Olohuoneessa on tyhjä nurkka, joka saa minut epävarmaksi. Se suorastaan huutaa sohvaa tai jalkalamppua tai molempia, mutta olen vähän haluton hankkimaan mitään isoa kapistusta, josta on seuraavassa muutossa kumminkin pelkkää riesaa ja josta pahimmassa tapauksessa täytyy hankkiutua eroon. Muutenkin vapaaehtoistyössä sain taas evidenssiä siitä miten pieneen koko elämä loppumetreillä supistuu, kun kaikki omaisuus on myyty ja annettu pois ja lajiteltu jätteisiin ja mukana ovat enää tärkeimmät (kuva edesmenneestä puolisosta, balettijuliste ja valtava kannettava cd-soitin, jossa on kaksi kasettipesää ja isot kaiuttimet, ostettu markka-aikaan Stockalta, mahtava peli kuulemma) joten parasta olisi pitää kuorma jo valmiiksi kevyenä, pääsisi sitten vähemmällä.Toisaalta tyhjä tila pyrkii joka tapauksessa täyttymään jollain, nyt esimerkiksi kengillä ja kirjoilla, eikä se ole yhtään parempi, joten menin vähän kokeilumielessä katsomaan mitä eri nettisivuilla, joilla ihmiset saavat kaupustella turhia tavaroitaan, olisi tarjolla. Etelä-Helsingin alueelta (sen näkee postinumerosta) useampikin kaupitteli valkoista hyväkuntoista, napakkaa ja laadukasta nahkasohvaa (ilmeisesti valkoinen nahkasohva on nyt mennyt kertakaikkiaan pois muodista ja tuottaa trenditietoisille omistajilleen mielihyvän sijasta pelkkää häpeää ja harmia). Miksikäs ei tuohon joku Natuzzi hyvinkin kävisi, mutta toisaalta haluaako sellaista nahan narinaa kuunnella ja ne ovat tosiaan aika kookkaita (ei sillä etteikö tuo jättihuone tarvittaessa nielaisisi vaikka minkälaisen kulmasohvan vonkaleen). Jotenkin en vain oikein lämpene. Mutta sitten tulee vastaan tosi sympaattinen ilmoitus! Siinä kaupitellaan isoa valkoista jättinojatuolia todella edulliseen hintaan! Tuotekuvauksessa kerrotaan, että koira on vähän nakertanut sitä yhdestä kulmasta, mutta että se sopii kyllä jollekin sellaiselle, "joka ei välitä", tai joka "peittää sen jollain". Siis meille! Meillä on muutenkin kaikki aina vähän sinne päin. Juuri aamulla mies kysyi, että onko meidän vaaka rikki. Minä kysyin että kuinka niin, ja hän sanoi, että no kun eilen illalla hän painoi sen mukaan 98 kiloa ja aamulla vain 1,6 kiloa ja kumminkin kylässä viikonloppuna hän oli painanut isäntäväen vaa'assa normaalit 76 kiloa. No, on se sitten ehkä... vähän, minä sanoin vaivautumatta nostamaan katsettani kirjasta (Torey Haydenin "Tiikerilapsi"). Mutta ei meille sitä nakerrettua nojatuolia tule. Eikä nyt ainakaan vielä sohvaakaan.
Sunnuntaina kävelimme koko porukka Lassilasta, jossa olimme olleet yökylässä Keskuspuiston läpi kaupunkiin.Tarkoitus oli mennä katsomaan Kluuvin kauppakeskuksessa olevaa näyttelyä, jossa on joku itsekseen liikkuva, leegoista rakennettu hökkyrä ja iso laatikosto, jonka laatikot avautuvat ja sulkeutuvat itsekseen sattumanvaraisesti. Ystäväpariskunnan vävypoika on ollut mukana projektissa. Perillä katselemme hökkyrää ja laatikostoa hetken hiljaisen kunnioituksen vallassa. Emme käsitä ollenkaan miten se toimii ja tunnemme itsemme hölmöiksi. Joku sanoo, että olemme me kyllä surkeaa sakkia, yksikään ei ymmärrä mitään edes logaritmeista, ja tottahan se on. Ei meiltä tietoa puutu, olemme kohtuullisen koulutettujakin, mutta tosiasia on, että juuri mitään me emme osaa tehdä. Saivarrella kyllä jaksamme loputtomiin. Tässä porukassa se tieto, jolla saa arvostusta, on vaikka sellaista, että on saanut selville, että Jake Nymanilla on keraamikon koulutus tai että Pentti Linkola on asunut pienenä Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Mielipiteitäkään meiltä ei puutu. Musiikkitalon terassilla kahvin ja korvapuustin ääressä pohdimme muun muassa toimittajien surkeaa työtilannetta. Yhden mielestä toimittajia ei missään nimessä pitäisi irtisanoa, vaan heitä pitäisi palkata lisää. Esimerkiksi Hesariin ja muihin isompiin päivälehtiin tarvittaisiin ehdottomasti sellainen, jonka tehtävänä olisi vahtia ja editoida kuolinilmoitusten värssyjä ja sanoa surusta ilmeisen sekaisin oleville omaisille, että "kuules nyt, tuo J. Karjalaisen laulun teksti ei sovi tuohon yhtään ja tulet katumaan loppuikäsi ellet vaihda sitä johonkin toiseen".
Nyt kun kotimaan politiikka ei vedä minua puoleensa, olen kääntänyt katseeni kohti Skotlantia ja muistellut mielissäni ja haikeana parin vuoden takaista Edinburghin reissua. Voi että siellä olisi nyt mainiota olla paikalla ja saada seurata kampanjointia itsenäistymisen puolesta ja sitä vastaan! Ja nähdä rekvisiittaa ja tv-debatteja ja lehtiotsikoita ja ihmisten reaktioita. David Cameron-rukka sortuu niin nolostuttavaan "saatte mitä vaan, jos ette lähde" ja "tämä on vallan sydäntäsärkevää" ja "älkää jättäkö meitä"-aneluun ja eikös hän jo julkisesti kyynelehtinytkin kameroille, ettei voi välttyä ajattelemasta, että herran jestas, mies, eikö sinulla ole enää yhtään ylpeyttä jäljellä ja että itsenäistymisen kannalla olevat skotithan saavat tuommoisesta vain lisää vettä myllyynsä, ottavat viskihuikkaa ja ahmivat haggista ja pitävät entistäkin suurempaa älämölöä säkkipilleineen.
Sitten tulevat ankarat pankkiherrat, ainakin the Royal Bank of Scotlandista ja Lloydista uhoamaan, että jos itsenäisyys toteutuu, he siirtävät saman tien pääkonttorinsa Lontooseen ja sittenpähän näette, mitä siitä seuraa,ja joku ehtikin jo vitsailla, että kohtahan Skotlannissa on enemmän pandoja kuin pankkeja
ja halpakauppa Asdakin uhkailee hinnannousuilla, mutta suosionsa huumaama Alex Salmond kuittaa uhkailut hilpeästi vain, että "nonsense", höpsön pöpsön, ja nyt mukaan taisteluun äänistä on vedetty Loch Nessin hirviökin, josta on kuulemma saatu juuri tuore kuva, ja huikeat 97% skoteista aikoo äänestää! Valtavan jännää ja kiintoisaa, etenkin sellaiselle, jonka ei oikeasti niin kauheasti tarvitse lopputuloksesta välittää.
Big Country: In a big country:https://www.youtube.com/watch?v=Sk5SkiBna24
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti