 |
| Ensilumi! |
Viimeisen käyttöpäivän maitopurkki innosti minut pitkästä aikaa lättyhommiin. Lättyjen paistaminen on, sanonko suoraan, yhtä helvettiä ja päättyy aina ennen pitkää itkuun ja käryäviin katastrofitunnelmiin, mutta jotenkin se pääsee unohtumaan kun kokeilujen välissä on riittävän pitkä (vuoden, parin) tauko. Ensimmäinen taikinakauhallinen valutetaan pannulle vielä innostuneen optimismin vallassa, joka pian vaihtuu hätääntyneeksi pähkäröinniksi. Miksi se on tuommoinen? Eihän tuota pysty kääntämään Erkkikään! Saamari, nyt se meni ryppyyn! Onkohan pannu liian kuuma? Vai liian kylmä? No, ensimmäinen epäonnistuu aina... Mutta kun kaikki seuraavatkin epäonnistuvat ja lautaselle päätyy sievien pitsireunaisten ruskeatäpläisten ja kullankeltaisten räiskäleiden sijaan mustaharmaata hyllyvää kökköä, tunnelma vääjäämättä lässähtää ja hanke päättyy jonkin sortin teatraaliseen purkaukseen, tällä kertaa tuskaiseen "Siinä meni taas yksi puolituntinen elämästäni aivan hukkaan!"- parahdukseen ja miehen rauhalliseen maan pinnalle palauttavaan "Anna olla, et sinä ossaa"- lausahdukseen. Hän lehteili kaikessa rauhassa nojatuolissa Elloksen uusinta mainoslehteä ja huuteli minulle välillä keittiöön sellaisia kuin, tiesikkö että " Taianomainen sisääntulo onnistuu parhaiten pikkusinisessä." Kyyneleiden kuivuttua ja käryn hälvettyä halusin kuitenkin päteä keittiössä edes vähän ja tein spontaanin sipulikeiton. Siitä tuli hyvää!
Ruokahommat ovat olleet tässä vähän enemmänkin tapetilla, sillä lelukauppapomo vei meidät syömään Demoon Uudenmaankadulle. Se on Michelinravintola! Niin fiini ja ulospäin vähäeleinen, etten ole aiemmin edes huomannut moisen paikan olemassaoloa. Olipa kokemus! Katossa valtavat valkoisten lakanoiden peittämät valaisimet. Vessassa pieniä valkoisia froteepyyherullia pyramidin muotoon aselteltuina joihin asiakas sai kuivata kätensä miellyttävästi ja kori johon viskata pyyhe käytön jälkeen huolettomasti ja tuhlailevaisesti. Aitoa samppanjaa. Kuusi ruokalajia ynnä "keittiön alkutervehdys", nuken annos kermaista savulohikeittoa ja "lopputervehdys", suklaa- ja marmeladimakeisia puisessa askissa. Kaikki suikaloitua ja kikerrettyä ja väkerrettyä ja mietittyä ja yllätyksellistä. Poroa ja tryffelirisottoa ja kampasimpukoita ja muuta mikä milläkin "pedillä" ja jokaiselle suupalalle tarkkaan mietitty viini, josta tarjoilija esitelmöi pitkät pätkät että minkä kukkulan rinteeltä minkäkin niminen rypäle on poimittu ja mikä sen sijoitus kansaivälisillä viiniranking-listoilla on. Kaiken sen touhotuksen keskellä minulle tuli elävästi mieleen Kari Hotakaisen "Luonnon laki"-kirjasta se kun kolarissa pahasti loukkaantunut päähenkilö Rautala ihmetteli ympärillään häärivien asiantuntijoiden määrää ja omistautuneisuutta ja helikopteria ja kaikkea ja mietti, että "Eivätkö ne tiedä kuka olen? En kukaan." Luulin jo syöneeni jälkiruuan (soseutettua vuohenjuustoa tomaattihillon ja joidenkin paahdettujen lastujen kerta) mutta sitten tuli vielä jokin marenkikarpalokakkujuttu joka oli aivan ihanaa jo sellaisenaan mutta yhtäkkiä esiin ryntäsi tarjoilija vakavana ja tosissaan kuin mikäkin ensihoitaja kädessään kannu ja lausui syvästi pahoitellen: "Hyvänen aika sentään, havaitsin juuri, että teiltä puuttuu kinuskikastike!"
Perjantaina satoi ensilumi! Ajelin liikkeen sulkemisen jälkeen kolmosella Karhupuistoon, josta kävelin kirjapiirin tapaamiseen Torkkelinmäelle. Mikä vastaanotto! Sesongin ensimmäinen glögi. Smetana- ja mätileipäsiä. Aivan ihanaa lohiseljankaa. Mannaryyneistä, puolukoista ja vaniljakastikkeesta tehtyä jälkiruokaa. Suklaatryffeleitä. Piparkakkujuustokakkua. Olen syöttiläs. Onnellinen, paksu syöttiläs. Lisänä hengen ravinnoksi hauskoja juttuja. Ja koskettavia juttuja. Konkursseista ja avioeroista ja siitä kun joutuu aloittamaan niin alusta, että kutsuessaan ystäviä kylään, pitää kutsuun laittaa, että "tuo oma lautanen". Ja se Torkkelinmäen asunto on aivan ihana. Käyn siellä katsomassa postit ja kylvettämässä orkideat kun emäntä on poissa. Se on sielukas pieni koti, jonka seiniä peittävät taide ja peilit ja ikkunasta näkee pitkälle yli kattojen.
Tänään lähdemme vielä ystävien kanssa perinteeksi muodostuneelle Tukholman risteilylle katselemaan sikäläisiä jouluikkunoita ja virittäytymään juhlasesonkiin. Sitten saakin tulla pieni suvantovaihe tähän kaikkeen yltäkylläiseen nautiskeluun ja vuorossa on lykkäämäni ja lykkäämäni perinteinen syyspaasto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti