Tilastokäärme

Kaikki mitä onneen tarvitaan...

Voi pojat mikä loma minulla olikaan! Tukholman reissu onnistui yli odotusten. Saimme  yllättäen ennennäkemättömän hienon hytin, jossa oli paitsi parivuode, televisio ja jääkaappi (jossa meitä odottamassa kuohuviiniä, kivennäisvettä ja cokista), myös tuplaleveä ikkuna ynnä tuotepussi (shampoota, hoitoainetta, vartalovoidetta, kasvorasvaa, hammasharja ja pikkuruinen tuubi hammastahnaa).

Olin todella otettu! Myös matkalukemiseksi varattu kirja (Alexander von Schönburgin "Tyylikkään köyhäilyn taito") ja hyttikäyttöön tarkoitettu vaateparsi (Lindexin alesta vitosella hankkimani valkosiniraidallinen yöpaita, joka oli mukana myös Porvoossa ja mökillä ainoana "päivävaatteenani" bikineiden lisäksi) oli nappivalinta.

Se on minulla nytkin päällä, mutta iltapäiväksi lelukauppaan täytyy varmaan laittaa jotakin muuta.

Tällä kertaa valitsimme päivän kaupunginosaksi Djurgårdenin, koska siellä tulee käytyä niin harvoin. Ihanaa ruotsalaista hyvinvointia.

Söpöilystä vastasi sorsanpoika.

Paluumatkalla mies halusi taas käydä Karlaplanilla Ingmar Bergmanin muiston kunniaksi ja pysähdyimme sinne oikein syömään "ulkona" (ruotsalaista nakkikoppiruokaa; rieskaan sullottua perunamuusia, kurkkusalaattia, ja pitkä makkara, miehen versiossa niin ikään muusia, kuivattua sipulia ja joku eksoottisempi makkara, jonka makua hän luonnehti  "oudoksi".

Karlaplanin nakkikoppi

Se, että lapset pulikoivat suihkulähteessä, oli täällä ihan helt okej.

Sain tyydytystä huomatessani ettei Östermalmilla ole yhtään sen kovempi meno sunnuntai-iltapäivänä kuin Töölössäkään. Tuli käveltyä varmaan yli kymmmenen kilometriä ja paluumatkalla ostimme Folkungagatanin isommasta Icasta  pullot Ramlösaa ja eri makuisia lakupötköjä.  

Jatkoin miltei saman tien mökille, mies jäi kaupunkiin sillä hänellä alkoivat työt. Aikomuksenani oli lukea kirjapiirin valinta, Veijo Meren "Peiliin piirretty nainen", ja kyllä minä aloitinkin ja jatkoin runsaat sata sivua, mutta sitten tulin Merisairaaksi tai sain ähkyn siitä tiiviistä ja taukoamattomasta tapahtumien vuosta, ja kun sattui vielä niinkin, että kirjan välissä irrallaan oleva reilun kymmenen sivun nippu lennähti järveen ja jouduin kuivailemaan sitä hyvän tovin laiturilla, päätin antaa Meren vähän aikaa olla ja vaihdoin hänet Aila Meriluodon päiväkirjoihin. Päiväkirjat ovat ihania! Ensin ne Helvin ja nyt Ailan. Tietenkin myös Eevan, mutta se luetaan aina keväällä, ei koskaan syksyllä. Kelliessäni siinä laiturilla ja varsinkin vesijuostessani järvessä (23 astetta) norppaperspektiivistä ympäristöäni tarkkaillen, koin huumaavan onnen tunteen ja olin kiitollinen tajutessani, että tässä on nyt kaikki mitä ihminen onneen tarvitsee.

Meri lennähti järveen...

Nyt oman pihan vadelmatkin alkoivat olla poimintavalmiita. Kuljin puutarhassa ja kallioilla varvastossuissani niin kuin aina ennenkin, ja yllätyin aika lailla kun isä sanoi että ei noin voi mennä, pitää olla saappaat!

- Minkä ihmeen takia? Tämmöisellä helteellä!

- Voi olla käärmeitä...

- Eihän täällä ole ikinä käärmeitä ollut.

- Tapani (isän lentopalloystävä) sanoi, että Suomessa on keskimäärin kolmetoista käärmettä hehtaarilla. Ja että tämä on otollista seutua!

- Montako käärmettä sinä olet täällä nähnyt?

- No, en minä niin tarkkaan ole katsellut...

- Et yhtään! Kahdeksassakymmenessä vuodessa! Ei niitä ole!

Äitikin lähti könyämään kalliolla kasvavia vadelmapensaita kohti ihmeellisissä muovikengissään. Isä kehoitti häntäkin vaihtamaan saappaisiin, mutta äiti ei suostunut.

- Mullahan on tämä keppi (vanha suksisauva, jota hän käyttää kävelysauvanaan), mä sohaisen sitä tällä!

- Ei käärmettä tappaa saa, se on rauhoitettu eläin!

Sain monta rasiallista vadelmia kotiin tuotavaksi ja sitten menin taas rannalle vesijuoksemaan, lukemaan ja  löhöilemään ja ajattelin, että kukaan ei rakasta näitä kallioita niin kuin minä. Ja ajattelin kaikkia jotka ovat näillä rannoilla pyörineet koko lapsuuteni: Vaaria, Liisaa, Leilaa, Paavoa, Kallea, joita ei enää ole. Kysyin isältä koska hän on viimeksi käynyt uimassa (viime kesänä, kaksi kertaa kuulemma, mutta onko todistajia?) ja koska hän on viimeksi edes käynyt rannassa (voi voi, kyllä mä olen niitä kiviä saanut katsella lapsuudessani ihan tarpeeksi). Äiti kävelee silloin tällöin porkkiensa kanssa rantaan ja istuu hetken keinussa, mutta uimakivelleen hän ei ui enää koskaan. Se loppui kun hänen polvensa meni sijoiltaan uidessa, oliko se viime vai toissakesänä? Erkki on valanut rantaan tukevat portaat ikääntyneitä leidejä varten, ja asentanut laituriin kaiteen, mutta Tellekään ei taida enää käydä edes kastautumassa. Mutta minä roikotan kaiteella vitosen yöpaitaani ja pyyhettäni ja olen onnellinen. Koko elämäänsä ei kuitenkaan voi viettää laiturilla maaten ja Marvin Gayen musiikkia kuunnellen, joten lopulta jouduin keräämään kamppeeni, pakkaamaan vadelmarasiani, nousemaan kello 06.45: n bussiin, palaamaan kaupunkiin ja töihin.

Eilen meillä oli kirjapiirin kokous Valhallankadulla. Saavuin paikalle puolitoista tuntia muiden jälkeen suoraan töistä. Miehen sisko oli epätoivon partaalla, sillä hänen kanttarellirisottonsa ei ollut "valuvaa", vaikka reseptissä oli nimenomaan painotettu "valuvuuden" tärkeyttä. Risotto ei ehkä ollut "valuvaa", mutta taivaalliselta se maistui, sitä paitsi "valuvuus" on aivan yliarvostettu ominaisuus ruuassa muutenkin. Kirjoitan tähän summittaisen ohjeen, lähinnä itseäni, mutta kaikkia muitakin kiinnostuneita varten, niin kauan kuin ohje on vielä suurin piirtein päässäni. Mahdolliset mokat ovat tietysti omalla vastuullani. Mutta siis osapuilleen näin pitää toimia, jos haluaa ihanaa kanttarellirisottoa syödäkseen (tai pyrkiäkseen jonkun mielisuosioon):

Pitää hankkia risottoriisiä, valkoviiniä, kanalientä, kanttarelleja, sipulia, persiljasilppua ja parmesaaniraastetta. Ja voita, jos ei ole ennestään.

1. Sipulit ja kanttarellit tulee kuullottaa voissa ja siirtää sitten johonkin kuppiin odottamaan (olettaen että paistokasareita on vain yksi niin kuin esimerkiksi meillä).

2. Risottoriisiä pitää niin ikään kuullottaa aluksi voissa. Sitten siihen lisätään valkoviiniä ja annetaan hautua (kiehua?). Sitten lisätään kanalientä. Sitten lisätään valkoviiniä. Sitten lisätään kanalientä ja valkoviiniä ja risotto senkun paisuu ja pullistuu siinä prosessissa, joka kestää noin parikymmentä minuuttia.

3. Pullistuneeseen risottoriisiin lisätään sienet ja sipulit, kaadetaan päälle parmesaaniraastetta ja silputaan persiljaa koristeeksi.

4. Syödään oitis, sillä risoton kanssa on kuulemma niin, että "risotto ei odota syöjäänsä, vaan syöjä risottoa".

Marvin Gaye: Lets get it on: https://www.youtube.com/watch?v=3j3okb3kuts