Tapetilla

Pitkään poissa, mutta täällä taas. Olen ollut mökillä nauttimassa kevään vihreydestä, pikkulintujen puuhakkuudesta ja syksyisen kukkasipuleiden istutusrupeaman hedelmistä.

Piipahdimme myös Tukholmassa ihastelemassa sikäläistä elämänmenoa, jossa ollaan niin hyväntuulisia ja yhteisöllisiä, että kateeksi käy.Tällä kertaa meitä saatteli tällainen kumivene (tai oikeastaan niitä oli neljä) Helsingistä. Katselimme sitä laivan perästä ja olimme iloisia, ettemme olleet Somalian rannikolla....Osuimme vahingossa laivan karaokebaariin, jossa liikutuin kyyneliin, kun arkkinössön ruumiillistuma Jesper veti tosi hyvin kappaleen "Håll mitt hjärta, håll min själ". Osallistuimme tietokilpailuun, jossa teimme anteeksiantamattomia virheitä (Montako jalkaa perhosella on? Me: neljä. Oikea vastaus: kuusi) ja jouduimme lyötyinä todistamaan, miten nimimerkillä "Juoppo" osallistunut, harmaaseen jakkupukuun sonnustautunut kirjastovirkailijan näköinen nainen putsasi pöydän (rantakassi ja suklaata).

Kuin James Bondissa konsanaan...

Söderiläismammat treenaamassa pakaralihaksiaan

 Magnoliat ja sireenit kukkivat, kaikki tuntui olevan kohdallaan ja olimme yksimielisiä siitä, että Tukholmassa on ihmisen hyvä, tänne muutamme jahka lottovoitto pamahtaa kohdalle. Seuraavana päivänä Tukholmanystävättäreltä tuli viesti, että hänen asuntoonsa Kungsholmenilla oli murtauduttu. Keskellä päivää.  Tultu sisään sorkkaraudalla ja sotkettu paikat. Viety korut, kamera ja passi, mutta jätetty tietokone, sentään. Eilen luin miten joku oli katsonut hyväksi heittää happoa kerjäläisen kasvoille puistossa Norrmalmilla ja sitä edellisenä päivänä kahta naista oli puukotettu keskustassa. Että ei se nyt niin onnela ole sekään. Mutta kyllä minä jo kovasti odotan Carl Philipin ja Sofian ensi lauantaisia häitä! Voin panostaa niiden seuraamiseen täysillä, sillä mies on silloin "poikien" kesäretkellä Tallinnassa eikä näin ollen pääse nälvimään.

Pubissa vanhassa kaupungissa. Miehen mielestä hieno juliste.

Pubissa vanhassa kaupungissa. Minun mielestäni hieno juliste.

Elo täällä Töölössä tuntuu nyt aivan toiselta, kun ympärille on puhjennut tämä ylenpalttinen vihreys. Työmatkatkin ovat yhtä juhlaa kun saa kävellä tämmöisten lehtiholvien alla.

Topeliuksenkatu

Olen tosiaan aloittanut taas lelukauppa- ja vapaaehtoistyön. Saattohoito on nyt ilmeisen hot ja pop, mikä oikein onkin,  ja Terhokotiin tulee paljon yhteydenottoja eri lehdiltä, jotka haluavat tehdä aiheesta juttuja.  Terhon vapaaehtoistyön koordinaattori pyysi minua yhteen niistä ja siellä minä olin ja esittelin toimittajalle ja kuvaajalle paikkoja ja vapaaehtoistoimintaa ja poseerasin persikanvärisessä vapaaehtoisessussani sakset tanassa kielopuskassa Terhon edessä. Sillä välin kun kuvaaja justeerasi kuvausvälineitään, juttelimme toimittajan kanssa siitä miten mahtava kauppa Lidl on. Sitten hän haastatteli minua. Nauhoitti kaiken vuolaan sepustukseni aiheesta ja sen vierestä ja yrittää kyhätä sen pohjalta kokoon lehtijutun. Hävettää jo etukäteen. Eikä siinä kaikki! Kun pääsin lelukauppaan, sinnekin tuli toimittaja ja kuvaaja, jotka olivat tekemässä juttua helsinkiläisistä putiikeista.

- Mitäs tavaroita teillä täällä  myydään?

- No, meillä on enimmäkseen näitä ranskalaisia leluja...

- Tanskalaisia?!

- Ranskalaisia...Anna! Ehditkö vähän tulla...?Onneksi pomo oli paikalla ja pystyi irrottautumaan työtehtävistä (oli juuri auttamassa pikkutyttöä sovittamaan perhoskuosista hellemekkoa).Oma haastattelukiintiöni oli selvästi jo yhden päivän osalta täynnä.

Hevoskastanjoita Hesperianpuistossa

Töihin paluu sujui leppoisasti ja pehmeästi. Oli tavanomaisia simppeleitä työtehtäviä, kuten Viirun hinnoittelua (kuulostaa härskimmältä mitä onkaan) ja hyväntuulisia asiakkaita sopivina annoksina, mutta tahti kiihtyi viikonloppua kohti ja lauantai olikin jo ihan oma lukunsa.

Viiru, 11,90.

Eteen sattui kiukutteleva asiakas (aikuinen, harvinaisuus) ja onnistuin haavoittumaan työtilanteessa (revin  sormeni auki teipin katkaisuterään, verta tuli kuin härän kurkusta ja loppupäivän paketointi oli kömpelöä sidotun sormen kanssa). Iltapäivällä jouduin vielä tilanteeseen, jossa noin viisivuotias pikkutyttö esitti antaumuksella s/m aiheisen "Fifty Shades of Grey"- elokuvan tunnuskappaletta "Love me like you do" (herttainen tyttö, kaunis kappale, mutta yhdistelmä nostatti tunteen kuin ihoni alla olisi ryöminyt jotain ällöä) samalla kun isokokoinen lapsi oli kietonut kätensä lujasti vyötäisilleni ja painanut poskensa tiukasti selkääni vasten äitinsä yrittäessä irrottaa häntä ja minä naputtelin asiointivuorossa olevan asiakkaan ostoksia kassaan mutisten lohdutuksen sanoja  epätoivoiselle äidille, joka yritti parhaansa pojan kanssa:

- I'm so sorry, so sorry....he's not healthy...he's a bit...STOP IT!!

- Not to worry...

- Oh my god, I apologize....you let go of her...let go RIGHT NOW! We need to leave...I'm so sorry...

- It's okay...(NOT!).

Silloin ajattelin, että  tämmöiseen ei pysty edes David Lynch.

Ellie Goulding: Love Me Like You Do: https://www.youtube.com/watch?v=AJtDXIazrMo