiresan", jonka vaihdoin lennossa John Steinbeckin "Hyvien ihmisten juhlaan", mutta senkin kanssa olen vähän kiikun kaakun, se on veijaritarina, en oikein nyt pääse sen makuun, vaikka "Ystävyyden talo" kuuluukin suursuosikkeihini. Ottaisinko piruuttani tuosta Dostojevskin "Rikoksen ja rangaistuksen", joskushan jokaisen on kuitenkin venäläiset klassikkonsa luettava, vai herkuttelisinko Marquezin "Sadan vuoden yksinäisyydellä", joka on aina palkitseva ja viihdyttävä? Toisaalta voisin katsoa MTV3Katsomosta rästiin jääneen "Vallan linnakkeen", jostain syystä Ava ei näy mökillä. Kohta alkaisi ykköseltä joku kehuttu minisarja, "Juhlien jälkeen" jonka pääosassa on suuresti ihailemani Benedict Cumberbatch. Voi kyllä olla, että voiton vie "Nuija ja tosinuija", Mies liputtaa sen puolesta ja se on myös pikkusiskon suursuosikki.
Ennen mökkiä olimme miehen kanssa Tallinnassa minikylpylälomalla. Oli mukava reissu, koska vanha kaupunki on niin kertakaikkisen ihana.
Uimme ja lilluimme altaissa ja hengitimme höyryä höyrysaunassa ja istuimme paksuissa kylpytakeissa terassilla. Minä aprikoin pitääkö ottaa pyyhkeet mukaan saunaa varten, mutta mies sanoi että ei tietenkään: siellähän kuuluu istua lautasliinan päällä! Matkalukemiseksi hän oli ottanut lukion englannin oppikirjan ja vaati tämän tästä selvitystä erinäisiin kielioppiasioihin. Vähän ennen lähtöä ostimme hienon kakun ja pari pussia pakasteherneitä, joiden välissä kuljetimme sen kotiin ja panimme pakkaseen. Mies otti sen sulamaan syntymäpäivänään ja tarjosi vieraille.
Esa Eloranta: Nämä toiveet: https://www.youtube.com/watch?v=tzo80psXFXA
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti