Helinää, helskettä...

Footlightin ikkuna Bulevardilla

Hei taas pitkästä aikaa. Tuntuisi vähän liioitellulta pyydellä anteeksi pitkää poissaoloani, mutta kyllä tässä vähän syyllinen olo on ollut kun ei ole tullut kirjoiteltua tänne vähään aikaan mitään. Olin jo kirjoittaa "en ole ehtinyt", mutta se olisi ollut narrausta, enkä uskalla ottaa mitään riskejä tässä vaiheessa ennen joulua, tontuthan tunnetusti ovat liikkeellä ja kielivät kaikki tuhmuudet eteenpäin herra Pukille, joka puolestaan päättää "kuka lahjat ansaitsee" enkä totisesti halua jäädä ilman!! Ei minulla tietysti mitenkään rajattomasti ole ollut aikaa käytössäni. Sosiaalinen elämäni keskittyy 90 prosenttisesti joulukuuhun, lelukaupassa on sesonki, on syntymäpäiväni (ja pikkusiskon syntymäpäivä), itsenäisyyspäivä ja tietysti itse joulu, jonka odotukseen  ja valmisteluun liittyvät omat kommervenkkinsä, alkaen joulukalenterin hankkimisesta.

Ymmärrän, että lapsiperheissä kalenterin hankinta totista touhua ja netin keskustelupalstallakin joku äiti purki hätäänsä kun toivottua lelukalenteria ei enää saanutkaan mistään ja sympatian ja neuvojen sijaan muut äidit sättivät häntä siitä ettei ole hankkinut kyseistä kalenteria ajoissa, sillä "kaikki tietävät että se loppuu aina kesken", mutta ajattelin että kahden aikuisen taloudessa kalenteri on vain hauska kuriositeetti eikä sen puuttuminen ole kummoisenkaan kriisin aihe. Ha ha. Mies oli niin pahoilla mielin kun kalenteria ei ollutkaan että painelin suoraan töistä Isoroban K-markettiin ja onneksi siellä oli vielä kalentereita ja vielä suuremmaksi onneksi puoleen hintaan, joten mies sai muhkean ja räikeän "m&m and friends"-kalenterin, joka suoltaa päivittäin pieniä Bounty, Milkyway, Snickers tai Mars-patukoita, tai pieniä m&m-raepusseja. Minäkin olen saanut tyhjentää jokusen luukun.

Stockan jouluikkuna

Itsenäisyyspäivänä satoi. Tein paahtopaistia ja katsoin YleAreenasta "The Master"-elokuvan. Linnan juhlista jäi meillekin mieleen se ihana 101-vuotias Hannes, mutta ei juuri muuta. Pikkusisko täytti samana päivänä vuoden lisää. Seuraavalla viikolla hän tuli yökylään, koska oli kustantajan pikkujoulut. Niitä ennen hän kulutti pari tuntia Korkeavuorenkadulla sijaitsevassa pikkuliikkeessä, jonka pitäjä oli tyytyväisenä kertonut painavansa vain 42 kiloa. Minua askarruttaa edelleen, miten hän on saanut moisen tiedon ujutettua keskusteluun luontevalla tavalla. Pikkusisko ei kertonut sitä juttua kunnolla! Hän on hiillostanut minua jo vuoden "Nälkäpeli"-elokuvalla, sillä hän haluaa minun katsovan sen. En ole saanut aikaiseksi. Nyt hän antoi sen minulle syntymäpäivälahjaksi. En edelleenkään ole saanut aikaiseksi.

Sitten täytin itse vuosia. Mies jaksoi hössöttää ihanasti aamusta asti, joskin hän riemuitsi mielestäni liikaa siitä, että yhteenlaskettu ikämme on nyt 100 vuotta! Hänellä oli pitkä päivä töissä, kun taas minulla oli vapaata, joten sain viihdyttää itse itseäni. Ajoin ratikalla kaksi täyttä kierrosta kolmosen/kakkosen ja ykkösen. Monta kaupunginosaa. Muistan vieläkin sen kiireettömyyden tunteen ja mieleeni on jäänyt monta yksityiskohtaa. Reppu selässä keikkuen Runeberginkadun jalkakäytävällä juokseva lapsi. Hesperian puistossa räikeään työasuun pukeutunut työmies istumassa penkillä päätään käsiinsä nojaten. SEBin ikkunasta kaukaisuuteen tuijottava, pikkutakkinsa riisunut pukumies... Aion ehdottomasti ottaa uusiksi ja suosittelen teillekin. Mutta on oltava valoisaa ja väljää, ei siitä pimeässä ruuhka-aikaan mitään irti saa.

Korkeavuorenkatu

Olen tavannut turkulaisia. Tajusin juuri, että jos ei siitä rupeamasta maisterinpapereiden lisäksi kauheasti muuta jäänyt hanskaan, jäi sentään pari ihmistä, jotka toimivat linkkinä siellä viettämääni vuosikymmeneen. Toinen on paras ystäväni ja toista näen kerran vuodessa. Jälkimmäisen kanssa käytiin Sociksen baarissa, ihana miljöö. Kaunista ja nostalgista ja mikä parasta, ei kaiu toisin kuin Ekbergillä ja Kappelissa, joissa kävimme ensin mainitun kanssa. Turku voitti joulukuusien kauneuskilpailun, kun taas Tampere hävisi. Hyvästä syystä!

Kappeli

Kävin Tampereella viemässä joululahjoja (ja myös saamassa niitä!). Ripustin isälle ja äidille jouluverhot. Vein joulutunnelmaa nostattamaan heille soittorasian, jossa Joosef ja Maria ovat kumartuneena seimessä makaavan Jeesuslapsen ylle ja joka vedettäessa soittaa kauniisti "Jouluyö, juhlayö"-kappaletta. "Mikä ihme  täällä pärisee?", kysyi isä ärtyneenä. Isosisko, joka siis ei vietä joulua (vaikka suostuukin joustamaan esimerkiksi joulutorttujen suhteen) vaan hanukkaa, sai ison laatikon käytännöllistä tavaraa, shampoota ja hoitoainetta, astianpesuainetta, hammasharjan ja -tahnaa, pikkuhousuja yms. jonka kimppuun hän kävi oitis, sillä hanukkahan on jo päällä. "Kyllä näkee, että sinä olet palkkaa nauttiva ihminen" hän sanoi vaikuttuneena. Isoveli saa viinipullon ja juoksua käsittelevän kirjan kunhan käy vanhemmilla ja kunhan he muistavat antaa paketin. Pikkusiskoa näin kaupungilla. Hämeenkadulle on noussut valtava määrä erilaisia kahviloita. Miten ihmeessä niihin kaikkiin muka riittää asiakkaita.

Kävimme Koskipuiston laidalle, Vilan liikkeen tilalle pari viikkoa sitten avatussa kahvilassa. Siellä oli ainakin kuusi ihmisistä töissä. Toivottavasti saavat olla pitkään. Kärtin siskolta, että mennään nyt katsomaan sitä teidän kuusiraiskaa, että pääsen virnuilemaan ja menimme ja olihan se ihan hirveä. Jopa niin hirveä, etten halunnutkaan ilkkua, vaan tunsin sympatiaa sitä kohtaan. Ja isä raukkakin, jota tuollaiset asiat hävettävät ("miten ihmeessä tuollainen voidaan laittaa ihmisten ilmoille?), yritti vielä, että "Ruutanassa on kyllä kaunis kuusi. Se on vielä paljon sitä Turun kuustakin kauniimpi", mutta mitä se muka auttaa?!

Tampereen kuusiraiska

Eilen kävin katsomassa sen Pähkinänsärkijän ja Hiirikuninkaan. Olin jotenkin ajatellut pääseväni sen avulla aivan ennenkokemattomiin joulufiiliksiin. En päässyt. "Susta näkkee heti, että oot tosi pettyny!" huusi mies ensi sanoikseen kun tapasin hänet esityksen jälkeen Annankadun ja Isoroban kulmassa. Se oli varmaan se ankea lavastaus. Tai joku. Parhaiten jäi mieleen lumihiutaleiden tanssi. Varsinkin, kun yksi lumihiutale mätkähti maahan kesken piruetin (liukastui omaan liukkauteensa?). Kyllä noista kolmesta näkemästäni baletista Kaunotar ja hirviö oli paras, Lumikuningatar toiseksi paras ja Pähkinänsärkijä viimeinen. Katsomossa oli paljon parhaimpiinsa pyntättyjä lapsia, jotka olivat asianmukaisen kiihdyksissään kaikesta mitä tapahtui ja siitä, että saivat valvoa niin myöhään. Ulos lähtiessä näin hymyilevän Maria Sidin käsi kädessä tyttärensä kanssa ja kuulin hänen sanovan ruotsiksi, että "nyt mennään kotiin, niin saat tanssia itse!". Joten ei se kaikille pettymys ollut.

Liskojen joulu Stockan ikkuanssa

Dixie Chicks: Merry Christmas from the Family: https://www.youtube.com/watch?v=Y1nqMG3swOc