Sunnuntai suosi ulkoilua! Lähdimme miehen kanssa kuljeskelemaan auringosta nauttien ympäriinsä väljänä päämääränä Talvipuutarha, jonne hankkisimme matkan varrelta eväät. Ei muuta kuin matkaan. Hietalahden torin viertä Ruoholahteen, sieltä Lapinlahden sairaalan tiluksille, jossa surkuttelimme hienojen rakennusten alennustilaa. Ikkunoita oli rikottu ja seiniä töherrelty. Jatkoimme Hietaniemen hautausmaalle, jossa kävimme miehen sukuhaudalla ja samalla bongasimme Harri Holkerin hautakiven, jonka päällä kökötti valtava, kullanvärinen, pörheä joutsen! Korni kuin mikä!
Sieltä mutkitellen ja reittivalinnoista kovaäänisesti ja teatraalisesti kiistellen lopulta pikkuruisen K-kaupan kautta (croissantteja, savulohi- ja tonnikalaleipää ja limua) Talvipuutarhaan, jossa karpit olivat säilyttäneet entisen muhkean muotonsa ja ottivat selvästi kontaktia mieheen, jonka mielestä karpit ovat suunnilleen parasta (Kärppien jälkeen) mitä olemassa olla voi. Kun silloin muutama vuosi sitten kävimme Tukholmassa ollessamme Solnan Hagaparkin perhostalossa, siellä karpit suorastaan kiehnäsivät ja puskivat päätään hänen kättään vasten ja niitä sai silittää (?) ja taputella (?). Minun ei tulisi mieleenkään silitellä jonkun limaisen ja mulkosilmäisen otuksen otsaa, mutta mies nyt on sellainen kuin on ja haluaa mitä haluaa.
Miehen sisko miehensä kanssa oli visiitillä Oulusta ja olimme alustavasti sopineet tapaavamme jossain päivän mittaan. Sisko oli ollut uimahallissa poikansa ja tämän kahden tyttären kanssa (hyvin meni; vain lievää sekoilua avainkortin kanssa ja yksi verta vuotava pieni nenä) ja miehensä orkideanäyttelyssä ja kun itse olimme Musiikkitalon korvilla, päätimme tavata porukalla helpossa paikassa: Vanhan kuppilan edessä. Oikaisimme Sanomatalon poikki ja kuinka ollakaan, tarjolla oli Hesarin 125-vuotis syntymäpäiväkakkua. Muhkeita paloja! Vaaleansinistä ja -punaista! Ja valokuvanäyttely, jossa pääsi ihailemaan muun muassa nuorta Lenita Airistoa, Helsingin yllä leijuvaa ilmalaivaa ja hevosvetoista ratikkaa.
Vanhan kuppilassa olikin yksityistilaisuus, joten päädyimme naapuriin, Zetoriin. Ensin meitä oli neljä, lopulta kymmenkunta. Näin käy usein, sillä miehen siskolla on paitsi valtava ystäväpiiri, myös kännykkä, eikä hän epäröi käyttää sitä!
- Minäpä soitan X:lle ja Y:lle ja pyydän ne tänne!
- Nyt Z soittaa! Halojaa! Me ollaan Zetorissa! Tulkaa tänne, täällä on J, H, X ja Y:kin! Ihan hyvin voi lastenvaunuilla tulla...
Ja kun iso porukka on kasassa, jaetaan paitsi tuoreita kuulumisia (mm. kiistelyä siitä onko H.H:n hautamuistomerkkikultajoutsenhökötys mauton (ON!) vai hieno (miehen siskon miehen mielestä kyllä!) myös hauskoja anekdootteja menneiltä vuosilta. En koskaan kyllästy kuulemaan, miten miehen siskon mies oli luullut, että Mamma Mia-elokuvan "sing along"-versio oli tarkoittanut "interaktiivista" ja alkanut huudella kommenttejaan Meryl Streepille ja Pierce Brosnanille leffateatterin penkistä käsin. Tai se aivan legendaarinen, jossa X (insinööri!) räjäytti pesukoneen. Hän oli päättänyt pestä oma-aloitteisesti likaiset farkkunsa ja onnistui jollain ihmeen kaupalla tunkemaan ne koneen nukkasihtiin, väänsi koneen päälle ja eipä aikaakaan kun PUM!!! Vaimon tullessa kotiin hän oli ihmetellyt miten KUKAAN viitsii pestä pyykkiä koneella, kun se on niin vaivalloista eikä sinne edes mahdu juuri mitään... Nyt näin tämän kyseisen herran ensimmäistä kertaa livenä, kuten myös hauskan vaimonsa. Hän kertoi, miten olivat alun perin miehen siskon kanssa ystävystyneet. Kumpikin oli saanut samaan aikaan esikoisensa Oulussa ja siitä pitäen he olivat alkaneet jakaa äitiyden iloja ja suruja keskenään. Kerran he päättivät, että hemmetti, kyllä heilläkin on lupa virkistymiseen ja pieneen irtiottoon, leivoskahveihin, ja jättivät lapset, Liinan ja Santun (nimet muutettu, ei vaiskaan!, no, on ne...ehkä...) Allin puistoon puistotädin (Allin?) vahdittaviksi, mutta sen sijaan, että olisivat painuneet kahville, he jäivätkin nurkan taakse kytikseen vakoilemaan itkevätkö lapset aivan hirveästi äidin perään. Pettymyksekseen eivät olleet itkeneet yhtään.
Ystävyys jatkui ja perheet kasvoivat. Yhden yön he läiskivät korttia, kunnes aamulla toinen sanoi, että taidan tästä lähteä synnyttämään ja lähti. He muistelivat närkästyneinä, että siihen aikaan ei ollut puhettakaan, että tuoreelle äidille olisi tarjottu kuohuviiniä urakan päätteeksi. ("Ei siellä vieläkään tarjota", sanoi tähän viisi kuukautta sitten vauvansa samassa sairaalassa saanut äiti pitkän pöydän päästä vauvaa imettäessään), mutta juttu jatkui niin, että epäkohtaa korjatakseen vauvan tuore isä oli salakuljettanut Piltti-purkissa taskulämmintä kuohuviiniä vaimolleen, sujauttanut tölkin vaivihkaa vaimonsa käteen ja supissut, että "mene äkkiä vessaan juomaan tämä". "Ja sinne minä sitten laahustin", rouva kertoi iloisesti. "Tajuat kai, että tuo tarina melko varmasti päätyy blogiin", varmistin ja hän sanoi, että totta kai!
Miehen siskolla ja miehellään on reippaita ja tiedonhaluisia lapsia, toimittajia, jotka jakavat auliisti haltuunsa saamaa kiintoisaa nippelitietoa eteenpäin. Nyt he tiesivät kertoa, että Suomessa on ihmisiä (alle viisi, mutta kumminkin), joiden oikea etunimi on " Orkkuli". " Ei ole", sanoin. "Kyllä on", he vakuuttivat. "Aivan varmasti ei ole" sanoin rauhallisesti ja varmana asiastani, mutta he huusivat kuorossa, että "On, on!!!" ja toinen sanoi, että "Näytä sille" ja toinen haki sitten jonkin virallisen etunimisivuston netistä ja läväytti sen voitonriemuisena eteeni. Pakko kai uskoa. "Ja sellaisiakin on, joiden nimi on "Pipariina", haluatko nähdä?!" En halunnut.
Mamma Mia: When all is said and done: http://www.youtube.com/watch?v=ATbRq7D9z5U
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti