Pelimiesten pikkuhousut

Keittelen kaikessa rauhassa aamukahvia keittiössä, kun mies huutaa aamuteeveen äärestä:
- Ajattele, tuolla nuo raukat pelaavat illalla pikkuhousuissa! Kylmässä ja pimeässä!
- Ai ketkä?
- No HJK!
- Joku hyväntekeväisyysjuttu, vai?
- Ei. Miten niin?
- No miksi ne sitten pikkuhousuissa...
- Voi hyvä sylvi, olethan sinä nyt jalkapalloa telkkarista nähnyt! Ainahan niillä on sellaiset pienet housut!
- Pelishortsit?
- Niin!
- Pikkuhousut ja shortsit ovat aivan eri asia!
- Ai jaa..?

Ihanaa, että marraskuu on selätetty! Siirtymäriittinä katsoin tänään "Amelién". Edellisestä katselukerrasta onkin jo useampi vuosi. Huomenna alkaa joulukuu, oma kuukauteni, ja alan jo tuntea sen vaikutukset! Oloni on samanaikaisesti skarppi ja rento. Käyskentelen kaupoissa kiireettömänä ja hyväntuulisena ja salakuuntelen ihmisiä hyvien lauseiden toivossa. Kanuunassa minut palkittiin parillakin. Ensin kuulin miten joku nainen sanoi toiselle, että "mieheni sanoo aina, että minulla on musta vyö shoppailussa" ja sitten keskustelunpätkän, jossa nainen näytti jotain vaatekappaletta seuralaiselleen ja kysyi, että "mahtaako tämä olla liian iso?" johon toinen, että "ei se nyt SINULLE liian iso ole" ja kun vastassa oli jäätävä hiljaisuus, jatkoi hätäpäissään, että "meinaan, että  ei se varmaan liian iso ole....tai siis että se on varmaan TOSI hyvä...!" 

Näin joulukuun alla tunnen muuttuvani kiltiksi ja sosiaaliseksi. Toissapäivänä kannoin ennen lelukaupan avaamista väsyneen rouvan mikroaaltouunin Punavuorenkadulle. Hän oli raahannut sitä Forumista saakka ja laskenut sen lelukauppatalon portaille lepuuttaakseen hetken käsiään. Ja eilen juoksin puoli korttelia toisen rouvan perässä kun huomasin hänen taskustaan pudonneen teatterilipun jalkakäytävällä. On helppoa olla ystävällinen ja avulias kun on hyvin levännyt ja hyvällä tuulella (lähipiirin ei kuitenkaan tule pitää kiltteyttä itsestäänselvyytenä. Varaan itselleni edelleen oikeuden käyttäytyä  tarpeen vaatiessa  tuhmasti ja tyhmästi) ja  hyvällä tuulella on helppoa pysyä, kun kaupoissa soitetaan mukavia joululauluja. Äskenkin viivyttelin yhdessä Aleksin lukuisista ketjuliikkeistä hypistelemässä tekstiilejä vailla aikomustakaan ostaa (vaikka himoitsinkin aika lailla harmaata t-paitaa, jonka rintamuksessa luki mustin paljetein "Once upon a time...") vain saadakseni kuulla taustalla soivan Britney Spearsin "My only wish this year"- kappaleen loppuun.

Kävimme ystäväpariskunnan kanssa taas perinteisellä joulunalusfiilistelymatkalla Tukhomassa. Reissumme ovat lelukauppatyöni myötä aikaistuneet parilla viikolla, mutta ei se haittaa, saimme mitä haimme tälläkin kertaa. Ihme sinänsä, sillä palaset joista tämä mukava pikku reissu rakentui, eivät olleet mitenkään täydelliset (miehillä oli aamulla krapula, päivä oli harmaa, sateinen ja tuulinen, Tukholmanystävätär itkeskeli ruoka-annokseensa Vanhan Kaupungin "Lilla Kastanjenissa" nettideittailun julmuutta, vaihdevuosioireitaan ja kipeää polveaan ja minä tunsin riittämättömyyttä kömpelöiden lohdutusyritysteni kanssa, yhden puhelin teki tenän, toiselta loppui akusta virta...)

Sade ja halu nähdä jouluasuinen tavaratalo ajoivat meidät NK:lle, jossa nojailimme aikamme neljännen kerroksen kaiteeseen ja katselimme keskellä roikkuvaa kuusta. Tietenkin ajattelin taas koko ajan Anna Lindhiä (eivätkö muka KAIKKI siellä asioivat ihmiset ajattele?!) mutta pystyin silti nauttimaan joulukoristeluista.

Tapasimme iltapäivällä miehet Suurtorilla ja kävimme taas porukalla juomassa glögit, paitsi että vain yksi valitsi sen, minä otin "orange coffeen" (cointreau-liköörillä terästetty ja kermavaahtohatulla ja pillillä koristettu kaunis juoma jalallisesta lasista tarjoiltuna, meni välittömästi päähän!) ja ystävätär baileyskahvin, toinen miehistä terästetyn glögin ja toinen oluen. Tukholmanystävätär ei ottanut mitään, mutta sai miehistä näkökulmaa ja empatiaa meiltä kaikilta rakkausmurheisiinsa. Ikkunasta näkyi useampikin joulupukki ja Gamla Stanin kapeilla kujilla vielä lisää. Ensimmäinen jouluateria nautittiin paluumatkalla seisovasta pöydästä. Ihanaa!

Pikkusisko oli yökylässä. Hän oli touhunnut meille identtiset "sisarussormukset". Hänen oli määrä mennä seuraavana aamuna espoolaiseen kouluun puhumaan siitä millaista on olla lastenkirjailija, ja hän poikkesi myös lelukauppaan. Siellä hän katseli tuotteita näennäisen muina miehinä, mutta tosiasiassa (kuten myöhemmin paljastui) laittoi koko ajan perheelleen tilannetiedotusta Whatsappiin tyyliin (pariskunta osti leluja kolmella ja puolella sadalla!!!) ja kun palveltavakseni tuli kivikasvoinen mies, joka lausui vakavana: "Päivää, tarvitsen merirosvon." johon minä auliisti, että "Jaha, tännepäin, jos saan pyytää..." pikkusisko häälyi koko ajan taustalla ja teki ilmeitä. Olen varmaan ennenkin kertonut miten kova sählääjä hän on, mutta en ole varma olenko maininnut sitä, millainen haka hän on myös löytämään juttuja. Viimeksi hän oli löytänyt Anttilan kassalta isän ja äidin, jotka ANI HARVOIN käyvät keskustassa asioilla, mutta olivat nyt siinä tuulipuvuissaan maksamassa ostoksiaan, kynttilöitä ja suklaakonvehteja, jotka he lykkäsivät oitis pikkusiskolle, sillä  he olivat ostaneet ne vain siksi että elävät sellaisessa harhassa, ettei kaupasta sovi lähteä ostamatta. He olisivat halunneet ostaa uuden päiväpeiton minulta saamansa, riekaleiksi kuluneen Laura Ashley-silkkipeiton tilalle, mutta eivät olleet löytäneet sopivaa. "No on se nyt kumma", sanoi pikkusisko, vei heidät takaisin peitto-osastolle ja johan löytyi!

Britney Spears: My only wish this year: http://www.youtube.com/watch?v=WWGxc9AaQMk